Sivut

lauantai 19. elokuuta 2017

Ajatukset lentää Turussa -terrori-isku 18.8.2017


Suruliputus Tuomiokirkkosillalla 19.8.2017 (tähän aikaan illasta en enää jaksa alkaa säätää kuvaa tämän paremmaksi, sori)
En ole kirjoittanut ikuisuuteen. Elämässä on tapahtunut isoja mullistuksia, joiden myötä sellaiset asiat, joita blogiin kirjoittaisin ovat tuntuneet mitättömiltä. Mullistukset taas ovat olleet sitä laatua, että niistä en tänne kirjoittele.

Nyt on kuitenkin pakko kirjoittaa. Kirjoittaminen on hyvää terapiaa, vaikkakin ajatukset on sekaisin kuin heinäsuopa. Varmasti jokainen suomalainen, olipa missä maailman kolkassa tahansa, on kuullut mitä tapahtui eilen Turussa. Turussa, joka on meidän perheen koti. Minun sydämeni koti, vaikka alkuperin en täältä olekaan. Eilen keskustelimme töissä kahvitauolla aihetta sivuten ja totesimme yhteistuumin, että eiköhän Helsingissä tapahdu ensin. Voi kuinka väärässä olimme. Vain muutama tuntia myöhemmin lähdin pyörällä kohti tarhaa ja kotia. Kotimatkani kulkee pitkin kaunista Aurajoen rantaa, korttelin verran Turun kauppatorista. Ranta oli vilkas normaaliin perjantai-iltapäiväiseen tapaan ja kirosin mielessäni sinne tänne päättömästi poikkoilevia kävelijöitä, joiden takia pyöräileminen rannassa on iltapäivisin hasardia. Raskaan laatikkopyörän kanssa kävelijän äkkinäiset suunnan muutokset voivat käydä kohtalokkaaksi. Joku päivä en onnistu väistämään/jarruttamaan tai väistö/jarrutusliikkeen takia törmään jonkun muun päälle. Eli ihan normaali iltapäivä Aurajokirannassa tai niin luulin. Kotiin päästyäni mies soitti ja kysyi olimmeko kotona. Hän kertoi mitä oli tapahtunut. Olin tottakai järkyttynyt. Sanaton. Ajatusketjut juoksivat päässäni. Rantaa pitkin ajaessani terroriteon tehnyt mies oli jo ehtinyt tekonsa tehdä, hänet oli saatu jo taltutettua. Olisi voinut kuitenkin mennä toisinkin. Töissä esimies oli sanonut, että saisimme lähteä aikaisemmin. En kuitenkaan lähtenyt. Enkä myöskään koukannut torille ostoksille, koska olin jo lounaalla käynyt torilla. Valitettavasti ihan kaikki eivät olleet voineet välttää toria juuri tuolla nimenomaisella hetkellä.

Heti ensimmäisenä laitoin viestiä oman perheeni WhatsApp -ryhmään, että olemme kunnossa. Ajatukset harhailivat, mutta lasten arjen piti rullata normaalisti. Yritin toisella silmällä seurata iltapäivälehdistä mitä oli tapahtunut. Lasten takia en voinut avata telkkaria ja katsoa tiedotustilaisuutta. Seurasin myös Facebook -feediä, jossa kaverit toisensa jälkeen ilmoittivat olevansa kunnossa. Olin onnekas. Minun perheeni oli turvassa. Yksikään minun kaverini ei ollut joutunut uhriksi tai uhrin omaiseksi. Vaikka näitä iskuja tapahtuu maailmalla vähän väliä, niin siitä huolimatta näin lähelle osunut isku saa pakostikin suuremman huomion. Vaikka en ollut vaarassa, muutaman erilaisen valinnan seurauksena olisin voinut ollakin. Vaikka en menettänyt ketään läheistä, oli torilla hetkeä aikaisemmin ollut useampiakin kavereita ja tuttuja. Torin liepeillä oli tapahtuman aikanakin jokunen paikalla. Vaikka itsellä on kaikki hyvin, siitä huolimatta olo on surullinen ja sydänjuuria myöten järkyttynyt. Minua pelottaa. En pelkää uutta terroritekoa, enkä pelkää lähteä ulos. Ei, minua pelottaa se millaisia lieveilmiötä tästä seuraa. Olen levoton.

Olen odottanut, että jotain tällaista vielä tapahtuu. Ennemmin tai myöhemmin Suomikin saisi osansa maailman hulluudesta. Pessimisti ei koskaan pety jne. Turku on ollut tänä kesänä täynnä isoja tapahtumia. Tall Ships Races keräsi yli 540 000 kävijää. Jotenkin sitä odotti, että jos jossain sattuu niin isossa tapahtumassa. Onneksi kuitenkaan ei tapahtunut. Jos on ihan pakko valita terroriteolle aika ja paikka, niin parempi tavallinen perjantai-iltapäivä kauppatorilla kuin satojen tuhansien kävijöiden täyttämä ahdas jokiranta.

Olen tänään miettinyt paljon Suomen mamuja. Olen miettinyt miten tämä vaikuttaa heidän elämäänsä. Muuttuiko ilmapiiri? Voivatko/uskaltavatko he liikkua normaaliin tapaan kaupungilla? Perheeni edustaa valtaväestöä enkä ole tänään tavannut/puhunut kenenkään sellaisen kanssa, joka olisi mamu tai jonka perhe olisi vain puoliksi suomalainen. Olen miettinyt mamuja paljon siksi, että olin mamuna Englannissa Brexit äänestyksen aikaan. Muistan yhä kuin eilisen päivän sen miten yhdessä yössä ilmapiiri tuntui muuttuvan. Vaikka Cambridge on kulttuurien sulatusuuni ja siellä äänestettiin selkeästi ei Brexitille, silti sielläkin ilmapiiri muuttui. Epäusko ja järkytys taisivat olla päällimmäiset tunteet. Olen kirjoittanut aiheesta tuoreeltaan (täällä) ja luetellut niitä tuntemuksia, joita oli tuolloin aistittavissa: järkytys, pelko, epävarmuus, pettymys, suru, suuttumus.  Samoja tunteita kuin tänään. Brexit uutiset saatiin aamulla ja Jo tuon saman päivän iltana mies kertoi, että hänen työkaverilleen oli huudeltu yliopistollisen sairaalan pihalla rasistisia kommentteja. Koskaan ennen en ollut kuullut kenenkään mainitsevan, että jollekin olisi jossain huudeltu. Myöhemmin ympäri Englantia alkoi kuulua uutisia siitä kuinka ulkomaalaisille oli lähetetty tappouhkauksia ja “jopa meille suomalaisille” huudeltiin rasistisia kommentteja ja kehotettiin lähtemään. Erityisesti puolalaiset saivat vihoja niskaansa ja meidät suomalaiset on helppo sekoittaa puolalaisiin. Cambridgessä tunnelma vähitellen palasi normaaliksi enkä toki tiedä millaiset tunnelmat siellä tai muuallakaan Englannissa nyt on. Olen kuitenkin miettinyt, että jos Englannissa, jossa mamuja on paljon enemmän kuin Suomessa eikä julkinen rasismi ole ollut arkipäivää, ulkomaalaisiin kohdistunut viha tuntui tulevan sallituksi ihan yhden yön aikana, niin miten ihmeessä käy Suomessa, jossa asenteet ovat muutenkin kovemmat. Elän toivossa, että valtaosa väestöstä pitää järjen päässä eikä vastaa vihaan vihalla. Elän toivossa, että Suomi ja Turku on jatkossakin turvallinen paikka elää.

Tänään Turun kauppatorille on jätetty satoja kynttilöitä ja osoitettu mieltä puolesta ja vastaan http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3622740/Turun+torilla+osoitettiin+mielta+poliisi+otti+kiinni+kaksi+mielenosoittajaa

Huomenna klo 10 vietetään Turussa hiljainen hetki. Meidän kodissa hiljaisuutta ei voi taata, mutta ajatukset ovat uhrien ja omaisten luona.
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3622973/Hiljainen+hetki+sunnuntaina+kello+10

lauantai 20. toukokuuta 2017

Paluumuuttajan päiväkirja: Huvia ajelua ja muita kuulumisia

Minne aika katoaa? Lähes kuukauden päivät on ehtinyt vierähtää edellisestä kirjoituksesta :O.

Meidät on rakennettu erilaisilla energiakertoimilla. Toisia on siunattu duracelleilla ja toisia ei. Itse kuuluu tuohon jälkimmäiseen kastiin. Minulle ei ole luontaista puuhailla kokoajan jotain pientä ja olla jatkuvasti jossain harrastuksessa tai aktiviteetissa mukana. Minä nauttisin siitä, että voisin käpertyä sohvan nurkkaan ja lukea tuntia kausia putkeen. Maata oman kullan kainalossa katsomassa leffaa tai viettää kiireetöntä aikaa tärkeiden ihmisten kanssa.

Töissä on yhä todella kiva käydä, mutta varsinainen honey moon päättyi pääsiäiseen. Siihen asti, tammikuun alusta huhtikuun puoliväliin, koneisto pysyi käynnissä, rutiinit pyöri. Sitten tuli pääsiäinen ja neljän päivän tauko. Koneisto pysähtyi ja vaikka arkirutiinit pyörivät myös lomalla, niin aikataulu ei ole niin tiukka. Kroppa huokasi ja huomasin, että en tule tätä rumbaa jaksamaan ilman lomia. Ja koska tälle vuodelle on kertynyt peräti 7 päivää lomaan, niin lomia ei juuri ole luvassa enne ensi vuotta, jolloin minulla on taas täydet lomat. Loman jälkeen jätin hakemuksen osa-aikaisen työn aloittamisesta. Haluan keventää niin omaani kuin perheen arkea. Alan tehdä neljä päiväistä viikkoa, sillä olen kokeillut aikanaan myös lyhennettyä päivää ja tykkään enemmän lyhennetystä viikosta. Yksi vapaapäivä lisää viikossa on tarkoitus pyhittää asioiden hoitamiseen. Kyllä, olen huono äiti ja vien lapseni hoitoon, vaikka olen itse vapaalla. Vapaapäivästä ei tule mitään lekoittelupäivää. Vapaapäivänä on tarkoitus siivota, käydä kaupassa, käyttää lapset neuvolassa, hammaslääkärissä, labrassa, lääkärissä, käydä kirpparilla etsimässä milloin mitäkin puuttuvaa vaatekappaletta sekä tietysti pitäisi päästä eroon omistakin ylimääräisistä. Kaikki nämä asiat ovat muuten poissa työajasta (neuvolat, lääkärit jne) tai perheajasta (siivous, kaupassakäynti, kirpparointi. Ja kyllä,
siivoamme ja käymme kaupassa lasten kanssa, mutta ne, jotka ovat siivonneet kaksosten kanssa tietävät kuinka tehokasta tuollainen siivoaminen on, kun yksi sammuttaa kokoajan imuria ja toinen roikkuu imurin letkussa. Tai jotka olette käyneet kaupassa vähintään 4 lapsen kanssa, niin tiedätte kuinka rentouttavaa se on pahimmillaan voi olla. Ja meillä lapset sentään yleensä käyttäytyvät mukiinmenevästi, mutta kyllä mä silti mieluummin kävisin kaupassa ilman lapsia.)

Yksi iso muutos meidän elämään tulee olemaan pienempien hoitopaikan muuttuminen kesäkuun alussa. Maaliskuussa kirjoittelin Aikadilemmasta (linkki tässä), kun hoitopaikan aukioloajat eivät oikein vastanneet meidän tarpeita. Siskon lähdettyä meiltä työtuntien saldo on pysytellyt tasaisesti miinuksella. Alkuun tämä ahdisti itseä, mutta nyt olen jo sopeutunut siihen, että miinuksella ollaan ja niin kauan kun en ylitä maksimirajaa, niin kaikki on hyvin :D. Olimme tuolloin maaliskuussa menossa tutustumaan uuteen hoitopaikkaan ja piakkoin lapset aloittavatkin paikassa, joka on auki arkisin puoli tuntia pidempään kuin edeltäjänsä. Tällä on iso merkitys, sillä fillarikaudella voin olla töissä loppuun asti. Ja on myös koko kesän toiminnassa. Kesälomattomien pelastus :). On sääli siirtää lapsia pois hoidosta, johon he sopeutuivat ilman vaikeuksia ja jonne he ilolla jäävät päivittäin, mutta arjen pyörimisen kannalta näin on parempi. Jospa minäkin vielä pääsen saldoissa nollan tuntumaan.


Viimeisimmät kirjoitukset ovat koskeneet laatikkopyörää. Pyörä saapui meille noin viikko sitten ja olemme todella tykästyneet pyörään. Mikä ihana tunne, kun voimme koko perheen voimin viilettää pitkin ja poikin. Nauttia viimeinkin saapuneesta kesäisestä ilmasta. Ajella ihan huvikseen tai sitten koska on "pakko" eli hoitoon ja töihin. Kyllä tämä bussissa istumisen voittaa.  Pyörässä on tehokas mäkimoottori ja vaikka yksi kaveri Facebookissa pilke silmäkulmassa vinkkasikin, että sähköavustus on “huijausta”, niin voin kertoa, että kyllä moottorinkin kanssa tuntee polkeneensa. Ilman moottoria pyörä jäisi mäen alle. Itkupotkuraivari iskisi jo ajatuksesta, että pitäisi lähteä laatikkopyörän kanssa liikkeelle. Sen verran kivasti moottori auttaa, että laatikkopyörän jaksaa mäen päälle vääntää. Töitä saa tehdä, mutta jaksaa kuitenkin. Sen sijaan omalla pyörällä ja omien lihasten voimassa tekee tiukkaa, ainakin kun on ihan rapakunnossa. Noin kaksi vuotta sitten lakkasin käymästä ryhmäliikuntatunneilla ja salilla, kun kaksosraskauden takia ne tuntuivat pelkästään pahalle. Pian lonkat alkoivat vihoitella ja käveleminen alkoikin tehdä niin tiukkaa, että taaperon rattaat saivat toimia rollaattorina. Vajaa pari kilometriä kaupalle ja kotiin oli tuskien taival. Raskauden ja sektion jälkeen vatsalihakset olivat romahtaneet niin, ettei kylkiluiden alla ollut muuta kuin tyhjää. Käsi meni syvälle vatsaan sisään. Erkaumaa oli vähintään 3 sormen leveyttä (erkaumasta enemmän täällä). Kotipilateksen avulla sain tämän asian kuntoon, mutta siihen se liikunnanharrastaminen sitten jäikin. Onneksi kahden vauvan kanssa ei ihan helpolla pääse. Kannat kaksi vauvaa ylös ja alas rappusia/lääkäriin/leikkikerhoon, työnnät rattaissa lisäpainona ostokset. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan. Viikon verran olemme nyt pelkästään pyöräilleet ja peppulihakset on jo tottuneet satulassa istumiseen. Kuntokin kasvaa kohisten. Viikon pyöräilyharjoittelun jälkeen “viimein” jaksoin painaa ylös asti. Voittajafiilis.
Minkä pienenä oppii...

Urpo ja Turpo ovat jo 1,5 -vuotiaita. Kumpikaan ei vielä sano kuin muutamia sanoja ja nekin sinnepäin. Turpo on jo kävellyt jonkin aikaa. Urpo vasta aloittelee.  Meillä piti olla ihka ensimmäinen keskoskontrolli viikko sitten, mutta Turpo olikin kipeänä, joten se piti siirtää. Uusi yritys on ensi kuussa.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Laatikkopyörä tilattuna

Babboe Curve -laatikko pyörä kuva: ystäväni J
Viimeksi  kirjoittelin laatikkopyörän hankkimisesta. Kävin Turun Mökki & Meri - messuilla koeajamassa pyörään. Tavarapyörä Asiantuntija -liike oli tuonut Turun messukeskukseen näytille kolme erilaista 3 -pyöräistä pyörää sekä kaksi erilaista 2 -pyöräistä ja muutamia taittopyöriä. Siis sellaisia pyöriä, jotka saa taitettua pieneen kasaan esim. juna -matkan ajaksi. Todella kätevä ominaisuus vaikkapa pääkaupunkiseudun ruuhkaliikenteessä ja myös pieniä varastotiloja ajatellen. Hintaa tosin tuollaisellekin pyörälle tulee ihan kiitettävästi. Tavarapyörä Asiantuntijan omistajapariskunta Mia ja Gert-Jan vaikuttavat todella mukavilta ihmisiltä ja meillä vierähtikin aika tovi jutellessa niin pyöristä kuin kaikenlaisesta muustakin.

kuva: ystäväni J
 Gert-Jan suositteli meille kolmen lapsen ja ylämäen takia Babboe Curve Mountain Edriveä, sillä siinä on tämän hetkisten markkinoiden vahvin moottori. Hän kertoi, että siinä missä sähkömoottorit yleensä antavat sitä enemmän avustusta mitä vikkelämmin poljet ja vähemmän avustusta, kun poljet hitaasti (mitä ihmeen järkeä siinä on??), niin tässä moottorissa sähköavustin tunnistaa lisäavun tarpeen polkimiin käytetyn voiman mukaan eli kun ylämäessä vauhti hidastuu ja polkimiin kohdistuu enemmän voimaa/painoa, niin moottori ymmärtää syöttää polkijalle apuvoimia. Ja vaikka Turussa ei salpausselkiä ylitetäkään, niin tämä meidän kotimäki on ihan tarpeeksi mäki, että sähköavustin on paikallaan pyörän ja sen kuorman saamiseksi ilman omaa itkupotkuraivaria huipulle. Pelkästään rattaat lastattuna 2 x 10 kg, yksi rattaista kiinnipitävä taapero (hänhän on oppinut kulkemaan kiltisti vierellä) ja siihen mahdollisesti  vielä kauppakamat päälle, on sellainen urakka, että tämmöinen kukkakeppi ottaa happea pari kolme kertaa ennen kotiovea :D.




Moottori löytyy penkin alta. kuva: ystäväni J
Laatikossa on 2 penkkiä ja 4 turvavyötä. Etumainen penkki on liutettu metallisiin kiskoihin, joten sen saa vedettyä pois, mikäli etupenkille ei ole tarvetta. Miinusta siitä, ettei laatikossa ole tilaa lukolliselle laatikolle, jonne voisi kätevästi heittää pyöräilykypärät, viltit jne. talteen. Takimmaisen eli kuljettajaa lähempänä olevan penkin alle on sijoitettuna akku.  Yhdellä latauksella ajaa noin 50 kilometriä. Akku lukitaan koteloonsa pyörän runkolukon avaimella. Akku on hieman litran maitopurkkia isompi, mutta huomattavasti painavampi, kuten allekirjoittanut sai huomata. Akku ei ihan yhdellä kädellä ollutkaan nostettavissa, kun ei osannut varautua painoon. Akku on ainakin teoriassa helppo napata mukaan sisälle latautumaan. Käytännössä voi olla, että akku on helpompi noutaa erikseen sisälle ja keskittyä tenavien saamiseen sisälle ennen akkua.

Pyörässä on kiinteänä varusteena AXA valot sekä edessä ja takana. Ne toimivat pyörän akun virralla. Myös runkolukko on kiinteänä varusteena.

kuva: ystäväni J
Pyörään on toki saatavilla vaikka ja mitä lisävarusteita. Ihan ehdoton on sadekatos laatikon päälle, jotta lapset ja tavarat säilyvät kuivina kelissä kuin kelissä. Toinen mikä meille tulee on istuinpehmusteet. Pyörän pyjama eli koko pyörän ja laatikon suojaava huppu on järkihankinta, kun pyörää säilytetään ulkona. Meillä on jo yksi huppupeite, joten katsomme ensin toimiiko se ennen kun tilaamme tämän virallisen peitteen. Talveksi pyörään voi hankki talvirenkaat. Lisäksi on turvakaukaloadabteri auton turvakaukalon kiinnittämiseksi laatikkoon, vauvaistuin tai taaperoistuin, räätälöidyt tarrat sekä erilaisia värivaihtoehtoja.
Laatikkopyörä on kallis kulkuväline, joten myös lukitsemiseen on pakko kiinnittää huomiota. Olen laittanut vakuutusyhtiöön kyselyä siitä kattaako peruskotivakuutus pyörän, mutta en ole vielä saanut vastausta.

Pyörä on tilattu ja parin viikon päästä tämä perhe pääsee kruisailemaan.

Niille, jotka jotain tämän kaltaisesta tekniikasta ymmärtävät, niin täältä löytyy tarkemmat speksit.

Lue myös aikaisempi pohdistelu Harkinnassa laatikkopyörä

Ohessa myös alennuskoodit käytettäväksi, mikäli teillä on hankinnassa tavarapyörä, laatikkopyörä tai taittopyörä oheisvarusteineen.




perjantai 31. maaliskuuta 2017

Harkinnassa laatikkopyörä

Laatikkopyörä. (kuva: http://babboecargobike.com/)
 
On ollut hiljaista kirjoittelurintalla. Syynä on se, että minulla on ollut ja on yhä useampia rautoja tulessa ja toisaalta elämässä ei just nyt ole tapahtunut mitään mistä kirjoitussuoni olisi lähtenyt sykkimään. Mutta nyt sykkii. Tai ehkä se on vaan innostuksen kohottama pulssi, joka sykkii, sillä huomenna pääsen koeajolle.

Me harkittiin jo Englannissa asuessa laatikkopyörän hankkimista,  sillä kolmen pienen kuljettaminen vaikkapa pyöränperäkärryllä plus pyöränistuimella ei ole meistä meille se paras ratkaisu. Peräkärrystä meillä on kokemusta jo Suomessa ja itse en tykästynyt peräkärryyn koskaan, joten kärry myytiin pois ennen muuttoa. Vaikka pyörät olisivat ehkä hitusen halvempia Englannissa ja käytettyjäkin on myynnissä jonkin verran (verrattaen kovaan hintaan), niin muuttokuormassa pyörälle olisi tullut arvaamattoman paljon lisähintaa. Emme siis hankkineet pyörää tuolloin. Nyt kun Suomessa, ainakin etelässä, kevät on tullut tai ainakin tulollaan, sillä tänäänkin otettiin takapakkia, kun yöllä oli satanut lunta, niin laatikkopyöräajatus on ollut “pakko” kaivaa taas aktiivisen ajattelun piiriin.

Ennen lapsia meillä ei ollut autoa, joten meillä on vuosien kokemus siitä millaista arki on kun ihan kaikki asiat hoidetaan pyörällä ympäri vuoden. Meillä on hakusessa pyörä, jolla kuljettaa 2 - 4 lasta kauppakassien ja muiden tavaroiden kanssa ympäri vuoden kelissä kuin kelissä ja asumme mäen laella. Koska Suomen lakiin on kirjoitettu, että *kaksipyöräisellä ei saa kuljettaa enempää kuin kahta lasta, niin ainoaksi lailliseksi vaihtoehdoksi jäi kolmipyöräinen laatikkopyörä. Tämä vaihtoehto kelpaa minulle oikein hyvin, sillä kolmepyörää tuo tukevuutta myös lumessa ja loskassa puskemiseen. Tiesimme heti, että meille tulee sähköavusteinen pyörä, sillä pyörän on tarkoitus on kulkuneuvo, jolla oikeasti jaksaa lähteä liikkeelle ilman jo etukäteisiä tuskan irvistyksiä. Ilman sähkömoottoria pyörä tulisi jäämään helposti parkkiin ja perhe hyppäisi mielummin bussiin. Sähkömoottorin lisääminen pyörään tuo pyörään huomattavasti lisää hintaa, mutta pyörän käyttömukavuudesta kannattaa meidän mielestä maksaa. Ja onhan polkupyörä kohtuullisen huoltovapaa (toivottavasti), se ei kuluta bensaa, siitä ei makseta veroja eikä siitä ei tarvitse maksaa parkkimaksuja. Hajoavia osia on hippasen vähemmän kun autossa eikä laatikkopyörä menetä arvoaan samaa vauhtia kun auto. Jälleenmyyntiarvo on ainakin toistaiseksi hyvä. Näillä perusteluilla me ollaan nyt sitten hankkimassa laatikkopyörää eikä autoa, jolle meidän perheessä ei ole päivittäistä tarvetta ja joka meidän perheen kokoluokassa käytettynä ja todella paljon ajettunakin (about 300 000km) maksaa lähes tuplat siitä mitä tämä pyörä tulee kustantamaan. Autoa tulemme tarvitsemaan silloin tällöin ja sitä varten on sitten autovuokraamot. Elämä näyttää miten kauan autoton elämä jatkuu.

Olemme googlettaneet erilaisia pyöriä, harkinneet fillarin hankkimista ulkomailta (lue Hollannista, josta pyörän peräkärrykin tuli hankittua paljon Suomen hintoja halvemmalla), lukeneet kokemuksia erilaisista blogeista ja tehneet muuta taustatyötä, kunnes lopulta tein tarjouksen pyöräliikkeeseen, joka myy sitä mallia, jonka olimme ajatelleet sopivan parhaiten meille. Vastaus oli vähän hämmentävä, kun myyjä suosittelikin meidän tarpeisiin ihan eri pyörää. Laatikkopyörien myyjä sijaitsee pääkaupunkiseudulla, jonne matkaaminen ilman autoa ison perheen kanssa on aika iso operraatio. Koska meillä ei ole kokemuksia kummastakaan pyörästä, ei siitä, josta pyysin tarjouksen eikä siitä, jota meille tarjottiin, niin lähdin kyselemään, josko Turusta löytyisi testiajoon ko. pyörä. Tähänkin tarkoitukseen Facebook erilaisine ryhmineen on ihan mainio apuväline. Emme onnistuneet saamaan haluttua pyörää koeajoon, mutta muuta hyödyllistä informaatiota kylläkin. 

Maanantaina aamulla sähköpostiin tuli pyörämyyjältä viesti, että he osallistuva Turussa järjestettäville Mökki ja Meri  -messuille ja he lähettäisivät meille ilmaisliput, jos haluamme tulla koeajamaan pyöriä. Totta kai tartuimme tähän mahdollisuuteen, vaikkakin ajoitus on siinä mielessä huono, että mies lensi tänään Skotlantiin. Näin kalliin hankinnan olisi mieluusti koajatattanut molemmilla. Olin jo varustautunut siihen, että hyppään koko pesueeni kanssa bussiin ja köröttelemme messukeskukselle testaamaan pyöriä oikein autenttisen painolastin kera, mutta jälleen kerran sisko (tällä kertaa eri sisko, kuin se, joka meillä asui vielä hetki sitten) tarjoutui apuun. Sisko perhe oli joka tapauksessa tulossa meitä viihdyttämään ja he voisivat kyllä katsoa lapsia sillä välin kun käyn koeajelemassa. Siskot <3

________________________________________________________________________________
En lähde tässä sen enempää kertoilemaan erilaista pyöristä, sillä Tavarafillari -sivustolta löydät kattavat ja asiantuntevat selvitykset. Tässä linkki Lapsi pyörän kyytiin - lastenistuin, perävaunu, peräpyörä vai laatikkopyörä? -tekstiin.


* Asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä 4.12.1992/1257
42 §
Henkilökuljetus polkupyörällä
1. Polkupyörällä ei saa kuljettaa useampia henkilöitä kuin mille se on rakennettu.
2. Kaksipyöräisellä polkupyörällä saa viisitoista vuotta täyttänyt henkilö kuljettaa yhtä enintään kymmenvuotiasta lasta ja kahdeksantoista vuotta täyttänyt henkilö kahta enintään kuusivuotiasta lasta. Lapsen kuljettaminen on kuitenkin sallittua vain, jos polkupyörässä on lasta varten sopiva istuin ja tarkoituksenmukaiset jalkojen suojukset. Kuljetettaessa kahta lasta tulee polkupyörässä olla kaksi erillistä jarrulaitetta.

(lainattu Tavarafillari.fi)


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Paluumuuttajan päiväkirja: mitä en kaipaa


Aikaisemmin listasin asioita, joita olen kaivannut Englannista <- linkki. On myös asioita, joita en todellakaan kaipaa takaisin elämääni. Seuraava lista ei ole tärkeysjärjestyksessä.

    1. Kokolattiamattoja: kun lapsi oksentaa sinun päällesi ja sen sijaan, että ajattelisit “Yök!”, ajattelet “Luojan kiitos se olin minä ja meidän sänky eikä kokolattiamatto”. Ajatelma kuvaa aika paljon elämää kokolattiamattojen kanssa. Kai niihin tottuu vai eikö? Minä en tottunut. Kolmessa vuodessa en ehtinyt löytää kokolattiamatoista mitään ylivoimaista. Kerääväthän ne toki todella tehokkaasti itseensä kaiken pölyn ja lian. Onhan se toki kiva, kun lapsen kanssa leikkiessä konttailee lattialla ja polvet ei joudu koville missään kohtaa huonetta. Ja kun talojen lämmöneristys on mitä on, niin kyllähän kokolattiamatto on lämpimämpi istuskella leikkimässä, kuin parketti, laminaatti tai laatta, jonka alla ei ole eristystä.
    2. Suurin meidän kohtaama hämis
      Hämähäkkejä: Isoja ja pieniä. Sisällä ja ulkona. Englannissa hämähäkkikosketuksia tuli jatkuvasti, vaikka hämähäkkejä siellä on lajimäärällisesti yhtä paljon kun Suomessa. Miksi Suomessa hämähäkkejä näkyy sisällä vain aini harvoin, mutta Englannissa oli ihan joka kerta siivotetessa tarkistettava jopa kattojen nurkat, että sai imuroitua sinne verkkoaan kutoneen vieraan pois. Meidän perheessä kun ei lemmikkihämähäkkejä siedetä (allekirjoittanut ei siedä). Kirjoittelin aikanaan hämähäkeistä täällä. Hienosti olen siedättynyt enkä enää kirkaise isommankaan hämähäkin kohtaamisesta, mutta en tykkää, en tykkään, en vaan tykkää. Joka kerta sydän sykkii ylimääräisiä lyöntejä. Onneksi emme asuneet missään eksoottisemmassa maassa kuin Englannissa :D.
    3. Kondensaatiovettä ikkunoissa: kirjoituksessa 5 yksityiskohtaa englantilaisesta arjesta (<- linkki) tästä jo mainitsinkin. Kondensaatioveden muodostuminen ikkunoihin on ihan normaalia eikä siinä nähdä mitään ongelmaa. Suomalaisena meidän oli vaikea nähdä asiaa normaalina. Ja samaa mieltä tuntuivat olevan monet muistakin kulttuureista tulevat, amerikkalaiset ja intialaiset noin niin kuin toistensa ääripäinä nimettäköön. Meillä aloitettiin aamut imuroimalla ikkunat kuiviksi. 
    4.  Ei hätää, se on vaan hometta?
      Hometta: Englannissa home on ihan ok. Jos hometta jossakin esiintyy, niin sen hoitamiseksi pois päiväjärjestyksestä riittää kunnon pesu. Kloriitti on vissiin kova sana. Jos pesu pelkästään ei auta, niin päälle voidaan vetää maalia. Noin. Homma hoidettu. Kaikki kunnossa :O.
    5. Säilytystilattomuutta: Suurimmassa osassa asunnoissa ei ollut kiinteitä vaatekaappeja mihin Suomessa asuessa taas on tottunut. Asuntoon muuttaessa ensimmäisiä asioita on hankkia jotain vaatesäilytyskalusteita. Onneksi on kotiinkuljetus. Eteiset olivat olemattomia. Mihin kummaan ihmiset säilöivät eteisen kamat? Koska meidän ystävät koostuivat muista expateista tai ainakin puoliperhettä oli muualta kuin Englannista lähtöisin, niin en koskaan saanut tähän vastausta. Missä englantilaiset säilövät takkinsa? Kengät kulkeutuvat varmaankin sängyn alle, kun kotona on tapana kulkea kengät jalassa, mutta minne heitetään takki? Kyllä Englannissa kuitenkin ihmisillä näyttää olevan enemmän kuin yksi takki. Ja meidän perheessä on sata takkia ja tuhat kenkää eli voitte kuvitella miltä meidän “eteisessä” näytti :D.
    6. Sisäänpäin aukeavia ovia: Ymmärrän, että ahtailla kaduilla ulko-ovien ei ole tarkoituksenmukaista aueta ulospäin, mutta että kaikki ovet, kun muutenkin eteiset on ahtaita. Niin kovin kätevää tulla sisälle rattaiden kanssa ja sitten yrittää saada ovi kiinni. Olin muuten ihan ehtinyt unohtaa, että ensimmäisillä viikoilla täällä Suomessa olin parikin kertaa jumissa oven kanssa, kun yritin avata ovea väärään suuntaan * nolo :D *.
    7. Roskapusseja: Miksi roskapussit pitää tehdä niin ohuiksi, että jogurttipurkin reuna viiltää pussiin reiän ja reikä leviää kuin sukkahousujen silmäpako. Ja sama kaupan halvimmissa muovipusseissa, joita vielä meidän muuttaessa sai joka kaupasta ilmaiseksi. Tulee mieleen leffojen kohtaukset, joissa paperiset kauppakassit hajoavat kesken kaiken.
    8. Kylmäksi muuttuvaa/paineensa menettävää suihkua: tästäkin kirjoittelin jo jutussa 5 yksityiskohtaa englantilaisesta arjesta <- linkki. Raikastava kokemus, kun kesken hiusten pesun saat päällesi kylmää vettä. Tai tulikuumaa. Parempi vaihtoehto on toki se, että toisessa paikassa hanan käyttäminen saa vain vedenpaineen katoamaan.
    9. Tämän kerran jälkeen alettiin pitää farkkuja
      Likaisia lattioita leikkikerhoissa: Ihmiset ovat niin tottuneita liikkumaan kengät jalassa, että edes ryömiviä ja konttaavia vauvoja täynnä olevissa leikkiryhmissä ei kenkien riisuminen tule kenellekään mieleenkään. Poikkeuksena meidän suomalaisten oma muskari. Siellä riisuimme aina kengät jalasta muskarin ajaksi. Leikkikerhoissa vauvat ryömii ja konttaa likaisilla, pahimmillaan kuraisilla lattioilla. Housujen polvet oli reissun jälkeen sen näköiset, että pesukone kutsui saman tien. Kädet :O ...no, vastustuskykyä, vastustuskykyä.
    10. Terveydenhuoltoa: Monilla britanniansuomalaisilla tuntuu olevan hyvin intohimoinen ja positiivinen suhde Englannin terveydenhuoltoon NHS:ään. Lapsille, tietyille sairaille ja ainakin raskaana oleville ilmaiset lääkkeet takaava terveydenhuolto ja ilmainen erikoissairaanhoito, kuulostaa tietysti hyvältä, mutta omani ja monen muun tuntemani ihmisen kokemuksen mukaan systeemi ei vaan toimi. Kaikki perusflunssaa kummempi tuntuu menevän yli hilseen. Tai ehkä yleislääkäreiden tiukka kulukuri vaan vie voiton siitä, että asioita pitäisi tutkia. Esimerkiksi verikokeita ei tehdä juuri koskaan. Enemmän mun huonoista kokemuksista voi lukea täältä, täältä, täältä ja täältä <- linkki. Esimerkkejä huonoista kokemuksista olisi kymmeniä. Ystäväni ystävä, joka kävi kerran kuukaudessa Saksassa hoidattamassa lapsensa lättäpäätä (flat head syndrome), joka oli muodostunut, kun lapsella oli synnytyksessä murtunut olkapää ja sen hoidon myötä tullut jäykkyyttä ym. Cambridessä asialle ei suostuttu tekemään mitään, niinpä äiti, jolla asumispaikka -perusteen mukaisesti ei ollut sosiaaliturvaa Saksassa matkusti kotimaahansa ja maksoi itse yksityisen lääkärin antamasta hoidosta. Kerran juttelin yhden äidin kanssa, kun odottelimme molemmat lapsikatraamme kanssa pääsyä lääkärin pakeille. Hänen keskimmäisellä lapselle oli aivokasvain, jonka hoito oli kesken kun he muuttivat Jenkeistä Englantiin, Cambridgeen. Heille vakuutettiin, että poika on oikein hyvissä käsissä Englannissa ja hoito on varmasti huippuluokkaa. Vieläpä mitä. Poika ei saanut tarvitsemaansa hoitoa Englannissa, vaan heidän piti lennättää sairasta lasta parin kuukauden välein entiseen kotikaupunkiinsa. Kasvain saatiin kuriin ja tässä kohtaa, kun me tapasimme poika oli juuri palannut Jenkeistä kontrollista. Äiti odotti kolmatta lasta eikä hän enää saanut lentää, joten isän piti ottaa vapaata töistä, jotta poika sai tarvittavan hoidon/kontrollin. Olin ihan äimänä. Kuka tahansa olisi varmasti ihan äimänä. Miten tälläinen voi olla mahdollista. Ja kyllä. Olen kuullut kauhu juttuja myös Suomesta. "Suomi ei ole onnela. Suomi ei ole virheetön. Suomi ei ole nää hyvinvointivaltio. " Silti minun on vaikea uskoa, että Suomessa aivokasvainpotilasta lähetettäisiin valtameren taakse hoitoa saamaan.

      Varmasti taas myöhemmin tulee mieleen muutakin, mutta nämä oli nyt päälimmäisenä mielessä.

      tiistai 14. maaliskuuta 2017

      Aikadilemma


      Jokaisessa lapsiperheessä on varmasti tämä sama ongelma. Miten ihmeessä yhdistetään työajat ja lasten hoitoajat. Meillä ongelman ydin on lasten hoitopaikan aukioloajat. Meidän sopimuksessa lukee, että hoitopaikka on avaa ovensa kello 7.30 ja sulkee 16.30. Silloin tällöin tuosta sulkemisajasta voidaan kuulemma joustaa, mutta ei jatkuvasti.  Viime viikolla kun puhuin meidän työaikojen ja hoitoaikojen (ja kesäloman) yhteen sovittamisongelmasta sain aika kipakkasävyisen vastauksen, että kyllä he avaavat jo kello 7. Hmm.. eipä meille ole aikaisemmin mainittu. Toisaalta aamu ei ratkaise ongelmaa, koska minä en saa aloittaa työpäivääni miten aikaisin tahansa. Suurempi ongelma on iltapäivä, jolloin joudun lähtemään töistä jo reilusti ennen työpäivän päättymistä. Ja kaikkein suurimman ongelman aiheuttaa kesä, jolloin hoitopaikka on kiinni kuukauden putkeen.

      Jokiranta ja aamun piristys
      Minä teen virka-aikaa ja työmatkoineen hoitopäivästä tulee ihan väkisinkin vähintään 9 -tuntinen. Hoitotätien mielestä tästä tulee "kyllä todella pitkä päivä lapsille." Tottahan toki hoitajat ajattelevat (vain) lasten parasta, mutta realiteettit on realiteetit. Ja minähän teen VAAN virka-aikaa ja hoitopaikkakin on samassa kaupungissa kuin missä olen töissä. Miten ihmeessä kaikkien muiden lasten vanhemmat voi tehdä lyhyempää päivää kuin minä :O. Vai tekeekö kaikki muut etänä sitten ne puuttuvat tunnit. Sitä mahdollisuutta minulla ei ole.
      Hoitopaikan ja työpaikan välinen matka nielaisee bussilla 30 - 40 minuuttia eli saman verran kuin monella joka kulkee autolla jostain Turun ympäristökaupungista/kylästä. Työaika on 8 - 16.21 (Kyllä. 16.21 :D. Kiitos Kikyn) eikä liukumia periaatteessa ei ole. Koska asiakaspalvelussa ollaan, niin ovien aukioloaikaan tulisi työt tehdä eli kovin paljon aikaisemmin ei töitä sovi aloittaa ja eikä vastaavasti pistää pillejä pussiin. Vaikka minun työni tapahtuu pääsääntöisesti puhelimen ja sähköpostin välityksellä, niin aina silloin tällöin minäkin kuitenkin olen ihan siinä asiakasrajapinnassa eli tiskillä. Työkavereiden joustavuudella voin ja olen jo liukunut jonkun verran. Vaikka työkaverit ovat kyllä oikein mukavia ja joustavaisia, niin ei silti ole mukavaa olla se, joka aina soveltaa siellä ja täällä. Tulee myöhässä ja lähtee ajoissa.  Ja toisaalta jokainen liukuma tarkoittaa miinusta ja miinuksetkin pitäisi tehdä joskus pois. 

      Miksi sitten puhun kokoajan kuin lasten hoitoon viemiset ja hakemiset olisivat vain minun ongelmani. Onhan minulla mies. On toki, mutta mies, jonka työ on Norjassa ja vaikka etätöitä saakin tehdä, niin reissuja Norjaan ja Helsinkiin pomoa tapaamaan on pakko tehdä. Lisäksi Englannin reissu silloin tällöin. Kotona ollessa mies kyllä tekee osansa. Miehellä ei tutkijana työaikaa ole, mutta toki hänkin mielellään tekisi suurimman osan töistään virastoaikaan eikä iltaisin (lasten mentyä nukkumaan) tai viikonloppuisin, jolloin tuo aika on poissa perheen yhteisestä ajasta. Tänäkin viikonloppuna työtunteja taisi kertyä 10.
      Halirutistus ei ehtinyt kuvaan
      Tähän asti meillä on ollut pehmeä lasku arkeen, kun sisko on asunut meillä ja hänen kurssinsa on ollut klo 9 -15. Hän on vienyt tai hakenut pienempiä hoitoon. Tai joskus jopa molempia, kun mies on ollut reissussa. Näin pienet ovat saaneet kevyemmän startin hoitouraan ja minä olen saanut pidettyä saldoni nimpin napin plussalla. Mitä nyt viime viikkoinen neuvolalääkärikäynti nielaisi nekin vähät mitä olen ehtinyt kerätä ja tänäänkin kerrytin miinusta käymällä hammaslääkärissä :D.  Nyt siskon kurssi on ohi ja alkaa oikea arki. Miinukset vaan vilisee silmissä.
        
      Hyppäsin siskottomaan arkeen pää edellä, sillä heti maanantaina aamulla sain hoitaa neljän lapsen aamushow’n ihan omin nokkineni. Heräsin varmuuden vuoksi 5.30 laittamaan itseni kuntoon, koska Urpo ja Turpo tapaavat herätä 5.30 - 5.50. Tottahan toki juuri tuona aamuna uni maistui ja sain herättää koko köörin 6.15. Kvartetin haastavin lenkki on tuo 3 -vuotias tappurapää. Hän voi olla yhtä loistavaa aurinkoa ja suurta hymyä, mutta maanantaiaamulla ei aurinko paistanut. Ei voinut mennä vessaan, vaikka oli vessahätä. Ei voinut pestä käsiä. Ei voinut pukea. Ei voit syödä. Kun pääsimme "viimein" ulos klo 7.10, niin raikas ulkoilma pyyhkäisi Känkkäränkän mennessään ja taaperonkin päivä alkoi luistaa. Esikoinen kipitti luokkakaverin luokse, josta he lähtivät vähän myöhemmin yhtä matkaa kouluun. Me muut jatkoimme bussiin ja olimme hoitopaikalla 7.20. Kymmenen minuutin reippaan riisumis- ja lähtöhalitusoperaation jälkeen olin jo taas ulkona. Bussi ajoi juuri ohi, mutta onneksi aamutuimaan busseja kulkee tiheään. Aamupöppörön pois pyyhkäisemiseksi otin vielä vapauden kerätä muutaman minuutin lisää miinusta ja kipaisin itselleni piristykseksi kupin chai lattea. Muutama minuutti lisää miinusta ei tunnu tässä katastrofissa enää missään :D. Ihanan intialaisen ystäväni tekemänä mausteinen tee on todella paljon parempaa, mutta kyllä tuollakin kuppisella päivän sai käyntiin. Iltapäivällä hain lapset hoidosta ja voi pikkuveljen onnea, kun kohtasimme esikoisen kotimatkalla <3.
      Miten ihmeessä te muut, joiden työaika ei jousta ja työ on tehtävä työpaikailla, tämän hoidatte?Tekemällä osittaista työaikaa?

      Ps. Otin taas vaihteeksi yhteyttä kaupunkiin hoitopaikka-asian ratkaisemiseksi. Kaupungilta ei ole meille tarjota vieläkään muuta kuin ei-oota, mutta listallamme kolmantena vaihtoehtona olevasta palvelusetelitarhasta olisi kuulemma aukeamassa paikkoja kesäkuuksi. Menemme torstaina tutustumaan uuteen tarhaan, joka on pidempään auki ja kesänkin kokonaan (lisää miinuksia työaikasaldoon, jei!). Lapset ovat sopeutuneet ryhmäperhepäiväkotiin loistavasti, joten tavallaan harmittaa heitä heti siirtää muualle, mutta vaikka miinuksien kanssa voi tiettyyn pisteeseen asti elää, niin kesälomattomuutta ei voi oikein muuksi muuttaa.

      tiistai 7. maaliskuuta 2017

      Paluumuuttaja päiväkirja: mitä kaipaan

      Kun vähän vajaa 3 kuukautta on kulunut paluumuutosta, voi hyvin tehdä vähän listausta siitä mitä olen jäänyt kaipaamaan Englannista ja mitä taas en todellakaan kaipaa. Olen yllättynyt siitä miten helppoa paluu on ollut. Hyökkääkö se kuuluisa ja paljon peloteltu käänteinen kulttuurishokki joskus? Nyt joku ajattelee, että elän ehkä vielä honeymoon -vaihetta, mutta en kainakaan itse sellaista tunnista eläväni hattarassa ja ruusunpunaiset lasit pääsee.  En tunne minkään olevan NIIN paljon paremmin. Jotkut jutut pelaa paremmin täällä ja jotkut asiat paremmin siellä.

      Kaipaan:
      1. Ystäviä: ei kaipaa selityksiä. Ikävä <3
      2. Yhteisöllisyyttä: en osaa kuvitella millaista olisi ollut mamuna maailmalla ilman, että käytössäni olisi ollut Facebookin tukiryhmät, jossa sai kysellä tyhmiä jo ennen muuttoa ja vielä muuton jälkeenkin. Lisäksi ihan oikeassakin elämässä sekä suomalaisten että muiden mamujen yhteisöllisyys oli mahtava kokemus. Kuinka paljon saimmekaan apuja raskauden aikana, sairaala-aikana ja sen jälkeenkin. Kiitos ihanat <3. Joskus toivottavasti voimme mekin olla avuksi teille.
      3. Uskomatonta mutta totta - kotiäitiyttä: vaikka tykkään käydä töissä ja nautin täysin siemauksin tästä omasta ajasta, niin silti tuntuu välillä haikealta. Lapseni viettävät enemmän aikaa hoitajien kanssa kuin minun. Saattaa olla, että en näe Urpon ensiaskeleita. Turpon ensiaskeleet näki sentään isämies, kun itse olin vielä matkalla kotiin. Ensimmäiset sanatkin saattavat mennä vieraille korville. Kotiäitiyden ihana puoli oli myös se, että leikkitreffien merkeissä ehti nähdä ystäviä. Nyt töiden jälkeen aikaa ei enää ole. Viikonloput on kovin lyhyitä. Aikaa perheelle ja ystäville jää niin kovin vähän.
      4. Cambridgen kasvitieteellinen puutarha keväällä 2014
        Viheriöitä ja kukkaistutuksia: Englannissa on läpi vuoden vihreää. Tämä oli jotenkin hämmentävää. Vihreät, mutaiset nurmikentät. Englannissa tuntui myös olevan enemmän erilaisia vihreän sävyjä kuin Suomessa. Mistä lie johtui. Kaipaan myös kukkaistutuksia, joita tosin tähän vuodesta ei Englannissakaan pääsisi ihailemaan, mutta muutaman kuukauden päästä taas. Ne ole mikään puutarhaihminen, mutta mielestäni englantilaiset puutarhat ja kukkaistutukset ovat nerokkaita näennäisen huolettomia väri-ilotteluita. Vihreissä kasveissa suositaan erilaisia vihreän sävyjä. Kukat on kuin ihan sattumalta heitelty sinne tänne, mutta värien sommittelun on ihan pakko olla tarkoituksenmukaista, niin kauniisti kaikki sointuu yhteen. Ruusuista en ole koskaan piitannut, mutta Englannissa opin niidenkin kauneuden.
      5. Hellan virtakatkaisijaa: taaperoperheessä tiedetään kuinka kiinnostavia hellan nappulat onkaan. Meillä on kyllä metallinen liesisuojus, mutta kaipaan hellan virtakatkaisijaa, ettei nappuloista vahingossakaan saa käännettyä levyjä päälle. Niin pieni, mutta niin paljon turvallisuutta tarjoava ratkaisu. Saisikohan sähkömies tuollaisen asennettua?
      6. Halpoja herkkuja: sokerihiiri ei karvoistaan pääse. Siinä mielessä ihan hyväkin, että hintahaukkana korkeat hinnat (vähän) rajoittaa herkuttelua :D
      7. Kuvituskuva
        Kotiinkuljetusta: mitä tänään syötäisiin? Intialaista, kiinalaista, sushia kenties, afrikkalaista, jamaikalaista, you name it. Tai kauppakassit kotiin kuljettuna. Meidän alueella kauppakassit kulkeutuvat kotiin vasta yhden pienen K-kauppiaan toimesta. Hintahaukka mielummin käy itse kaupassa tai suosii noutopalvelua. Kaikki postipaketit toimitettiin aina kotiin.
      8. Lauantai postinjakelua:  vähän jatkumona tuohon edelliseen. Postipaketit kotiin kuljetettuna myös lauantaisin. Kyllä Royal mail hakkaa kotimaisen postilaitoksen.
      9. Herkkukahvia: Tämä lyö mut itseni ihan ällikällä, sillä mä en ole kahvi-ihminen. Töissä eräs (minulle) uusi työkaveri kysyi, että koska aion miehistyä ja alkaa juoda kahvia? Pakko oli vastata että en koskaan, sillä A) miehisyys on aika kaukana tämmöisestä rimpulasta :D ja B) mä en vaan ole tykästynyt kahviin kahvina. Tykkään kahvista suklaassa ja jäätelössä sekä kahviloiden ei-kahveissa eli sellaisissa Starbucks, Costa Coffee, Caffe Nero - latte kahveissa, joissa on soijamaitoa ja rutkasti jotain muuta makua esim. caramel, jos vielä saa päälle kunnolla kermaa, niin jo maistuu :D. Näitä kahveja mä aina välillä olen kaipaillut aamulla, kun ennen kello kahdeksaa matkaan töihin. Olen miettinyt, että mistä mä Turussa ko. ei-kahvin löytäisin. Mutta toisaalta eipä tuossa Turun keskustassa ole yksikään R-kioskia kummallisempi kahvimyymälä auki tuohon aikaan.

      Nämä tuli mieleen nyt, mutta varmasti olisi muitakin, jopa oleellisempia asioita kuin herkut :D.