Sivut

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Harkinnassa laatikkopyörä

Laatikkopyörä. (kuva: http://babboecargobike.com/)
 
On ollut hiljaista kirjoittelurintalla. Syynä on se, että minulla on ollut ja on yhä useampia rautoja tulessa ja toisaalta elämässä ei just nyt ole tapahtunut mitään mistä kirjoitussuoni olisi lähtenyt sykkimään. Mutta nyt sykkii. Tai ehkä se on vaan innostuksen kohottama pulssi, joka sykkii, sillä huomenna pääsen koeajolle.

Me harkittiin jo Englannissa asuessa laatikkopyörän hankkimista,  sillä kolmen pienen kuljettaminen vaikkapa pyöränperäkärryllä plus pyöränistuimella ei ole meistä meille se paras ratkaisu. Peräkärrystä meillä on kokemusta jo Suomessa ja itse en tykästynyt peräkärryyn koskaan, joten kärry myytiin pois ennen muuttoa. Vaikka pyörät olisivat ehkä hitusen halvempia Englannissa ja käytettyjäkin on myynnissä jonkin verran (verrattaen kovaan hintaan), niin muuttokuormassa pyörälle olisi tullut arvaamattoman paljon lisähintaa. Emme siis hankkineet pyörää tuolloin. Nyt kun Suomessa, ainakin etelässä, kevät on tullut tai ainakin tulollaan, sillä tänäänkin otettiin takapakkia, kun yöllä oli satanut lunta, niin laatikkopyöräajatus on ollut “pakko” kaivaa taas aktiivisen ajattelun piiriin.

Ennen lapsia meillä ei ollut autoa, joten meillä on vuosien kokemus siitä millaista arki on kun ihan kaikki asiat hoidetaan pyörällä ympäri vuoden. Meillä on hakusessa pyörä, jolla kuljettaa 2 - 4 lasta kauppakassien ja muiden tavaroiden kanssa ympäri vuoden kelissä kuin kelissä ja asumme mäen laella. Koska Suomen lakiin on kirjoitettu, että *kaksipyöräisellä ei saa kuljettaa enempää kuin kahta lasta, niin ainoaksi lailliseksi vaihtoehdoksi jäi kolmipyöräinen laatikkopyörä. Tämä vaihtoehto kelpaa minulle oikein hyvin, sillä kolmepyörää tuo tukevuutta myös lumessa ja loskassa puskemiseen. Tiesimme heti, että meille tulee sähköavusteinen pyörä, sillä pyörän on tarkoitus on kulkuneuvo, jolla oikeasti jaksaa lähteä liikkeelle ilman jo etukäteisiä tuskan irvistyksiä. Ilman sähkömoottoria pyörä tulisi jäämään helposti parkkiin ja perhe hyppäisi mielummin bussiin. Sähkömoottorin lisääminen pyörään tuo pyörään huomattavasti lisää hintaa, mutta pyörän käyttömukavuudesta kannattaa meidän mielestä maksaa. Ja onhan polkupyörä kohtuullisen huoltovapaa (toivottavasti), se ei kuluta bensaa, siitä ei makseta veroja eikä siitä ei tarvitse maksaa parkkimaksuja. Hajoavia osia on hippasen vähemmän kun autossa eikä laatikkopyörä menetä arvoaan samaa vauhtia kun auto. Jälleenmyyntiarvo on ainakin toistaiseksi hyvä. Näillä perusteluilla me ollaan nyt sitten hankkimassa laatikkopyörää eikä autoa, jolle meidän perheessä ei ole päivittäistä tarvetta ja joka meidän perheen kokoluokassa käytettynä ja todella paljon ajettunakin (about 300 000km) maksaa lähes tuplat siitä mitä tämä pyörä tulee kustantamaan. Autoa tulemme tarvitsemaan silloin tällöin ja sitä varten on sitten autovuokraamot. Elämä näyttää miten kauan autoton elämä jatkuu.

Olemme googlettaneet erilaisia pyöriä, harkinneet fillarin hankkimista ulkomailta (lue Hollannista, josta pyörän peräkärrykin tuli hankittua paljon Suomen hintoja halvemmalla), lukeneet kokemuksia erilaisista blogeista ja tehneet muuta taustatyötä, kunnes lopulta tein tarjouksen pyöräliikkeeseen, joka myy sitä mallia, jonka olimme ajatelleet sopivan parhaiten meille. Vastaus oli vähän hämmentävä, kun myyjä suosittelikin meidän tarpeisiin ihan eri pyörää. Laatikkopyörien myyjä sijaitsee pääkaupunkiseudulla, jonne matkaaminen ilman autoa ison perheen kanssa on aika iso operraatio. Koska meillä ei ole kokemuksia kummastakaan pyörästä, ei siitä, josta pyysin tarjouksen eikä siitä, jota meille tarjottiin, niin lähdin kyselemään, josko Turusta löytyisi testiajoon ko. pyörä. Tähänkin tarkoitukseen Facebook erilaisine ryhmineen on ihan mainio apuväline. Emme onnistuneet saamaan haluttua pyörää koeajoon, mutta muuta hyödyllistä informaatiota kylläkin. 

Maanantaina aamulla sähköpostiin tuli pyörämyyjältä viesti, että he osallistuva Turussa järjestettäville Mökki ja Meri  -messuille ja he lähettäisivät meille ilmaisliput, jos haluamme tulla koeajamaan pyöriä. Totta kai tartuimme tähän mahdollisuuteen, vaikkakin ajoitus on siinä mielessä huono, että mies lensi tänään Skotlantiin. Näin kalliin hankinnan olisi mieluusti koajatattanut molemmilla. Olin jo varustautunut siihen, että hyppään koko pesueeni kanssa bussiin ja köröttelemme messukeskukselle testaamaan pyöriä oikein autenttisen painolastin kera, mutta jälleen kerran sisko (tällä kertaa eri sisko, kuin se, joka meillä asui vielä hetki sitten) tarjoutui apuun. Sisko perhe oli joka tapauksessa tulossa meitä viihdyttämään ja he voisivat kyllä katsoa lapsia sillä välin kun käyn koeajelemassa. Siskot <3

________________________________________________________________________________
En lähde tässä sen enempää kertoilemaan erilaista pyöristä, sillä Tavarafillari -sivustolta löydät kattavat ja asiantuntevat selvitykset. Tässä linkki Lapsi pyörän kyytiin - lastenistuin, perävaunu, peräpyörä vai laatikkopyörä? -tekstiin.


* Asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä 4.12.1992/1257
42 §
Henkilökuljetus polkupyörällä
1. Polkupyörällä ei saa kuljettaa useampia henkilöitä kuin mille se on rakennettu.
2. Kaksipyöräisellä polkupyörällä saa viisitoista vuotta täyttänyt henkilö kuljettaa yhtä enintään kymmenvuotiasta lasta ja kahdeksantoista vuotta täyttänyt henkilö kahta enintään kuusivuotiasta lasta. Lapsen kuljettaminen on kuitenkin sallittua vain, jos polkupyörässä on lasta varten sopiva istuin ja tarkoituksenmukaiset jalkojen suojukset. Kuljetettaessa kahta lasta tulee polkupyörässä olla kaksi erillistä jarrulaitetta.

(lainattu Tavarafillari.fi)


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Paluumuuttajan päiväkirja: mitä en kaipaa


Aikaisemmin listasin asioita, joita olen kaivannut Englannista <- linkki. On myös asioita, joita en todellakaan kaipaa takaisin elämääni. Seuraava lista ei ole tärkeysjärjestyksessä.

    1. Kokolattiamattoja: kun lapsi oksentaa sinun päällesi ja sen sijaan, että ajattelisit “Yök!”, ajattelet “Luojan kiitos se olin minä ja meidän sänky eikä kokolattiamatto”. Ajatelma kuvaa aika paljon elämää kokolattiamattojen kanssa. Kai niihin tottuu vai eikö? Minä en tottunut. Kolmessa vuodessa en ehtinyt löytää kokolattiamatoista mitään ylivoimaista. Kerääväthän ne toki todella tehokkaasti itseensä kaiken pölyn ja lian. Onhan se toki kiva, kun lapsen kanssa leikkiessä konttailee lattialla ja polvet ei joudu koville missään kohtaa huonetta. Ja kun talojen lämmöneristys on mitä on, niin kyllähän kokolattiamatto on lämpimämpi istuskella leikkimässä, kuin parketti, laminaatti tai laatta, jonka alla ei ole eristystä.
    2. Suurin meidän kohtaama hämis
      Hämähäkkejä: Isoja ja pieniä. Sisällä ja ulkona. Englannissa hämähäkkikosketuksia tuli jatkuvasti, vaikka hämähäkkejä siellä on lajimäärällisesti yhtä paljon kun Suomessa. Miksi Suomessa hämähäkkejä näkyy sisällä vain aini harvoin, mutta Englannissa oli ihan joka kerta siivotetessa tarkistettava jopa kattojen nurkat, että sai imuroitua sinne verkkoaan kutoneen vieraan pois. Meidän perheessä kun ei lemmikkihämähäkkejä siedetä (allekirjoittanut ei siedä). Kirjoittelin aikanaan hämähäkeistä täällä. Hienosti olen siedättynyt enkä enää kirkaise isommankaan hämähäkin kohtaamisesta, mutta en tykkää, en tykkään, en vaan tykkää. Joka kerta sydän sykkii ylimääräisiä lyöntejä. Onneksi emme asuneet missään eksoottisemmassa maassa kuin Englannissa :D.
    3. Kondensaatiovettä ikkunoissa: kirjoituksessa 5 yksityiskohtaa englantilaisesta arjesta (<- linkki) tästä jo mainitsinkin. Kondensaatioveden muodostuminen ikkunoihin on ihan normaalia eikä siinä nähdä mitään ongelmaa. Suomalaisena meidän oli vaikea nähdä asiaa normaalina. Ja samaa mieltä tuntuivat olevan monet muistakin kulttuureista tulevat, amerikkalaiset ja intialaiset noin niin kuin toistensa ääripäinä nimettäköön. Meillä aloitettiin aamut imuroimalla ikkunat kuiviksi. 
    4.  Ei hätää, se on vaan hometta?
      Hometta: Englannissa home on ihan ok. Jos hometta jossakin esiintyy, niin sen hoitamiseksi pois päiväjärjestyksestä riittää kunnon pesu. Kloriitti on vissiin kova sana. Jos pesu pelkästään ei auta, niin päälle voidaan vetää maalia. Noin. Homma hoidettu. Kaikki kunnossa :O.
    5. Säilytystilattomuutta: Suurimmassa osassa asunnoissa ei ollut kiinteitä vaatekaappeja mihin Suomessa asuessa taas on tottunut. Asuntoon muuttaessa ensimmäisiä asioita on hankkia jotain vaatesäilytyskalusteita. Onneksi on kotiinkuljetus. Eteiset olivat olemattomia. Mihin kummaan ihmiset säilöivät eteisen kamat? Koska meidän ystävät koostuivat muista expateista tai ainakin puoliperhettä oli muualta kuin Englannista lähtöisin, niin en koskaan saanut tähän vastausta. Missä englantilaiset säilövät takkinsa? Kengät kulkeutuvat varmaankin sängyn alle, kun kotona on tapana kulkea kengät jalassa, mutta minne heitetään takki? Kyllä Englannissa kuitenkin ihmisillä näyttää olevan enemmän kuin yksi takki. Ja meidän perheessä on sata takkia ja tuhat kenkää eli voitte kuvitella miltä meidän “eteisessä” näytti :D.
    6. Sisäänpäin aukeavia ovia: Ymmärrän, että ahtailla kaduilla ulko-ovien ei ole tarkoituksenmukaista aueta ulospäin, mutta että kaikki ovet, kun muutenkin eteiset on ahtaita. Niin kovin kätevää tulla sisälle rattaiden kanssa ja sitten yrittää saada ovi kiinni. Olin muuten ihan ehtinyt unohtaa, että ensimmäisillä viikoilla täällä Suomessa olin parikin kertaa jumissa oven kanssa, kun yritin avata ovea väärään suuntaan * nolo :D *.
    7. Roskapusseja: Miksi roskapussit pitää tehdä niin ohuiksi, että jogurttipurkin reuna viiltää pussiin reiän ja reikä leviää kuin sukkahousujen silmäpako. Ja sama kaupan halvimmissa muovipusseissa, joita vielä meidän muuttaessa sai joka kaupasta ilmaiseksi. Tulee mieleen leffojen kohtaukset, joissa paperiset kauppakassit hajoavat kesken kaiken.
    8. Kylmäksi muuttuvaa/paineensa menettävää suihkua: tästäkin kirjoittelin jo jutussa 5 yksityiskohtaa englantilaisesta arjesta <- linkki. Raikastava kokemus, kun kesken hiusten pesun saat päällesi kylmää vettä. Tai tulikuumaa. Parempi vaihtoehto on toki se, että toisessa paikassa hanan käyttäminen saa vain vedenpaineen katoamaan.
    9. Tämän kerran jälkeen alettiin pitää farkkuja
      Likaisia lattioita leikkikerhoissa: Ihmiset ovat niin tottuneita liikkumaan kengät jalassa, että edes ryömiviä ja konttaavia vauvoja täynnä olevissa leikkiryhmissä ei kenkien riisuminen tule kenellekään mieleenkään. Poikkeuksena meidän suomalaisten oma muskari. Siellä riisuimme aina kengät jalasta muskarin ajaksi. Leikkikerhoissa vauvat ryömii ja konttaa likaisilla, pahimmillaan kuraisilla lattioilla. Housujen polvet oli reissun jälkeen sen näköiset, että pesukone kutsui saman tien. Kädet :O ...no, vastustuskykyä, vastustuskykyä.
    10. Terveydenhuoltoa: Monilla britanniansuomalaisilla tuntuu olevan hyvin intohimoinen ja positiivinen suhde Englannin terveydenhuoltoon NHS:ään. Lapsille, tietyille sairaille ja ainakin raskaana oleville ilmaiset lääkkeet takaava terveydenhuolto ja ilmainen erikoissairaanhoito, kuulostaa tietysti hyvältä, mutta omani ja monen muun tuntemani ihmisen kokemuksen mukaan systeemi ei vaan toimi. Kaikki perusflunssaa kummempi tuntuu menevän yli hilseen. Tai ehkä yleislääkäreiden tiukka kulukuri vaan vie voiton siitä, että asioita pitäisi tutkia. Esimerkiksi verikokeita ei tehdä juuri koskaan. Enemmän mun huonoista kokemuksista voi lukea täältä, täältä, täältä ja täältä <- linkki. Esimerkkejä huonoista kokemuksista olisi kymmeniä. Ystäväni ystävä, joka kävi kerran kuukaudessa Saksassa hoidattamassa lapsensa lättäpäätä (flat head syndrome), joka oli muodostunut, kun lapsella oli synnytyksessä murtunut olkapää ja sen hoidon myötä tullut jäykkyyttä ym. Cambridessä asialle ei suostuttu tekemään mitään, niinpä äiti, jolla asumispaikka -perusteen mukaisesti ei ollut sosiaaliturvaa Saksassa matkusti kotimaahansa ja maksoi itse yksityisen lääkärin antamasta hoidosta. Kerran juttelin yhden äidin kanssa, kun odottelimme molemmat lapsikatraamme kanssa pääsyä lääkärin pakeille. Hänen keskimmäisellä lapselle oli aivokasvain, jonka hoito oli kesken kun he muuttivat Jenkeistä Englantiin, Cambridgeen. Heille vakuutettiin, että poika on oikein hyvissä käsissä Englannissa ja hoito on varmasti huippuluokkaa. Vieläpä mitä. Poika ei saanut tarvitsemaansa hoitoa Englannissa, vaan heidän piti lennättää sairasta lasta parin kuukauden välein entiseen kotikaupunkiinsa. Kasvain saatiin kuriin ja tässä kohtaa, kun me tapasimme poika oli juuri palannut Jenkeistä kontrollista. Äiti odotti kolmatta lasta eikä hän enää saanut lentää, joten isän piti ottaa vapaata töistä, jotta poika sai tarvittavan hoidon/kontrollin. Olin ihan äimänä. Kuka tahansa olisi varmasti ihan äimänä. Miten tälläinen voi olla mahdollista. Ja kyllä. Olen kuullut kauhu juttuja myös Suomesta. "Suomi ei ole onnela. Suomi ei ole virheetön. Suomi ei ole nää hyvinvointivaltio. " Silti minun on vaikea uskoa, että Suomessa aivokasvainpotilasta lähetettäisiin valtameren taakse hoitoa saamaan.

      Varmasti taas myöhemmin tulee mieleen muutakin, mutta nämä oli nyt päälimmäisenä mielessä.