Niskakakka

“Sitten tunsin Aadan niskassa jotain tahmeaa ja lämmintä. Se liiskaantui sormien välissä ja alkoi haista. Selkäkakka.

--

Kuorin vaatteet vauvan päältä. Kakkaa oli Aadan hiuksissakin. Nostin vauvan käsivarrelleni ja kiikutin lavuaarin ylle. Lämpimän veden valuessa vauvan selkään itku alkoi laantua. Vehnänvärinen tukka muuttui tummaksi kastuessaan ja vesi pehmensi ihon vaaleanpunaiseksi. Aada yritti kurotella hanaa varpaillaan.” Minerva Piha, OTE-lehti 25.2.2015

Nyt se sitten tapahtui. Kaksoset ovat hitusen yli 6 kuukautta ja olen tiennyt tätä odottaa, mutta jostain syystä olemme tältä tähän asti välttyneet - niskakakalta nimittäin. Olimme onneksi kotona.

Todennäköisesti jokainen vanhempi on joskus kohdannut niskakakan, selkäkakan tai nipan. Vauva täräyttää tavaraa niin paljon ja/tai niin voimalla, että sitä itseään pursuaa yliäyräiden ja parhaassa eli pahimmassa tapauksessa aina niskaan asti. Murphyn lakien mukaisesti sen on tapana osua kohdalle juuri silloin, kuin tilanteen korjaaminen on vaikeinta. Kaupungilla, autoreissussa, lentokoneessa. Suomessa vanhemmat voivat helpottaa elämäänsä ja kääriä pienokaisensa kätevästi kietaisubodyyn, mutta kun kerran erehdyt laittamaan päälle pään ylivedettävän bodyn, se hyökkää varmasti. Mikä selviytymistarina onkaan, kun onnistut ahtaassa lentokoneen vessassa vauvaa yhdellä kädellä kannattaen kuorimaan tämän kakkaisesta bodysta. Heität likaiset vaatteet minimaaliseen lavuaariin odottamaan, koska mitään pussia ei nyt ole käsillä. Miksi ihmeessä en tajunnut napata matkapahoinvointipussia mukaan vessaan lähtiessä. Nyt kun likaiset vaatteet täyttävät lavuaarin, ei pepun pesu suomalaiseen tapaan vedellä pesten onnistu. Olisihan tuo nyt muutenkin vaikeaa, kun vettä valuu vain pienen hetken ja kokoajan saa olla painamassa hanaa uudelleen käyntiin. Pyyhit vauvaa puhdistuspyyhkeillä puhtaaksi ja kokoajan mielessäsi rukoilet, että pyyhkeet riittävät loppuun asti. Onneksi bodyn sai rullattua siististi rullaksi kakan ympärille, jotta sait bodyn pois ilman, että hiukset likaantuivat. Samalla koitat kiirehtiä sillä tiedät, että oven takana jono alkaa käydä kärsimättömäksi. Pian lentoemäntä jo koputtaa ovelle ja kyselee, että “Onhan kaikki hyvin”. “Juu, hyvin on, pieni kakkakriisi vaan. Heh heh.”. Lopulta saat puhdistettua vauvan siihen kuntoon, että puhtaiden vaatteiden pukeminen on mahdollista. Avaat oven hien noruessa kainaloissa. Pahoittelet viivytystä jonossa ensimmäisenä odottavalta. Pyydät lentoemännältä pussin likapyykille. Vielä omalla paikallakaan ei auta huokaista. Hyvällä tuurilla muistit pakata vaihtovaatteet käsimatkatavaroihin, myös itsellesi, sillä tästä operaatiosta ei välttämätty ilman tahroja.

Englannissa olen onnistunut löytämään kietaisubodeja vain kahdesta kaupasta, molemmat ruotsalaisia vaatemerkkejä. En oikein ymmärrä miksi täällä suositaan lähes yksinomaan kirjekuorikaula-aukkoja. Ei edes O -kaula-aukkoa sivuneppareilla, vaan kauppojen rekit ovat täynnä kirjekuorikaula-aukkoja.

Olen aina inhonnut kirjekuorikaula-aukkoja. Ne eivät tunnu istuvan yhdenkään lapsen päällä kunnolla. Aina on olkapää paljaana tai kaula-aukko roikkuu rinnuksilla. Taapero oli puolisen vuotta vanha, kun opin jotain uutta, joka muutti täydellisen negatiivisen suhtautumiseni tätä kaula-aukkotyyppiä kohtaan hitusen positiivisempaan suuntaan. Kirjekuorikaula-aukko saattaa olla (muun maailman?) pelastus nipaa vastaan. Saattaa olla, että kirjekuorikaula-aukko on keksitty ihan tästä syystä. Kirjekuorikaula-aukkoisen bodyn kaula-aukko on niin niin iso, että bodyn voi helposti riisua pois alakautta. Kätevää!Tämän opittuani koitin aina muistaa pukea taaperon inhokkikaula-aukkoiseen bodyyn reissun ajaksi ja toden totta, olemme muutaman kerran päässeet hieman helpommalla. Joissakin normaaleissakin bodeissa on tarpeeksi, mutta ei kaikissa.

Niskakakka tuli tutuksi esikoisen ja taaperon kanssa, vaikkakin täytyy sanoa, että kyseisiä vahinkoja ei juuri sattunut silloin kun heillä oli päällä kestovaipat. Jostain syystä kertsivaipan materiaali tai rakenne edesauttaa kyseistä tapahtumaa. Kaksosilla on kuitenkin käytetty vain ja ainostaan kertsejä (otsikkopalkin kuva on feikattu, sillä onhan kesto kauniimpi kuin kertsi ;) ) ja silti olemme välttyneet nipalta. Johtuukohan tämä siitä, että vanhemmat ovat olleet imetettyjä ja kaksoset taas pullopoikia? Onko joku muu kohdannut saman eron?

Ohessa video, joka aikanaan avasi minun silmäni

Hämähäkkivaara

"Onko toi lelu?"

Tiesitkö, että Englannissa on yli 650 eri lajista hämähäkkiä ja näistä 12:lla on sen verran myrkkyä, että ne voivat olla ihmisille haitallisia. Rehellisen vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomessa lajeja on noin 650 ja ilmeisesti vain kaksi lajia voivat olla ihmiselle harmiksi. Toinen näistä löytyy vain Helsingistä Luonnontieteellisesti museosta. Vaikka lajien määrä on sama, niin tuntuu, ettei Suomessa koskaan törmää hämähäkkeihin samassa mittakaavassa kuin Englannissa. Eräs tuttavani, joka on asunut Suomessa, Englannissa, USAssa, Kiinassa, Saksassa ja Singaporessa, sanoo, ettei ole koskaan törmännyt isompiin hämähäkkeihin kuin Lontoossa asuessaan.

Olen aina inhonnut kaikkea millä on enemmän kuin neljä jalkaa. Hämähäkit ovat saaneet minut kiljumaan hysteerisesti, ja olen saanut pakon edessä nirhattua moisen inhottavuuden pitkällä harjanvarrella.

Englanti on järjestänyt aikamoisen siedätyshoidon. Hämähäkkien seittejä ilmestyi katonrajaa jatkuvasti, vaikka yritin aina imuroidessa imuroida myös kattojen nurkat. Suomessa en muista koskaan imuroineeni kattojen nurkkia :D. Daddy Long Legs muistuttaa suomalaista lukkia, mutta kutoo verkkoja. Näihin hämähäkkeihin olen jo niin tottunut, että normaalikokoiset yksilöt eivät enää aiheuta pakokauhua.

Muistan kuin eilisen sen kun kohtasin ensimmäisen englantilaisen “hirviöhämähäkin”. Makuuhuoneessa oli ikkuna auki, sillä olin tuulettanut huonetta. Valtava hämähäkki juoksi keskellä lattiaa ja vilahti jonnekin muuttolaatikoiden sekaan. Sydän jätti pari lyöntiä välistä, kylmät väreet juoksivat pitkin kehoa ja pako -refleksi vei voiton. Hetken kuluttua palasin huoneeseen kättäpidemmällä varustautuneena ja sydän rinnassa takoen yritin etsiä tuota hirviötä. En löytänyt. Se tunne, kun tiedät, että jossakin huoneessa voi yhä olla valtava kahdeksanjalkainen kammotus. Yyyyhhh!

Tämän jälkeen tuulettaminen jostain kumman syystä väheni. Opin, että hämähäkit EHKÄ inhoavat tuoreiden hevoskastanjoiden hajua, joten hevoskastanja kaudella meidän ikkunalaudoille ilmestyi hevoskastanjoita. Kauniita sisustuselementtejä ainakin, jos ei muuta. Hämähäkkejä meillä ei kuitenkaan näkynyt, joten ehkä tuossa myytissä on jotain perää.

Kun muutimme tähän uuteen asuntoon, oli kaunista ja lämmintä. Jostain kumman syystä unohdin hämähäkkivarovaisuuteni ja tuuletin taas makuuhuoneessa. Illan pimettyä mieheni oli menossa yläkertaan, mutta perääntyi pari askelta rappusilta

ja huikkasi, että “onko toi lelu?”.  Ihmettelin, että mikä. Rappusilla on isoin siihen näkemämme yksilö. Niin iso, ettei sitä viitsinyt edes miehen rohkeudella lattiamattoon liiskata. Öllötys päätettiin imuroida ja pölypussiton imuri tyhjennettiin samantien ulkoroskiskseen. Tämän jälkeen tuulettaminen tässä talossa loppui lähes tyysti. Vain ja ainoastaan silloin uskallan avata ikkunoita, jos joku kokoajan vahtii, ettei hämähäkkejä vilise sisälle. Ötökkäverkko olisi kätevä ratkaisu tähän ongelmaan, mutta täällä ikkunat aukeavat ulospäin, joten mitään kiinteitä ratkaisuja ei voi viritellä. Minun on ollut tarkoitus etsiä tarvikkeet ikkunaverkkokehikon rakentamiseen, mutta enpä ole vielä saanut aikaiseksi rullailla rattaiden kanssa rautakauppaan.

Monsterihämis

Yleensä hämähäkit ovat suurimmillaan syksyllä, kun ne ovat saaneet lihottaa itseään koko kesän. Englannissa on ollut todella viileä kevät, joitakin kesäisen lämpimiä päiviä tänne meillekin on lahjoitettu, mutta luulisi, ettei vielä ole hämähäkeille erityisen suosiollisia säitä. Tästä huolimatta pihaltamme löytyi, järjettömän kauhean kamalan kokoinen hämähäkki. Mieheni oli siistimässä pihaa, kun huomasi hämähäkin polkupyöräsuojamme läheisyydessä. Kammotus kohtasi kohtalonsa, enkä koskaan ehtinyt nähdä sitä elossa. Onneksi. Sanotaan, että hämähäkkien tappaminen tuo huonoa onnea. Itse olen oikein tyytyväinen tähän ratkaisuun. Tämä otus olisi kesän aikana kasvanut. Ties kuinka suureksi se olisi itsensä ehtinyt lihottaa. Kammottaakin ajatus siitä, että pihalla viltin päällä makoilevat kaksosemme olisivat joutuneet tämän otuksen kanssa kasvotusten :O.

Ilman au pairia

ErgoBaby -
ekoja kertoja lonkkakantoasennossa
tästä on kehitytty :)

Meidän perheen ensimmäinen au pair palasi Suomeen viime perjantaina. Asiaan ei liity mitään draamaa, vaan tämä oli tiedossa ihan alusta lähtien. Samaan aikaan kaksoset ovat päättäneet ryhtyä nukkumaan päikkäreitä lähinnä vain vuoroissa eikä edes ulkona nukuttaminen auta. He eivät viihdy enää sittereissään seuraamassa miten äiti touhuaa keittiössä. Leikkimatolla köllöttelystä seuraa nopeasti kitinää, sillä kääntymisen harjoittelu on vaiheessa, jossa kääntyminen on pakkomielle ja mahallaan menee kuitenkin pian hermot. Turpo yrittää myös jo ryömiä. Hän ilmeisesti aikoo olla veljessarjansa nuorin ryömijä. Isoveljet ovat oppineet ryömimään 5kk 2pv ja 5kk 3pv -vanhoina. Turpo on korjatussa iässä 4,5kk. Saas nähdä miten käy ja koska Urpo seuraa perässä. Joka tapauksessa tuo ryömimisen aloittelu aiheuttaa myös hermojen menemistä. Useammalle sylille olisi tarvetta monta kertaa päivässä. Olenkin opetellut käyttämään kantoreppua uudella tavalla - lonkan päällä. Näin toiselle vauvalle jää paremmin tilaa syliin kuin, jos kantoreppua on edessä. Lisäksi taaperon tarhapäivät vähenivät kolmesta kahteen. Kantoreppu on ollut korvaamaton apua myös leikkikerhoissa, jossa olemme käyneet taaperon kanssa. Kieltämättä päivät ovat aikamoista kellokaulassa juoksemista, jotta vauvojen, ruoka-ajat, taaperon päikkärit ja esikoisen koulusta haku saadaan kaikki sopimaan yhteen.

Ihan täysin ilman apuja emme kuitenkaan ole olleet. Ystävä, joka kulkee lapsineen meidän ohi joka aamu, on napannut myös esikoisen matkaansa. Lisäksi toinen kaveri, jonka kotimatka myös kulkee meidän ohi, toi esikoisen kotiin harrastuksesta, jotta minun ei tarvinnut kolmen lapsen kanssa odotella tuntia pihalla sateessa. Pieniä tekoja, jotka auttavat meidän arkea isosti.

Tämä viikko on laittanut ajattelemaan, että tarvitsemmeko oikeastaan au pairia. Sitten suuntaan ajatukseni tulevaan. Taapero täyttää kesällä 3 -vuotta ja hän pääsee ilmaisen  15 viikkotuntia viikossa sisältävän esiopetuksen piiriin. Hän ei enää kulje isän mukana tarhaan, vaan siirtyy uuteen tarhaan tässä meidän lähellä. Hänelle on annettu tunnit keskiviikko 12.45 -15.45, torstai ja perjantai 8.45 - 15.45 (sisältää maksullisen lounasajan). Eli esikoisen kouluun viennin ja haun lisäksi myös taaperon nurseryn viennit ja haut on tarkkaan kellotettu. Emme todellakaan voi olettaa, että ystävät hakisivat esikoista kouluun kuukaudesta toiseen. Kaksoset ovat jo nyt vähentäneet päikkäreiden nukkumista, liikkuva kaksikko vaatii enemmän vahtimista kuin stabiili ja hekin haluavat päästä mukaan menoon puistossa sekä muualla. Lisäksi meille on tulossa muutto Suomeen ja kaikki muuttoon liittyvät valmistelut niin muuttofirmojen kilpailuttamisesta kuin turhan tavaran myymisestä ovat minun vastuullani.  Ulkomaan muuttoa ei valitettavasti pyöräytetä käyntiin viikossa tai parissa, vaan kyseessä on kuukausien projekti. Todellisuus taitaa olla se, ettei au pairin apu ole lainkaan turhaa.

Ennen kun suuntaan ajatukseni täysin syksyyn ja muuttoon, voin kuitenkin vielä keskittyä kesään. Ensiksi saamme vieraaksemme yhden siskoistani sekä äitini <3. Kesäkuun alussa meille saapuu uusi au pair. Kaverini 16 -vuotias tytär, joka oli esittänyt eräänä viikonloppuaamuna toivomuksen päästä kesätöihin ulkomaille. Kaveri kyseli apua, että mistä voisi alkaa töitä etsimään ja heitti puolivitsillä minulle, että “teillekö se tulisi?” ja siitä se sitten lähti. Uusi au pair on meillä siihen asti, että esikoisen koulu heinäkuun lopulla päättyy. Syksyksi pitää siis löytää vielä uusi au pair. Mutta pitäisikö viimeisen au pairin olla suomenkielinen vaiko puhua sittenkin englantia, jotta myös kaksoset saisivat enemmän englanninkielistä kielikylpyä. Näitä olen viime päivinä miettinyt.

Puoli vuotta kaksosten kanssa

Aika kuluu ja kaksoset ovat olleet ihastuttamassa elämäämme jo kuuden kuukauden ajan. Korjattua ikää heillä on 1,5kk vähemmän, joten emme vielä odota heiltä ihan samoja juttuja kuin esikoiselta ja taaperolta tässä iässä. He ovat kuitenkin oppineet asioita samassa tahdissa kuin isoveljensä, kun katsomme korjattua ikää. Myös pituuden ja painon perusteella he ovat tulossa isoveljiinsä. Ulkonäöltään kaikki veljekset ovat olleet vauvana samasta muotista veistettyjä.

Kaksoset ovat alusta asti nukkuneet hyvin, heräilevät syömään (aluksi 3 tunnin välein ja nyttemmin kerran pari yössä) ja jatkaneet uniaan. Kipuitkut voi laskea kahden käden sormilla ja tämä siis yhteensä. Taaperon vaikean vauva-ajan takia pelkäsin eniten sitä, mitä jos he olisivat kipeitä ja nukkuisivat huonosti. Miten selviäisimme uudelleen vuoden tai kahden unettomuudesta. Kahdesta vauvasta, jotka itkevät ja huutavat kivusta suurimman osan vuorokautta. Onneksemme olemme kuitenkin saaneet perusterveet, iloiset ja tyytyväiset höpöttäjät.

Kaksoset ovat alusta asti nukkuneet samassa sängyssä, lukuunottamatta muutamia öitä sairaalassa. He nukkuvat rinnakkain pinnasängyssä, joka on sivulaivana meidän sängyssä. He nukkuvat sängyssä poikittain eli päät laitaa vasten ja varpaat meidän sänkyä kohden. Nykyään he ovat jo niin pitkiä, että jalat tulevat meidän sängyn puolelle, mutta toistaiseksi se ei häiritse kenenkään unta. He eivät häiriinny toistensa liikkeistä tai äänistä, eivät helposti edes siitä, jos isoveljet joskus yöllä syystä tai toisesta vaeltavat meidän huoneeseen. He nukkuvat yleensä hyvin lähellä toisiaan. Jo sairaalassa he hakeutuivat päät toisiaan vasten. He saattavat pidellä unissaan toisiaan kädestä. Mikään ei ole niin kaunis kuin nukkuva vauva. Paitsi ehkä kaksi nukkuvaa vauvaa.

Pyrin pitämään kaksoset samassa aikataulussa niin nukkumisen kuin syömisenkin suhteen, sillä tasatahtisuus on minusta toimiva ratkaisu. Varsinkin öisin se takaa minulle itselleni enemmän unta. Tiedän, että toisissa perheissä on ollaan tasatahtisuudesta ihan eri mieltä, mutta jokainen löytää itselleen toimivat ratkaisut. Kaksosten syöttäminen yhtä aikaa tuntui aluksi ihan mahdottomalta idealta, mutta nopeasti sitä oppii erilaisia tapoja kuinka syöttää kaksi vauvaa yhtäaikaa. Olipa kyse sitten rintaruokinnasta, pulloruokinnasta tai molemmista. Kaksoset itse tykkäisivät vuorotella päiväunien suhteen. Tähän asti olen kuitenkin onnistunut nukuttamaan heitä yhtä aikaa ulkona, jotta he pysyisivät samassa rytmissä niin unien kuin syömisen suhteen. Olen laittanut heidät ulos nukkumaan, silläkin uhalla, ettei Englannissa näin saisi tehdä. Periaatteessa, joku voisi tehdä ilmoituksen lasten heitteille jätöstä, vaikka vaunut on sisäpihalla, jonne pääsee vain lukitun portin läpi ja pysyn itse näkö- sekä kuuloetäisyydellä. Nyt kun Englantiinkin saatiin kauniit kesäkelit eikä ulos enää tarvitse pukea paljon vaatetta hyvät unet ovat kadonneet ja he valvovat taas vuorotellen. Aikaisemmin ahdas vaunukoppa ja vaatteet muodostivat mukavan pesän, jossa oli hyvä nukkua. Se siitä unien tahdittamisesta sitten :D.

Kahden vauvan kanssa tulee pakosti myös opittua riittämättömyyden tunnetta.Olemme oppineet kuinka nostetaan ja kannetaan kaksi vauvaa yhtä aikaa. Kuinka kiikuttaa kahta sitteriä yhdellä jalalla.  Välillä ei kädet (tai jalat) yksinkertaisesti riitä. Kun kaksi vauvaa itkee samaan aikaan, jonkun on yleensä odotettava. Kahden vauvan tyynnytteleminen sylissä samanaikaisesti ei ole helppoa. Vaikka kaksoset saakin keploteltua syliin, niin hyssyttelyyn ja rauhoitteluun tuo asento ei ole omiaan. Lisäksi jos toinen tiputtaa tutin tai oksentaa teidän kaikkien päälle, kuten tänään kävi, on sanomattakin selvää, ettei mitään helppoja ratkaisuja ole. Tänään kotona oli onneksi muita, jotka pystyin yläkerrasta huutelemaan avuksi, jotta ei tarvinnut oksennusta levitellä sen enempää. Meillä näitä hetkiä on kuitenkin harvoin, sillä pojat tuntuvat nukkumisen lisäksi vuorottelevan huonoissa hetkissä.