Sivut

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Harkinnassa laatikkopyörä

Laatikkopyörä. (kuva: http://babboecargobike.com/)
 
On ollut hiljaista kirjoittelurintalla. Syynä on se, että minulla on ollut ja on yhä useampia rautoja tulessa ja toisaalta elämässä ei just nyt ole tapahtunut mitään mistä kirjoitussuoni olisi lähtenyt sykkimään. Mutta nyt sykkii. Tai ehkä se on vaan innostuksen kohottama pulssi, joka sykkii, sillä huomenna pääsen koeajolle.

Me harkittiin jo Englannissa asuessa laatikkopyörän hankkimista,  sillä kolmen pienen kuljettaminen vaikkapa pyöränperäkärryllä plus pyöränistuimella ei ole meistä meille se paras ratkaisu. Peräkärrystä meillä on kokemusta jo Suomessa ja itse en tykästynyt peräkärryyn koskaan, joten kärry myytiin pois ennen muuttoa. Vaikka pyörät olisivat ehkä hitusen halvempia Englannissa ja käytettyjäkin on myynnissä jonkin verran (verrattaen kovaan hintaan), niin muuttokuormassa pyörälle olisi tullut arvaamattoman paljon lisähintaa. Emme siis hankkineet pyörää tuolloin. Nyt kun Suomessa, ainakin etelässä, kevät on tullut tai ainakin tulollaan, sillä tänäänkin otettiin takapakkia, kun yöllä oli satanut lunta, niin laatikkopyöräajatus on ollut “pakko” kaivaa taas aktiivisen ajattelun piiriin.

Ennen lapsia meillä ei ollut autoa, joten meillä on vuosien kokemus siitä millaista arki on kun ihan kaikki asiat hoidetaan pyörällä ympäri vuoden. Meillä on hakusessa pyörä, jolla kuljettaa 2 - 4 lasta kauppakassien ja muiden tavaroiden kanssa ympäri vuoden kelissä kuin kelissä ja asumme mäen laella. Koska Suomen lakiin on kirjoitettu, että *kaksipyöräisellä ei saa kuljettaa enempää kuin kahta lasta, niin ainoaksi lailliseksi vaihtoehdoksi jäi kolmipyöräinen laatikkopyörä. Tämä vaihtoehto kelpaa minulle oikein hyvin, sillä kolmepyörää tuo tukevuutta myös lumessa ja loskassa puskemiseen. Tiesimme heti, että meille tulee sähköavusteinen pyörä, sillä pyörän on tarkoitus on kulkuneuvo, jolla oikeasti jaksaa lähteä liikkeelle ilman jo etukäteisiä tuskan irvistyksiä. Ilman sähkömoottoria pyörä tulisi jäämään helposti parkkiin ja perhe hyppäisi mielummin bussiin. Sähkömoottorin lisääminen pyörään tuo pyörään huomattavasti lisää hintaa, mutta pyörän käyttömukavuudesta kannattaa meidän mielestä maksaa. Ja onhan polkupyörä kohtuullisen huoltovapaa (toivottavasti), se ei kuluta bensaa, siitä ei makseta veroja eikä siitä ei tarvitse maksaa parkkimaksuja. Hajoavia osia on hippasen vähemmän kun autossa eikä laatikkopyörä menetä arvoaan samaa vauhtia kun auto. Jälleenmyyntiarvo on ainakin toistaiseksi hyvä. Näillä perusteluilla me ollaan nyt sitten hankkimassa laatikkopyörää eikä autoa, jolle meidän perheessä ei ole päivittäistä tarvetta ja joka meidän perheen kokoluokassa käytettynä ja todella paljon ajettunakin (about 300 000km) maksaa lähes tuplat siitä mitä tämä pyörä tulee kustantamaan. Autoa tulemme tarvitsemaan silloin tällöin ja sitä varten on sitten autovuokraamot. Elämä näyttää miten kauan autoton elämä jatkuu.

Olemme googlettaneet erilaisia pyöriä, harkinneet fillarin hankkimista ulkomailta (lue Hollannista, josta pyörän peräkärrykin tuli hankittua paljon Suomen hintoja halvemmalla), lukeneet kokemuksia erilaisista blogeista ja tehneet muuta taustatyötä, kunnes lopulta tein tarjouksen pyöräliikkeeseen, joka myy sitä mallia, jonka olimme ajatelleet sopivan parhaiten meille. Vastaus oli vähän hämmentävä, kun myyjä suosittelikin meidän tarpeisiin ihan eri pyörää. Laatikkopyörien myyjä sijaitsee pääkaupunkiseudulla, jonne matkaaminen ilman autoa ison perheen kanssa on aika iso operraatio. Koska meillä ei ole kokemuksia kummastakaan pyörästä, ei siitä, josta pyysin tarjouksen eikä siitä, jota meille tarjottiin, niin lähdin kyselemään, josko Turusta löytyisi testiajoon ko. pyörä. Tähänkin tarkoitukseen Facebook erilaisine ryhmineen on ihan mainio apuväline. Emme onnistuneet saamaan haluttua pyörää koeajoon, mutta muuta hyödyllistä informaatiota kylläkin. 

Maanantaina aamulla sähköpostiin tuli pyörämyyjältä viesti, että he osallistuva Turussa järjestettäville Mökki ja Meri  -messuille ja he lähettäisivät meille ilmaisliput, jos haluamme tulla koeajamaan pyöriä. Totta kai tartuimme tähän mahdollisuuteen, vaikkakin ajoitus on siinä mielessä huono, että mies lensi tänään Skotlantiin. Näin kalliin hankinnan olisi mieluusti koajatattanut molemmilla. Olin jo varustautunut siihen, että hyppään koko pesueeni kanssa bussiin ja köröttelemme messukeskukselle testaamaan pyöriä oikein autenttisen painolastin kera, mutta jälleen kerran sisko (tällä kertaa eri sisko, kuin se, joka meillä asui vielä hetki sitten) tarjoutui apuun. Sisko perhe oli joka tapauksessa tulossa meitä viihdyttämään ja he voisivat kyllä katsoa lapsia sillä välin kun käyn koeajelemassa. Siskot <3

________________________________________________________________________________
En lähde tässä sen enempää kertoilemaan erilaista pyöristä, sillä Tavarafillari -sivustolta löydät kattavat ja asiantuntevat selvitykset. Tässä linkki Lapsi pyörän kyytiin - lastenistuin, perävaunu, peräpyörä vai laatikkopyörä? -tekstiin.


* Asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä 4.12.1992/1257
42 §
Henkilökuljetus polkupyörällä
1. Polkupyörällä ei saa kuljettaa useampia henkilöitä kuin mille se on rakennettu.
2. Kaksipyöräisellä polkupyörällä saa viisitoista vuotta täyttänyt henkilö kuljettaa yhtä enintään kymmenvuotiasta lasta ja kahdeksantoista vuotta täyttänyt henkilö kahta enintään kuusivuotiasta lasta. Lapsen kuljettaminen on kuitenkin sallittua vain, jos polkupyörässä on lasta varten sopiva istuin ja tarkoituksenmukaiset jalkojen suojukset. Kuljetettaessa kahta lasta tulee polkupyörässä olla kaksi erillistä jarrulaitetta.

(lainattu Tavarafillari.fi)


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Paluumuuttajan päiväkirja: mitä en kaipaa


Aikaisemmin listasin asioita, joita olen kaivannut Englannista <- linkki. On myös asioita, joita en todellakaan kaipaa takaisin elämääni. Seuraava lista ei ole tärkeysjärjestyksessä.

    1. Kokolattiamattoja: kun lapsi oksentaa sinun päällesi ja sen sijaan, että ajattelisit “Yök!”, ajattelet “Luojan kiitos se olin minä ja meidän sänky eikä kokolattiamatto”. Ajatelma kuvaa aika paljon elämää kokolattiamattojen kanssa. Kai niihin tottuu vai eikö? Minä en tottunut. Kolmessa vuodessa en ehtinyt löytää kokolattiamatoista mitään ylivoimaista. Kerääväthän ne toki todella tehokkaasti itseensä kaiken pölyn ja lian. Onhan se toki kiva, kun lapsen kanssa leikkiessä konttailee lattialla ja polvet ei joudu koville missään kohtaa huonetta. Ja kun talojen lämmöneristys on mitä on, niin kyllähän kokolattiamatto on lämpimämpi istuskella leikkimässä, kuin parketti, laminaatti tai laatta, jonka alla ei ole eristystä.
    2. Suurin meidän kohtaama hämis
      Hämähäkkejä: Isoja ja pieniä. Sisällä ja ulkona. Englannissa hämähäkkikosketuksia tuli jatkuvasti, vaikka hämähäkkejä siellä on lajimäärällisesti yhtä paljon kun Suomessa. Miksi Suomessa hämähäkkejä näkyy sisällä vain aini harvoin, mutta Englannissa oli ihan joka kerta siivotetessa tarkistettava jopa kattojen nurkat, että sai imuroitua sinne verkkoaan kutoneen vieraan pois. Meidän perheessä kun ei lemmikkihämähäkkejä siedetä (allekirjoittanut ei siedä). Kirjoittelin aikanaan hämähäkeistä täällä. Hienosti olen siedättynyt enkä enää kirkaise isommankaan hämähäkin kohtaamisesta, mutta en tykkää, en tykkään, en vaan tykkää. Joka kerta sydän sykkii ylimääräisiä lyöntejä. Onneksi emme asuneet missään eksoottisemmassa maassa kuin Englannissa :D.
    3. Kondensaatiovettä ikkunoissa: kirjoituksessa 5 yksityiskohtaa englantilaisesta arjesta (<- linkki) tästä jo mainitsinkin. Kondensaatioveden muodostuminen ikkunoihin on ihan normaalia eikä siinä nähdä mitään ongelmaa. Suomalaisena meidän oli vaikea nähdä asiaa normaalina. Ja samaa mieltä tuntuivat olevan monet muistakin kulttuureista tulevat, amerikkalaiset ja intialaiset noin niin kuin toistensa ääripäinä nimettäköön. Meillä aloitettiin aamut imuroimalla ikkunat kuiviksi. 
    4.  Ei hätää, se on vaan hometta?
      Hometta: Englannissa home on ihan ok. Jos hometta jossakin esiintyy, niin sen hoitamiseksi pois päiväjärjestyksestä riittää kunnon pesu. Kloriitti on vissiin kova sana. Jos pesu pelkästään ei auta, niin päälle voidaan vetää maalia. Noin. Homma hoidettu. Kaikki kunnossa :O.
    5. Säilytystilattomuutta: Suurimmassa osassa asunnoissa ei ollut kiinteitä vaatekaappeja mihin Suomessa asuessa taas on tottunut. Asuntoon muuttaessa ensimmäisiä asioita on hankkia jotain vaatesäilytyskalusteita. Onneksi on kotiinkuljetus. Eteiset olivat olemattomia. Mihin kummaan ihmiset säilöivät eteisen kamat? Koska meidän ystävät koostuivat muista expateista tai ainakin puoliperhettä oli muualta kuin Englannista lähtöisin, niin en koskaan saanut tähän vastausta. Missä englantilaiset säilövät takkinsa? Kengät kulkeutuvat varmaankin sängyn alle, kun kotona on tapana kulkea kengät jalassa, mutta minne heitetään takki? Kyllä Englannissa kuitenkin ihmisillä näyttää olevan enemmän kuin yksi takki. Ja meidän perheessä on sata takkia ja tuhat kenkää eli voitte kuvitella miltä meidän “eteisessä” näytti :D.
    6. Sisäänpäin aukeavia ovia: Ymmärrän, että ahtailla kaduilla ulko-ovien ei ole tarkoituksenmukaista aueta ulospäin, mutta että kaikki ovet, kun muutenkin eteiset on ahtaita. Niin kovin kätevää tulla sisälle rattaiden kanssa ja sitten yrittää saada ovi kiinni. Olin muuten ihan ehtinyt unohtaa, että ensimmäisillä viikoilla täällä Suomessa olin parikin kertaa jumissa oven kanssa, kun yritin avata ovea väärään suuntaan * nolo :D *.
    7. Roskapusseja: Miksi roskapussit pitää tehdä niin ohuiksi, että jogurttipurkin reuna viiltää pussiin reiän ja reikä leviää kuin sukkahousujen silmäpako. Ja sama kaupan halvimmissa muovipusseissa, joita vielä meidän muuttaessa sai joka kaupasta ilmaiseksi. Tulee mieleen leffojen kohtaukset, joissa paperiset kauppakassit hajoavat kesken kaiken.
    8. Kylmäksi muuttuvaa/paineensa menettävää suihkua: tästäkin kirjoittelin jo jutussa 5 yksityiskohtaa englantilaisesta arjesta <- linkki. Raikastava kokemus, kun kesken hiusten pesun saat päällesi kylmää vettä. Tai tulikuumaa. Parempi vaihtoehto on toki se, että toisessa paikassa hanan käyttäminen saa vain vedenpaineen katoamaan.
    9. Tämän kerran jälkeen alettiin pitää farkkuja
      Likaisia lattioita leikkikerhoissa: Ihmiset ovat niin tottuneita liikkumaan kengät jalassa, että edes ryömiviä ja konttaavia vauvoja täynnä olevissa leikkiryhmissä ei kenkien riisuminen tule kenellekään mieleenkään. Poikkeuksena meidän suomalaisten oma muskari. Siellä riisuimme aina kengät jalasta muskarin ajaksi. Leikkikerhoissa vauvat ryömii ja konttaa likaisilla, pahimmillaan kuraisilla lattioilla. Housujen polvet oli reissun jälkeen sen näköiset, että pesukone kutsui saman tien. Kädet :O ...no, vastustuskykyä, vastustuskykyä.
    10. Terveydenhuoltoa: Monilla britanniansuomalaisilla tuntuu olevan hyvin intohimoinen ja positiivinen suhde Englannin terveydenhuoltoon NHS:ään. Lapsille, tietyille sairaille ja ainakin raskaana oleville ilmaiset lääkkeet takaava terveydenhuolto ja ilmainen erikoissairaanhoito, kuulostaa tietysti hyvältä, mutta omani ja monen muun tuntemani ihmisen kokemuksen mukaan systeemi ei vaan toimi. Kaikki perusflunssaa kummempi tuntuu menevän yli hilseen. Tai ehkä yleislääkäreiden tiukka kulukuri vaan vie voiton siitä, että asioita pitäisi tutkia. Esimerkiksi verikokeita ei tehdä juuri koskaan. Enemmän mun huonoista kokemuksista voi lukea täältä, täältä, täältä ja täältä <- linkki. Esimerkkejä huonoista kokemuksista olisi kymmeniä. Ystäväni ystävä, joka kävi kerran kuukaudessa Saksassa hoidattamassa lapsensa lättäpäätä (flat head syndrome), joka oli muodostunut, kun lapsella oli synnytyksessä murtunut olkapää ja sen hoidon myötä tullut jäykkyyttä ym. Cambridessä asialle ei suostuttu tekemään mitään, niinpä äiti, jolla asumispaikka -perusteen mukaisesti ei ollut sosiaaliturvaa Saksassa matkusti kotimaahansa ja maksoi itse yksityisen lääkärin antamasta hoidosta. Kerran juttelin yhden äidin kanssa, kun odottelimme molemmat lapsikatraamme kanssa pääsyä lääkärin pakeille. Hänen keskimmäisellä lapselle oli aivokasvain, jonka hoito oli kesken kun he muuttivat Jenkeistä Englantiin, Cambridgeen. Heille vakuutettiin, että poika on oikein hyvissä käsissä Englannissa ja hoito on varmasti huippuluokkaa. Vieläpä mitä. Poika ei saanut tarvitsemaansa hoitoa Englannissa, vaan heidän piti lennättää sairasta lasta parin kuukauden välein entiseen kotikaupunkiinsa. Kasvain saatiin kuriin ja tässä kohtaa, kun me tapasimme poika oli juuri palannut Jenkeistä kontrollista. Äiti odotti kolmatta lasta eikä hän enää saanut lentää, joten isän piti ottaa vapaata töistä, jotta poika sai tarvittavan hoidon/kontrollin. Olin ihan äimänä. Kuka tahansa olisi varmasti ihan äimänä. Miten tälläinen voi olla mahdollista. Ja kyllä. Olen kuullut kauhu juttuja myös Suomesta. "Suomi ei ole onnela. Suomi ei ole virheetön. Suomi ei ole nää hyvinvointivaltio. " Silti minun on vaikea uskoa, että Suomessa aivokasvainpotilasta lähetettäisiin valtameren taakse hoitoa saamaan.

      Varmasti taas myöhemmin tulee mieleen muutakin, mutta nämä oli nyt päälimmäisenä mielessä.

      tiistai 14. maaliskuuta 2017

      Aikadilemma


      Jokaisessa lapsiperheessä on varmasti tämä sama ongelma. Miten ihmeessä yhdistetään työajat ja lasten hoitoajat. Meillä ongelman ydin on lasten hoitopaikan aukioloajat. Meidän sopimuksessa lukee, että hoitopaikka on avaa ovensa kello 7.30 ja sulkee 16.30. Silloin tällöin tuosta sulkemisajasta voidaan kuulemma joustaa, mutta ei jatkuvasti.  Viime viikolla kun puhuin meidän työaikojen ja hoitoaikojen (ja kesäloman) yhteen sovittamisongelmasta sain aika kipakkasävyisen vastauksen, että kyllä he avaavat jo kello 7. Hmm.. eipä meille ole aikaisemmin mainittu. Toisaalta aamu ei ratkaise ongelmaa, koska minä en saa aloittaa työpäivääni miten aikaisin tahansa. Suurempi ongelma on iltapäivä, jolloin joudun lähtemään töistä jo reilusti ennen työpäivän päättymistä. Ja kaikkein suurimman ongelman aiheuttaa kesä, jolloin hoitopaikka on kiinni kuukauden putkeen.

      Jokiranta ja aamun piristys
      Minä teen virka-aikaa ja työmatkoineen hoitopäivästä tulee ihan väkisinkin vähintään 9 -tuntinen. Hoitotätien mielestä tästä tulee "kyllä todella pitkä päivä lapsille." Tottahan toki hoitajat ajattelevat (vain) lasten parasta, mutta realiteettit on realiteetit. Ja minähän teen VAAN virka-aikaa ja hoitopaikkakin on samassa kaupungissa kuin missä olen töissä. Miten ihmeessä kaikkien muiden lasten vanhemmat voi tehdä lyhyempää päivää kuin minä :O. Vai tekeekö kaikki muut etänä sitten ne puuttuvat tunnit. Sitä mahdollisuutta minulla ei ole.
      Hoitopaikan ja työpaikan välinen matka nielaisee bussilla 30 - 40 minuuttia eli saman verran kuin monella joka kulkee autolla jostain Turun ympäristökaupungista/kylästä. Työaika on 8 - 16.21 (Kyllä. 16.21 :D. Kiitos Kikyn) eikä liukumia periaatteessa ei ole. Koska asiakaspalvelussa ollaan, niin ovien aukioloaikaan tulisi työt tehdä eli kovin paljon aikaisemmin ei töitä sovi aloittaa ja eikä vastaavasti pistää pillejä pussiin. Vaikka minun työni tapahtuu pääsääntöisesti puhelimen ja sähköpostin välityksellä, niin aina silloin tällöin minäkin kuitenkin olen ihan siinä asiakasrajapinnassa eli tiskillä. Työkavereiden joustavuudella voin ja olen jo liukunut jonkun verran. Vaikka työkaverit ovat kyllä oikein mukavia ja joustavaisia, niin ei silti ole mukavaa olla se, joka aina soveltaa siellä ja täällä. Tulee myöhässä ja lähtee ajoissa.  Ja toisaalta jokainen liukuma tarkoittaa miinusta ja miinuksetkin pitäisi tehdä joskus pois. 

      Miksi sitten puhun kokoajan kuin lasten hoitoon viemiset ja hakemiset olisivat vain minun ongelmani. Onhan minulla mies. On toki, mutta mies, jonka työ on Norjassa ja vaikka etätöitä saakin tehdä, niin reissuja Norjaan ja Helsinkiin pomoa tapaamaan on pakko tehdä. Lisäksi Englannin reissu silloin tällöin. Kotona ollessa mies kyllä tekee osansa. Miehellä ei tutkijana työaikaa ole, mutta toki hänkin mielellään tekisi suurimman osan töistään virastoaikaan eikä iltaisin (lasten mentyä nukkumaan) tai viikonloppuisin, jolloin tuo aika on poissa perheen yhteisestä ajasta. Tänäkin viikonloppuna työtunteja taisi kertyä 10.
      Halirutistus ei ehtinyt kuvaan
      Tähän asti meillä on ollut pehmeä lasku arkeen, kun sisko on asunut meillä ja hänen kurssinsa on ollut klo 9 -15. Hän on vienyt tai hakenut pienempiä hoitoon. Tai joskus jopa molempia, kun mies on ollut reissussa. Näin pienet ovat saaneet kevyemmän startin hoitouraan ja minä olen saanut pidettyä saldoni nimpin napin plussalla. Mitä nyt viime viikkoinen neuvolalääkärikäynti nielaisi nekin vähät mitä olen ehtinyt kerätä ja tänäänkin kerrytin miinusta käymällä hammaslääkärissä :D.  Nyt siskon kurssi on ohi ja alkaa oikea arki. Miinukset vaan vilisee silmissä.
        
      Hyppäsin siskottomaan arkeen pää edellä, sillä heti maanantaina aamulla sain hoitaa neljän lapsen aamushow’n ihan omin nokkineni. Heräsin varmuuden vuoksi 5.30 laittamaan itseni kuntoon, koska Urpo ja Turpo tapaavat herätä 5.30 - 5.50. Tottahan toki juuri tuona aamuna uni maistui ja sain herättää koko köörin 6.15. Kvartetin haastavin lenkki on tuo 3 -vuotias tappurapää. Hän voi olla yhtä loistavaa aurinkoa ja suurta hymyä, mutta maanantaiaamulla ei aurinko paistanut. Ei voinut mennä vessaan, vaikka oli vessahätä. Ei voinut pestä käsiä. Ei voinut pukea. Ei voit syödä. Kun pääsimme "viimein" ulos klo 7.10, niin raikas ulkoilma pyyhkäisi Känkkäränkän mennessään ja taaperonkin päivä alkoi luistaa. Esikoinen kipitti luokkakaverin luokse, josta he lähtivät vähän myöhemmin yhtä matkaa kouluun. Me muut jatkoimme bussiin ja olimme hoitopaikalla 7.20. Kymmenen minuutin reippaan riisumis- ja lähtöhalitusoperaation jälkeen olin jo taas ulkona. Bussi ajoi juuri ohi, mutta onneksi aamutuimaan busseja kulkee tiheään. Aamupöppörön pois pyyhkäisemiseksi otin vielä vapauden kerätä muutaman minuutin lisää miinusta ja kipaisin itselleni piristykseksi kupin chai lattea. Muutama minuutti lisää miinusta ei tunnu tässä katastrofissa enää missään :D. Ihanan intialaisen ystäväni tekemänä mausteinen tee on todella paljon parempaa, mutta kyllä tuollakin kuppisella päivän sai käyntiin. Iltapäivällä hain lapset hoidosta ja voi pikkuveljen onnea, kun kohtasimme esikoisen kotimatkalla <3.
      Miten ihmeessä te muut, joiden työaika ei jousta ja työ on tehtävä työpaikailla, tämän hoidatte?Tekemällä osittaista työaikaa?

      Ps. Otin taas vaihteeksi yhteyttä kaupunkiin hoitopaikka-asian ratkaisemiseksi. Kaupungilta ei ole meille tarjota vieläkään muuta kuin ei-oota, mutta listallamme kolmantena vaihtoehtona olevasta palvelusetelitarhasta olisi kuulemma aukeamassa paikkoja kesäkuuksi. Menemme torstaina tutustumaan uuteen tarhaan, joka on pidempään auki ja kesänkin kokonaan (lisää miinuksia työaikasaldoon, jei!). Lapset ovat sopeutuneet ryhmäperhepäiväkotiin loistavasti, joten tavallaan harmittaa heitä heti siirtää muualle, mutta vaikka miinuksien kanssa voi tiettyyn pisteeseen asti elää, niin kesälomattomuutta ei voi oikein muuksi muuttaa.

      tiistai 7. maaliskuuta 2017

      Paluumuuttaja päiväkirja: mitä kaipaan

      Kun vähän vajaa 3 kuukautta on kulunut paluumuutosta, voi hyvin tehdä vähän listausta siitä mitä olen jäänyt kaipaamaan Englannista ja mitä taas en todellakaan kaipaa. Olen yllättynyt siitä miten helppoa paluu on ollut. Hyökkääkö se kuuluisa ja paljon peloteltu käänteinen kulttuurishokki joskus? Nyt joku ajattelee, että elän ehkä vielä honeymoon -vaihetta, mutta en kainakaan itse sellaista tunnista eläväni hattarassa ja ruusunpunaiset lasit pääsee.  En tunne minkään olevan NIIN paljon paremmin. Jotkut jutut pelaa paremmin täällä ja jotkut asiat paremmin siellä.

      Kaipaan:
      1. Ystäviä: ei kaipaa selityksiä. Ikävä <3
      2. Yhteisöllisyyttä: en osaa kuvitella millaista olisi ollut mamuna maailmalla ilman, että käytössäni olisi ollut Facebookin tukiryhmät, jossa sai kysellä tyhmiä jo ennen muuttoa ja vielä muuton jälkeenkin. Lisäksi ihan oikeassakin elämässä sekä suomalaisten että muiden mamujen yhteisöllisyys oli mahtava kokemus. Kuinka paljon saimmekaan apuja raskauden aikana, sairaala-aikana ja sen jälkeenkin. Kiitos ihanat <3. Joskus toivottavasti voimme mekin olla avuksi teille.
      3. Uskomatonta mutta totta - kotiäitiyttä: vaikka tykkään käydä töissä ja nautin täysin siemauksin tästä omasta ajasta, niin silti tuntuu välillä haikealta. Lapseni viettävät enemmän aikaa hoitajien kanssa kuin minun. Saattaa olla, että en näe Urpon ensiaskeleita. Turpon ensiaskeleet näki sentään isämies, kun itse olin vielä matkalla kotiin. Ensimmäiset sanatkin saattavat mennä vieraille korville. Kotiäitiyden ihana puoli oli myös se, että leikkitreffien merkeissä ehti nähdä ystäviä. Nyt töiden jälkeen aikaa ei enää ole. Viikonloput on kovin lyhyitä. Aikaa perheelle ja ystäville jää niin kovin vähän.
      4. Cambridgen kasvitieteellinen puutarha keväällä 2014
        Viheriöitä ja kukkaistutuksia: Englannissa on läpi vuoden vihreää. Tämä oli jotenkin hämmentävää. Vihreät, mutaiset nurmikentät. Englannissa tuntui myös olevan enemmän erilaisia vihreän sävyjä kuin Suomessa. Mistä lie johtui. Kaipaan myös kukkaistutuksia, joita tosin tähän vuodesta ei Englannissakaan pääsisi ihailemaan, mutta muutaman kuukauden päästä taas. Ne ole mikään puutarhaihminen, mutta mielestäni englantilaiset puutarhat ja kukkaistutukset ovat nerokkaita näennäisen huolettomia väri-ilotteluita. Vihreissä kasveissa suositaan erilaisia vihreän sävyjä. Kukat on kuin ihan sattumalta heitelty sinne tänne, mutta värien sommittelun on ihan pakko olla tarkoituksenmukaista, niin kauniisti kaikki sointuu yhteen. Ruusuista en ole koskaan piitannut, mutta Englannissa opin niidenkin kauneuden.
      5. Hellan virtakatkaisijaa: taaperoperheessä tiedetään kuinka kiinnostavia hellan nappulat onkaan. Meillä on kyllä metallinen liesisuojus, mutta kaipaan hellan virtakatkaisijaa, ettei nappuloista vahingossakaan saa käännettyä levyjä päälle. Niin pieni, mutta niin paljon turvallisuutta tarjoava ratkaisu. Saisikohan sähkömies tuollaisen asennettua?
      6. Halpoja herkkuja: sokerihiiri ei karvoistaan pääse. Siinä mielessä ihan hyväkin, että hintahaukkana korkeat hinnat (vähän) rajoittaa herkuttelua :D
      7. Kuvituskuva
        Kotiinkuljetusta: mitä tänään syötäisiin? Intialaista, kiinalaista, sushia kenties, afrikkalaista, jamaikalaista, you name it. Tai kauppakassit kotiin kuljettuna. Meidän alueella kauppakassit kulkeutuvat kotiin vasta yhden pienen K-kauppiaan toimesta. Hintahaukka mielummin käy itse kaupassa tai suosii noutopalvelua. Kaikki postipaketit toimitettiin aina kotiin.
      8. Lauantai postinjakelua:  vähän jatkumona tuohon edelliseen. Postipaketit kotiin kuljetettuna myös lauantaisin. Kyllä Royal mail hakkaa kotimaisen postilaitoksen.
      9. Herkkukahvia: Tämä lyö mut itseni ihan ällikällä, sillä mä en ole kahvi-ihminen. Töissä eräs (minulle) uusi työkaveri kysyi, että koska aion miehistyä ja alkaa juoda kahvia? Pakko oli vastata että en koskaan, sillä A) miehisyys on aika kaukana tämmöisestä rimpulasta :D ja B) mä en vaan ole tykästynyt kahviin kahvina. Tykkään kahvista suklaassa ja jäätelössä sekä kahviloiden ei-kahveissa eli sellaisissa Starbucks, Costa Coffee, Caffe Nero - latte kahveissa, joissa on soijamaitoa ja rutkasti jotain muuta makua esim. caramel, jos vielä saa päälle kunnolla kermaa, niin jo maistuu :D. Näitä kahveja mä aina välillä olen kaipaillut aamulla, kun ennen kello kahdeksaa matkaan töihin. Olen miettinyt, että mistä mä Turussa ko. ei-kahvin löytäisin. Mutta toisaalta eipä tuossa Turun keskustassa ole yksikään R-kioskia kummallisempi kahvimyymälä auki tuohon aikaan.

      Nämä tuli mieleen nyt, mutta varmasti olisi muitakin, jopa oleellisempia asioita kuin herkut :D.

      torstai 2. maaliskuuta 2017

      Paluumuuttajan päiväkirja: kieli katoaa

      Muistoesineitä Englannista
      Olemme olleet Suomessa 2,5 kuukautta. Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että olemme olleet täällä jo PAAAALJON pidempään. Ehkä syy on siinä, että perheellisenä ja työssäkäyvänä arkeen sulahtaa tuosta noin vain ja on ihan kuin ei koskaan missään muualla olisi ollutkaan eikä koskaan olisi mitään muuta tehnytkään. Arki on arkea maasta riippumatta. Tai sanotaanko niin, että ainakin Euroopassa. Arvelisin, että vaikkapa Nepalissa ei arki jo pelkästään erilaisten fasiliteettien takia olisi samaa peruskauraa.

      Lapset ovat kotiutuneet Suomeen hyvin. Koska koskaan ei saa olla liian tyytyväinen ;), niin todettakoon, että ehkä vähän liiankin hyvin, sillä englannin kieli alkaa kadota arjesta.

      Englannissa asuessa meille oli tärkeää ylläpitää lasten suomen kielen taitoa. Pyrimme puhumaan lapsille vain suomea, sillä emmehän halunneet siirtää omia (mahdollisia ;D) kielioppivirheitämme ja tankeroääntämystä lapsille. Mutta nyt on jo toinen ääni kellossa, sillä kaksi kuukautta näyttää riittävän pyyhkimään englannin lasten arkikielestä. Esikoisen englanti oli Englannista lähtiessä sujuvaa ja hänellä oli kuulemma kaunis cambridgeläinen aksetti. Itse en ole hyvä aksenteissa, joten en osaa tätä vahvistaa. Hänen puheensa oli/on selkeä ja siisti. Helposti ymmärrettävä. Hänen koulunkäyntikielensä on englanti, mutta  siellä lapset ovat suurimmaksi osaksi puoliksi suomalaisia ja olen esikoisen puheista päätellyt, että lapset keskustelevat keskenään suomeksi, jos toinenkin osapuoli suomea ymmärtää. Aika näyttää millaiseksi hänen englantinsa muuttuu, kun vain hyvin harva puhuu englantia äidinkielenään.

      Taaperon englanti ei ollut ennen muuttoakaan sujuvaa. Täysin englanninkielisessä ympäristössä, kuten kavereiden luona hän hallitsi monisanaiset lauseet, mutta kotona hänen puheensa oli enemmänkin finglish kuin suomi tai englanti tyyliin “Äiti, taigerin mauthista tulee rooria”. Jees, kyllä vaan tiikerin suusta tulee karjuntaa :D. Suomessa taaperon altistuminen englannille on rajoittunut niihin hetkiin, kun hän on Netflixistä katsellut jotain ohjelmaa, olemme lukeneet satukirjoja englanniksi tai hän on kuunnellut äänikirjoja. Hän rakastaa äänikirjoja. Vaikka suomalaisen kirjaston englanninkielinen kirjavalikoima on hyvä, suorastaan valtava verrattuna suomen kieliseen Cambridgessä (kyllä sieltä löytyi ainakin jokunen lastenkirja), niin raahasimme mukanamme kirjoja ja äänikirjoja. Ne ovat kuitenkin myös muistoja isompien lasten lapsuudesta.

      Siinä missä esikoinen ja taapero Englannissa asuessa leikkivät keskenään lähes vain englanniksi, nyt leikkikieli on muuttunut suomeksi. Sinne tänne saattaa väliin pujahtaa englantia tai finglishiä. Tämä on harmillista, sillä haluaisimme toki, että myös taapero säilyttäisi englannin kielen. Olinkin oikein ilahtunut, kun englanninkielinen ystäväperhe kutsui meidät heille viettämään laskiaissunnuntaita muutaman muun  englanninkielisen perheen kanssa. Kaikki muut perheet olivat aidosti kaksikielisiä eli perheen toinen vanhempi puhuu kotikielenään englantia. Lapset pääsisivät puhumaan englantia. Mutta ei. Lapset leikkivät keskenään suomeksi. Tämä havainto ei itseasiassa edes yllättänyt, sillä lapsen kielen kehitys näyttää kulkevan leikin kautta. Vaikka esikoinen ei osannut vielä englantia, mutta oli nurseryssä, jossa leikittiin englanniksi, hän leikki kotona yksinkin englanniksi (lue siansaksaksi). Leikkikieli näyttää mukailevan sitä kieltä, jolla pääosin arjessa leikitään. Englannissa asuessa jopa täysin suomalaisten perheiden kokoontumisajoissa suomen kielen taitoiset vesamme leikkivät keskenään englanniksi. Me aikuiset sitten juttelimme suomeksi. Nyt oli juuri toisinpäin. Aikuisten juttu kulki enimmäkseen englanniksi ja lapset leikkivät sillä kielellä, jolla he ovat tottuneet tarhassa ja koulussa leikkimään eli suomeksi.

      Onneksi olen löytänyt ihanan ´moldovalaisen englannin kielen opettajan, joka asuu tässä meidän lähellä. Hän kävi meillä hiihtoloman aikana, kun hoitopaikka oli kiinni, mutta meidän piti kuitenkin käydä töissä, vahtimassa kaksosia. Vielä täysin puhumattomat kaksoset ovat päässeet kielikylpyyn. Meidän pitää vaan useammin ottaa käyttöön lapsenvahti. Onpahan ainakin hyvä tekosyy lähteä ihan kaksin vaikka kahville tai kauppaan. Jälleen kerran löytyy syy käyttää sanaa arjen luksusta. Pitäisköhän mun laittaa toi sana pannaan, ainakin hetkellisesti :D.