Olen tähän asti ollut sitä mieltä, että au pair on ollut hyvä juttu. Eikä au pair vieläkään huono juttu ole, mutta Ap4:n kanssa olen vain kiusallisen hyvin tietoinen siitä, että meillä asuu joku vieras. Tätä tunnetta ei ole aikaisemmin ollut.
Jo aikaisemmin kirjoittelin (täällä), että Ap4:n on hiljainen eikä häneen saa oikein otetta. Olemme nyt asustelleet saman katon alla lähes 2 kuukautta ja en vieläkään tunne häntä edes sen vertaa mitä tunsin tuntevani Ap2:sta, joka kävi täällä kääntymässä viikon verran. Olen jutellut hänen kanssaan vähemmän kuin ystävieni au pairien kanssa. Molemmat näistä tytöistä olen tavannut ehkä viisi - kuusi kertaa. Toinen on puhelias ja toinen oli hiljainen, silti jopa hänen kanssaan keskustelimme sujuvasti maailman menosta ja hänen kouluhaaveistaan. Tiedän, että Ap4 haaveilee ammatista, joka edellyttää ruuneberin puheenlahjoja. Kuitenkin hänen kanssaan keskustelut kuivuvat kuin pisara Saharassa. Jokaiseen kysymykseen vastaukseksi riittää “Joo”. Hyvän huomenen toivotukseen vastaus on hiljainen henkäisy. Ei voi olla ihan sattumaan, että koko tänä aikana Ap4 on onnistunut välttämään syömistä meidän läsnäollessa. Ruokaa kuitenkin kuluu eli kyllä hän joskus syö jotain. Ap4 viettää suurimman osan aikaansa omassa kolmannen kerroksen huoneessaan ja jos hän sieltä poistuu hän ei välttämättä edes sano Moi lähtiessään, vaikka olen keittiössä (ulko-oven viereisessä huoneessa) laittamassa ruokaa. En toki oleta, että hän olisi paras kaverini tai hänen tarvitsisi raportoida jokaisesta menemisestä tai tulemista, mutta ihan peruskohteliaisuudesta voisi opetella sanomaan huomenta ihan omatoimisestikin ja moikata lähtiessä, että tulen vasta yöllä kotiin, älkää laittako turvalukkoa kiinni.
Pari viikkoa olen jo tuntenut ahdistusta tästä tilanteesta. En pidä siitä tunteesta, jonka yhden lähes mykän henkilön läsnäolo tekee minulle. En pidä siitä, että joka kerta pitää pinnistellä löytääkseen edes jotain sanottavaa. En ole tottunut tällaisiin tilanteisiin - en varsinkaan kotonani. Ahdistus on kasvanut sellaisiin mittoihin, että olen miettinyt onko tällainen riittävä syy irtisanoa työsuhde. Aluksi ajattelin, että ei. Hänhän hoitaa työnsä moitteetta. Hän ei tosin ota mitään kontaktia lapsiin, mutta suorittaa tehtävänsä kuten pyydetty. Lopulta kuitenkin päädyin siihen, että au pairin työ on muutakin kuin vain työtehtävien suorittamista. Vaikka hänen ei tarvitse olla osa perhettä, hänen pitää kuitenkin osata olla kanssakäymisissä meidän kanssamme. Hän on osa yhteisöä eikä hän voi elää hiljaiseloaan vaikuttamatta meihin muihin.
Ap4 on muutaman viikon päästä lähdössä käymään Suomessa. Tämä on ollut tiedossa jo pitkään, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että koska tuon reissun jälkeen meidän muuttoomme on enää kuukauden päivät, en tarvitse/halua häntä enää takaisin. Lisäksi siskoni hyppää kyytiin samaan muuttokuormaan ja saapuu tavaroineen meille joulukuun puolella eli tarve au pairin avulle olisi joka tapauksessa ollut enää lyhyt. Pari viikkoa joudun pärjäämään yksin arkisin, mutta enköhän saa sen verran apuja kavereilta, että aamuisin ei tarvitse koko porukkaa raahata koululle. Tarhaan vienti onkin sitten eri juttu. Todennäköisesti virittelen kantoreput selkään noiden aamujen ajaksi.
Tänään, kun kolme nuorinta nukkui päikkäreitä, pyysin au pairin keskustelemaan asioista. Vanhin, joka oli poikkeuksellisesti half termin takia kotona, sai katsoa ohjelmaa. Etukäteen olin kysellyt siskoiltani ja kavereiltani mielipiteitä miten tämän hoitaisin. Ammatilliselta näkökulmalta ajatellen kehittävä palaute puuttuvista kommunikointitaidoista voisi olla tarpeen. Toisen mielipiteen mukaan au pair ei tarvitse tietää muuta kuin, että meillä ei enää ole tarvetta hänen palveluksilleen. Kyselin ensin miten hänellä on omasta mielestään mennyt ja miten hän viihtyy. Harvasanaiseen tapaansa en saanut irti paljon, mutta ainakin hän sanoi kaivanneensa nyt viimeiset pari viikkoa kotiin. Kerroin hänelle, ettei minulla ollut moittimista hänen työssään, mutta en pysty elämään tällaisessa ilmapiirissä, jonka hän luo ympärilleen. En kuulemma ollut ensimmäinen, joka antaa palautetta hänen sanattomuudestaan. Sovimme, että hänen ei tarvitse enää palata eikä hän ainakaan sanonut sanallakaan, jos olisi halunnut palata tai olisi halunnut vielä yrittää. Maksamme hänen matkansa kotiin. Saa nähdä miten tämä palaute vaikutti häneen. Koittaako hän skarpata viimeiset viikot vai pysyttelee yhä kuoressaan. Toivon koko sydämestäni, että Ap4 on oppinut täällä edes hitusen uskallusta, rohkeutta ja small talkin siemen on kytemässä. Ei taida olla ammattia, jossa ei joutuisi kommunikoimaan edes vähän työkavereiden tai pomon kanssa.
Mitä mieltä olette, teinkö väärin, kun en antanut tytölle tilaisuutta muuttua? Voiko perusluonnettaan yhtäkkiä ja ulkoisen paineen vuoksi muuttaa? Jos olet ollut tai olet au pair, miten olisit toivonut, että tällainen tilanne hoidetaan? Entä oletko host -perheenä ollut samanlaisessa tilanteessa, miten hoiditte tilanteen?
Elämästä au pairin kanssa olen kirjoittanut aikaisemmin: Au pair saapui taloon, Ilman au pairia, Varo mitä toivot, se saattaa toteutua, Hyvästi au pairille ja taas uutta etsimässä sekä Hiljaa hyvaa tulee au pair nro 4
Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Meillä on ollut monta nuorta käymässä ja olemassa, kaikki erilaisia. On paljon helpompaa olla yhdessä saman katon alla, jos nuori osoittaa edes jotain kiinnostusta perheeseen, haluaa tutustua ja olla jonkin verran meidän seurassa.
VastaaPoistaPainavin lause tekstissäsi oli mielestäni se, että au pairinne ei oma-aloitteisesti ota kontaktia lapsiin. Hui sentään! Miltähän se mahtaa lapsista tuntua? Meidän lapset eivät anna moiseen mahdollisuutta, sillä he ovat aina tiiviisti uuden ihmisen iholla. Mutta joskus on kieltämättä tuntunut siltä, että uutta ihmistä pitäisi suojella lasten läsnäololta - ja sehän ei sitten toimi alkuunkaan.
Toivottavasti muuttojärjestelynne sujuvat jouhevasti ja Suomessa hoitokuviot loksahtavat sitten kohdalleen kuin itsestään!
Kiitos S kommentistasi.
PoistaEn todellakaan odottanut tällaista. Skypessä keskustellessa hän jutteli ihan normaalin oloisesti ja sain hänestä irti enemmän kuin koskaan sen jälkeen. Saimme hänestä hyvät suositukset eräältä perheeltä, jossa hän oli lapsia hoitanut. Jossain paikoissa hän selvästi pystyy tsemppaamaan. Harmillista, ettei tämä tullut ilmi missään yhteydessä. Meillä oli hyviä vaihtoehtoja muitakin :(
En tiedä, onko teillä ollut vaan huonoa onnea aupairien suhteen vai onko joku muu vikana, mutta harmi ettei teille jäänyt hyvää kuvaa aupaireista. Eikö teillä ollut muita kandidaatteja aupairiksi kuin tämä tyttö ja eikö esim Skypen välityksellä tullut selväksi hiljaisuus?
VastaaPoistaOon ollut aupairina nyt yli kaks vuotta ja mun mielestä hoidit ton tilanteen hyvin. Oon kasvanut näiden vuosien aikana ulkomailla asuessa ja varmasti näin olisi teidän aupairin kohdalla tapahtunut myös - tai sitten ei. Mun mielestä perheen kanssa pitää uskaltaa puhua ja kommunikoida ja ulkomailla asuessa tehdä muutakin kuin olla omassa huoneessa.
Kiitos Laura kommentistasi.
PoistaVastasin tuossa jo edelliseen kommenttiin, että en todellakaan odottanut tällaista. Skypessä keskustellessa hän jutteli ihan normaalin oloisesti ja sain hänestä irti enemmän kuin koskaan sen jälkeen. Saimme hänestä hyvät suositukset eräältä perheeltä, jossa hän oli lapsia hoitanut. Jossain paikoissa hän selvästi pystyy tsemppaamaan. Harmillista, ettei tämä tullut ilmi missään yhteydessä. Meillä oli hyviä vaihtoehtoja muitakin :(
Minulla on kaiken kaikkiaan hyvä kuva au paireista ja olen oikeasti ollut tyytyväinen siihen, että meillä on ollut au pair apuna, vaikkakin meillä on ollut vähän huonoakin tuuria. Vasta Ap4 on saanut ajattelemaan, että en jaksaisi kotona ketään vierasta.
Olen tässä vuosien mittaan tavannut paljon au paireja leikkiryhmissä ja puistoissa. Osan kanssa palasimme juttuun aina tavatessamme. Suurin osa tytöistä on ollut todella mukavia. Koko tänä aikana olen tavannut vain yhden tytön, josta toivon, että tuntisin lasten äidin ja voisin antaa vähän palautetta, sillä tuo tyttö ei sovellu au pairiksi lainkaan. Hänen asenteensa on kaiken kaikkiaan ollut huono ja on avoimesti näyttänyt inhonsa hoitopoikansa kakkavaipan vaihtoa koskien; kertonut, että on iloinen kun isompi poika ei tullut mukaan puistoon jne.
Au pairin työ ei ole helppoa. Selvästi ihan kaikki eivät tätä sisäistä, vaan lähtevät matkaan ihan vaan päästäkseen ulkomaille.
Aina ei voi kolahtaa perheen ja au pairin kemiat. Itse olin puoli vuotta Saksassa (lähdin Sveitsiin, mutta se perhe ei ollut sitä mitä kuvittelin..). Minusta kuitenkin hoidit tilanteen hyvin ja oikein - ehkäpä au pairkin on vain iloinen, että hommat meni nyt näin. Kukapa sitä tietää! :) Tsemppiä arjen pyöritykseen :)
VastaaPoistaKiitos Elina. Niinhän se on, että kaikkien kanssa ei voi eikä tarvitse kolahtaa.
PoistaOsa ihmisistä myös reflektoi vastapuolta käytöksessään vahvasti. Ei tarvii kuin joku pieni epävarmuuden, ujiuden (tai joillain taas liian rohkeuden päällekäyväyden) viesti teidän suunnalta niin toinen menee heti lukkoon vaikka jonkun muun kanssa pelittää. Tunnistan itsessäni tämän vahvasti vaikka oon pystynytkin sen tietoisesti ylittämään mutta silti joidenkin ihmisten seurassa jännitän sisälläni hamaan tappiin saakka. Luultavasti ko. tyyppi halusi kotiin asap muttei olisi ikinä kehdannut sitä teille kertoa vaan olisi sinnitellyt sen lyhyen ajan tai sit suomesta ilmoittanut viestillä ettei tulekaan takaisin.
VastaaPoistaSumma summarum, muullakaan tavalla et ois voinut toimia.
Tuo on kyllä ihan totta. Ehkäpä suurperhe ja poikien meluisan menevä tyyli ei istu hänelle. Jossain pienemmässä ja rauhallisemmassa perheessä hän ehkä pääsisi oikeuksiinsa.
PoistaPäädyin blogiisi Ulkosuomalaisten blogit -ryhmät kautta. Kiinnostava postaus, vaikka tietysti ikävää, että kokemus uuden au pairin kanssa on ollut negatiivinen.
VastaaPoistaKaikkien kanssa ei tietenkään koskaan synkkaa. Kuulostaa kuitenkin siltä, että au pairillanne on ongelmia, joita pitäisi lähteä selvittämään jossain ihan muualla kuin muuttamalla tuntemattomaan perheeseen. En jaksa uskoa, että ihmisellä, joka ei osaa lainkaan ilmaista omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan olisi hyvä olla. Työelämässäkään tuskin tosiaan pärjää noin heikoilla kommunikointitaidoilla.
Uskon, että oli hyvä, kun annoit hänelle palautetta asiasta. Kaiken kaikkiaan kuulostaa siltä, että hoidit tilanteen hyvin niin oman perheen kuin au pairin osalta. Toivottavasti arki rullaa hyvin hetken ilman apukäsiäkin - mukavaa syksyä!
Kiitos Anu kommentistasi. Toivon todella, että tämä tyttö on tältä reissulta saanut kuitenkin tuulta siipiensä alle ja löytänyt avaimen itsensä avaamiseen. Hänen toiveammattinsa ei todellakaan avaudu näillä nykyisillä eväillä. Hän vaikutti ja vaikuttaa yhä ihan tyytyväiseltä ratkaisuun, mutta toisaalta eipä hän ole paljon tunteitaan tai mietteitään aikaisemminkaan avannut :D
PoistaMeillä on todella paljon kokemuksia AU-paineista. Jotkut olivat puheliaita toiset hiljaisia. Hiljaisille otin käyttöön aina raportointi mallin. Kun tulin kotiin heidän piti kerto päivän kulusta, ovatko lapset syöneet, nukkuneet jne... itse yritin kysellä hirveän paljon ja innostaa samalla AU pairia puhumaan. Tämä ei päde kuitenkaan kaikkiin. Me emme voi tietää tarkkaan millainen tausta AU painilla on ja mitä hän on kokenut elämässään.... yksikin tyttö käytti rauhoittavia ja unilääkkeitä ja sain sen tietää vasta parin kuukauden kuluttua kun oli ollut meillä... kaikki ei välttämättä johdu koti-ikävästä... mutta oikein teit kannattaa tehdä niin kuin itseltä tuntuu se on yleensä se oikea vastaus.
VastaaPoistaKiitos Anonyymi. Minäkin aikani yritin vääntää juttua vaikka ja mistä, mutta kun kaikki keskustelut aina kuolivat samantien, niin itselle iski taisteluväsymys. Olen kyllä sosiaalinen ja puheliaskin, mutta ihan yksin en sentää jaksa jutella :D.
PoistaTuntui varmasti todella kurjalta saada tietää jälkikäteen, että au pairinne tarvitsi mielialalääkitystä ja unilääkkeitä. Vaikka masennus ei olekaan välttämättä este au pairiksi lähtemiselle, niin kyllä host -perheen pitäisi asiasta tietää etukäteen. Ulkomailla, kuten meidänkin tapauksesta nähdään, ei välttämättä asiat menekään niin kuin oli ajatellut ja itsekin saattaa reagoida asioihin erilailla kuin kotimaassa. Tunteet saattavat heitellä odottamattomalla tavalla, vaikka mielenterveys olisikin kunnossa.
Satuin avaamaan blogisi sattumalta ja jäin lueskelemaan muutamia postauksia, vaikka kaksoset tai paluumuutto eivät ole mitenkään ajankohtaisia. Itse olin ikuisuus sitten vuoden au pairina Saksassa. Nyt oikeastaan vasta tajusin ajatella, että miten minä ja persoonani vaikuttivat heidän perhe-elämäänsä (10- ja 12 vuotiaat pojat ja iso koira). Lähdin sinne heti lakkiaisten jälkeen, eli olin vajaa 19 v. Siinä iässä ei ehkä (tai minä en) analysoi kokonaistilannetta vaan elämä on vielä suurta seikkailua. Vuosi meni hyvin, minä viihdyin, ei ollut riitoja tai erimielisyyksiä. Tai minulle ei kerrottu. Kuitenkin vuosi oli eriskummallisin vuosi elämässäni. Perheen isä oli paljon poissa, myös öitä. Jossakin vaiheessa selvisi, että hänellä on tyttöystävä. Perheen äiti oli usein iltaisin "ihmeellinen". Tablettien väärinkäyttäjä ja joutuikin sitten sen vuoden aikana aika pitkäksi aikaa katkaisuhoitoon. Minä jäin sitten kahden pojan ja koiran kanssa yksin. Perheen isä yritti olla enemmän paikalla ja olikin, ainakin viikonloput, joten viikonloput olivat pääsääntöiseti vapaat. Erikoista oli, että melkein heti, kun tulin niin sain viikkorahan, jolla minun piti oman harkinnan mukaan ostaa kaikki ruoka, puhdistusaineet jne. Tietysti hoidin koko talouden siivouksineen, pyykinpesuineen, silityksineen yksin. Viikonlopun ruoat ja isommat hankinnat teki perheen äiti. Nyt ihmetyttää, miten ihmeessä joku voi antaa nuorelle ulkomaalaiselle näin paljon vastuuta (työtä). Silloin sitä ei edes ajatellut. Miten selvisin? Pohjalaisella luonteella ja vastuuntunnolla ja että heti alussa löysin kielikoulusta kavereita. Perheeseen olin yhteydessä vielä sen vuoden jälkeenkin. Olin perheen kuudes au pair ja minun jälkeen ei tullut enään ketään, joten joitain traumoja heille jäi.
VastaaPoistaHurja tarina sulla Leena! Olet kyllä ollut ihan supertyttö.
PoistaEn kyllä itse olisi varmaan tuossa iässä tuollaista taakkaa jaksanut. En tiedä onko tuolloin ollut sinun kohdemaassasi mitään ohjesääntöjä, mutta ainakin nykysäännöillä Englannissa ei tuollaista määrää työtä ja vastuuta saisi au pairin kontolle laittaa, mutta onneksi sulle ei vissiin jäänyt traumoja. Lapsetkin saattavat sinua mielissään kiitellä, että olet ollut heistä huolehtimassa tuollaisena epävakaana ajanjaksona.
Oli toki oheistuksia. Ei ollut internettiä, smartphoneja... lyhyen saksan lukeneena elin aika kuplassa. Perheellä ei ollut minkäänlaista ystävä-tai sukulaisverkostoa, johon olisin voinut olla yhteydessä. Jälkeenpäin tämä tilanne on aiheuttanut kauhuntunteita (vastuukysymykst jne), mutta silloin se oli jotenkin vaan sen hetkistä elämää hieman huonolla tuurilla. Siitä selvisi, kun tiesi että se loppuu. Antoi se ainakin tunteen, että selviän vähän vaikeammistakin tilanteista. Sen vuoden tapahtumista saisi jatkoromaanin aikaiseksi.
VastaaPoista