Paluumuuttajan päiväkirja: kieli katoaa

Muistoesineitä Englannista

Olemme olleet Suomessa 2,5 kuukautta. Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että olemme olleet täällä jo PAAAALJON pidempään. Ehkä syy on siinä, että perheellisenä ja työssäkäyvänä arkeen sulahtaa tuosta noin vain ja on ihan kuin ei koskaan missään muualla olisi ollutkaan eikä koskaan olisi mitään muuta tehnytkään. Arki on arkea maasta riippumatta. Tai sanotaanko niin, että ainakin Euroopassa. Arvelisin, että vaikkapa Nepalissa ei arki jo pelkästään erilaisten fasiliteettien takia olisi samaa peruskauraa.

Lapset ovat kotiutuneet Suomeen hyvin. Koska koskaan ei saa olla liian tyytyväinen ;), niin todettakoon, että ehkä vähän liiankin hyvin, sillä englannin kieli alkaa kadota arjesta.

Englannissa asuessa meille oli tärkeää ylläpitää lasten suomen kielen taitoa. Pyrimme puhumaan lapsille vain suomea, sillä emmehän halunneet siirtää omia (mahdollisia ;D) kielioppivirheitämme ja tankeroääntämystä lapsille. Mutta nyt on jo toinen ääni kellossa, sillä kaksi kuukautta näyttää riittävän pyyhkimään englannin lasten arkikielestä. Esikoisen englanti oli Englannista lähtiessä sujuvaa ja hänellä oli kuulemma kaunis cambridgeläinen aksetti. Itse en ole hyvä aksenteissa, joten en osaa tätä vahvistaa. Hänen puheensa oli/on selkeä ja siisti. Helposti ymmärrettävä. Hänen koulunkäyntikielensä on englanti, mutta  siellä lapset ovat suurimmaksi osaksi puoliksi suomalaisia ja olen esikoisen puheista päätellyt, että lapset keskustelevat keskenään suomeksi, jos toinenkin osapuoli suomea ymmärtää. Aika näyttää millaiseksi hänen englantinsa muuttuu, kun vain hyvin harva puhuu englantia äidinkielenään.

Taaperon englanti ei ollut ennen muuttoakaan sujuvaa. Täysin englanninkielisessä ympäristössä, kuten kavereiden luona hän hallitsi monisanaiset lauseet, mutta kotona hänen puheensa oli enemmänkin finglish kuin suomi tai englanti tyyliin “Äiti, taigerin mauthista tulee rooria”. Jees, kyllä vaan tiikerin suusta tulee karjuntaa :D. Suomessa taaperon altistuminen englannille on rajoittunut niihin hetkiin, kun hän on Netflixistä katsellut jotain ohjelmaa, olemme lukeneet satukirjoja englanniksi tai hän on kuunnellut äänikirjoja. Hän rakastaa äänikirjoja. Vaikka suomalaisen kirjaston englanninkielinen kirjavalikoima on hyvä, suorastaan valtava verrattuna suomen kieliseen Cambridgessä (kyllä sieltä löytyi ainakin jokunen lastenkirja), niin raahasimme mukanamme kirjoja ja äänikirjoja. Ne ovat kuitenkin myös muistoja isompien lasten lapsuudesta.

Siinä missä esikoinen ja taapero Englannissa asuessa leikkivät keskenään lähes vain englanniksi, nyt leikkikieli on muuttunut suomeksi. Sinne tänne saattaa väliin pujahtaa englantia tai finglishiä. Tämä on harmillista, sillä haluaisimme toki, että myös taapero säilyttäisi englannin kielen. Olinkin oikein ilahtunut, kun englanninkielinen ystäväperhe kutsui meidät heille viettämään laskiaissunnuntaita muutaman muun  englanninkielisen perheen kanssa. Kaikki muut perheet olivat aidosti kaksikielisiä eli perheen toinen vanhempi puhuu kotikielenään englantia. Lapset pääsisivät puhumaan englantia. Mutta ei. Lapset leikkivät keskenään suomeksi. Tämä havainto ei itseasiassa edes yllättänyt, sillä lapsen kielen kehitys näyttää kulkevan leikin kautta. Vaikka esikoinen ei osannut vielä englantia, mutta oli nurseryssä, jossa leikittiin englanniksi, hän leikki kotona yksinkin englanniksi (lue siansaksaksi). Leikkikieli näyttää mukailevan sitä kieltä, jolla pääosin arjessa leikitään. Englannissa asuessa jopa täysin suomalaisten perheiden kokoontumisajoissa suomen kielen taitoiset vesamme leikkivät keskenään englanniksi. Me aikuiset sitten juttelimme suomeksi. Nyt oli juuri toisinpäin. Aikuisten juttu kulki enimmäkseen englanniksi ja lapset leikkivät sillä kielellä, jolla he ovat tottuneet tarhassa ja koulussa leikkimään eli suomeksi.

Onneksi olen löytänyt ihanan ´moldovalaisen englannin kielen opettajan, joka asuu tässä meidän lähellä. Hän kävi meillä hiihtoloman aikana, kun hoitopaikka oli kiinni, mutta meidän piti kuitenkin käydä töissä, vahtimassa kaksosia. Vielä täysin puhumattomat kaksoset ovat päässeet kielikylpyyn. Meidän pitää vaan useammin ottaa käyttöön lapsenvahti. Onpahan ainakin hyvä tekosyy lähteä ihan kaksin vaikka kahville tai kauppaan. Jälleen kerran löytyy syy käyttää sanaa arjen luksusta. Pitäisköhän mun laittaa toi sana pannaan, ainakin hetkellisesti :D.

5 yksityiskohtaa englantilaisesta arjesta

                                       

Ulkosuomalaisten bloggareiden keskuudessa on viime päivinä kiertänyt 5 yksityiskohtaa arjesta -haaste. Vaikka itse en enää ulkosuomalainen olekaan, niin ajattelin silti esitellä viisi yksityiskohtaa, joita itse kummastelin englantilaisessa arjessa. Alussa enemmän, lopussa vähemmän. Koska ihmeteltävää on enemmän kuin viisi, niin kokosin sitten asiat viiden aihealueen alle.

1. Kylpyhuone:

Sähkösuihku

Leffoista tuttu näky, joku huuhtoo vessan pöntön ja suihkusta kuuluu kiroilua, sillä vesi muuttuu kylmäksi tai tulikuumaksi. Meillä ei ensimmäisessä asunnossa ollut tätä ongelmaa, sillä meillä oli sähkösuihku. Luojalle kiitos olikin, sillä lämminvesivaraaja oli rikki lukuisia kertoja sen 1,5 vuoden aikana mitä siinä asunnossa asuimme. Suihkussa oli lämmintä vettä, vaikka kädet pitkin pistä jääkylmällä vedellä.  Kaikissa asunnoissa sähkösuihkuja ei kuitenkaan ole. Seuraavassa asunnossa asunnossa meillä ei ollut sähkösuihkua ja suihkussa saikin välillä hyristä kylmästä, jos joku avasi hanan jossain muualla talossa. Vedenkäyttö muualla vaikutti myös vedenpaineeseen. Koska omakohtainen kokemukseni rajoittuu vain kahteen "omaan" asuntoon ja muutamaan Airb’n’b:n asuntoon, en osaa sanoa kuinka yleinen sähkösuihku on tai miten yleisesti vedenkäyttö muualla asunnossa vaikuttaa suihkuun.

Katkaisija narun päässä

Meidän asuntojen viidestä vessasta neljässä oli katkaisijan tilalla naru. Narusta vetämällä syttyi valo ja myös vessan ilmanvaihto hurahti päälle. Paineistettua ilmanvaihto ei ilmeisesti Englannissa tunneta, joten kosteus poistettiin vessoista ja pesutiloista sähköisen ilmastoinnin avulla. Sähköinen ilmanvaihto hurisi valojen ollessa päällä eli mikäli halusi, että kosteus todella ehtii poistua, niin valot piti jättää päälle pidemmäksi aikaa kuin vain suihkuvisiitin ajaksi.

2. Keittiö: hellan ja sähkörasioiden katkaisijat

Englannissa jokainen pistorasia toimii erillisellä sähkökatkaisijalla. Vaikka alkuun oli vaikea muistaa “käynnistää” pistorasiat, niin itse olen sitä mieltä, että Suomi voisi adoptoida  Englannista liesien sähkökatkaisijat. Taaperoperheessä iso ongelma on hellan nappuloiden räplääminen, mutta kun hellaa/liettä ei voi käyttää ilman, että virtakatkaisija on päällä, niin vaaratilanteilta vältytään. Myös dementtikot voisivat  sähkökatkaisijasta hyötyä.

3. Olohuone:

Pyöreät ovenrivat

Ensimmäisessä asunnossa meillä oli pyöreät ovenrivat.  Kuka kumma on näin älyttömän idean keksinyt?! Varsinkin vauvan kanssa kädet on usein täynnä. Normaalin ovenrivan voi tarvittaessa avata kyynerpäällä tai vaikka jalalla (kokemusta on), mutta miten ihmeessä pyöreä ovenripa pitäisi avata, jos sinulla ei ole lainkaan käsiä?!? Leffamomentti tämäkin.

Tyyny oven edustalla

Ensimmäisessä asunnossa meillä ei ollut tätä ongelmaa, koska asuimme kerrostalossa, mutta toisessa asunnossa ulko-ovet olivat vanerin paksuisia ja tiivisteet täysin olemattomat. Avaimen reiästä näki ulos :O. Niinpä meillekin kotiintui tälläinen käytännöllinen sisustuselementti - lattiatyyny/oven edusta tyyny, joka estää yllättävän tehokkaasti kylmän ilman virtaamisen sisälle. Varsinkin lasten ja vauvojen kanssa tulee vietettyä paljon aikaa lattian tasossa ja tuon tyynyn vaikutuksen huomasi oikein konkreettisesti.

  

4. Makuuhuone: kosteus ja sen poistajat

Kosteus on ongelma kaikkialla, ei vain makuuhuoneessa. Kondensaatiovesi ikkunoissa on normaali asian tila. Home on normaalia ja hyväksyttävää. Suomalaisena tällaista ajatusmaailmaa on vaikea sulattaa, joten ainakin meidän perheessä yritettiin ehkäistä näitä ongelmia. Meillä oli käytössä ilmankuivain sekä ikkunaimuri, jolla aamuisin imuroitiin kosteus pois ikkunoista.

5. Ulkomaailma:

Roskisten tyhjennyspäivä

Cambridgessä olin mun mielestä kapeat kadut,  vaikka verrattuna moniin muihin paikkoihin,  eivät ne oikeastaan niin kapeita olleetkaan. Roskien tyhjennyspäivänä roskikset piti raahata tien varteen, josta roskisautot ne tyhjensi ja jätti sitten miten sattuu jalkakäytävälle. Rattaiden kanssa, jopa yhden lapsen rattaiden kanssa, roskispäivät tuotti välillä pään vaivaa ja hampaiden kiristelyä. Kuva on meidän talon edestä, jossa jalkakäytävä on tuplaleveä.

Purukumin kierrätyslaatikko

Pitääkö sen enempää kertoa. Tosin en näitä nähnyt kuin kaksi Cambridgessä

Lue myös muiden maiden arkisista yksityiskohdista:

5 yksityiskohtaa amerikkalaisesta arjesta

5 yksityiskohtaa sveitsiläisestä arjesta

5 yksityiskohtaa khartumilaisesta arjesta

Paluumuuttajan päiväkirja: askeleita kohti arkea

Kun viimeksi olin töissä, meillä oli 1,5 lasta. Siinä missä suurin osa odottajista ei malta odottaa äitiyslomalle pääsyä ja kesälomakauden aikana moni jää lomalle jo ennen virallista äitiyslomaa, minulla ei ollut mikään kiire lomalle. Ehtiihän sitä sitten lomailla ihan tarpeeksi vauvan kanssakin. Ja ehtihän sitä... peräti 3,5 vuotta :D

Kun jäin pois töistä, meillä ei vielä ollut tietoa, että muuttaisimme Englantiin. Mies kävi haastattelussa vähän sen jälkeen, kun olin jäänyt äitiyslomalle ja palasi haastattelumatkalta vain muutama päivää ennen synnytystä. Taaperon ollessa pariviikkoinen, tiesimme jo, että Suomi jäisi taakse.

En ole luonteeltani 24/7-kotiäiti, joten on oikeastaan yllättävää, että olen ollut poissa työelämästä vuosia. Ulkomailla asuessa kotiäidin rooliin oli jotenkin helpompi (ja omassa päässä luvallisempi) sopeutua. Suomessa olisin palannut töihin jo aikaa sitten.

Nyt tammikuussa, 3,5 vuotta myöhemmin,  olen palannut töihin 4 lapsen äitinä. Jos aamulla töihin lähtö yhden kanssa tuntui rulianssilta ja illat kiireisiltä, niin vähämpä tiesin. Toisaalta kokemuksen myötä myös omat taidot ovat karttuneet ja rutiinit hioutuneet. Eikä kolmesta nuorimmasta ole kukaan vielä osoittautunut aamuäreäksi, jollainen esikoinen taas oli mitä suuremmissa määrin.

Perheemme arkiaikataulut laitettiin heittämällä uusiksi, kun minä aloitin työt ja esikoinen koulun. Aamuherätys on nyt tuntia aikaisemmin kuin Englannissa. Heräämme miehen kanssa klo 6 ja lapset herättelemme hieman kerrostaen. Lapset kyselevät miksi pitää herätä yöllä :D. Koska esikoinen ei ole Englannin vuosina saanut suomalaiseen tapaan luonnollisesti oppia liikkumaan yksin ja itsenäisesti, häntä on pitänyt viedä kouluun ja hakea koulusta. Mies onkin päässyt nyt vuorostaan hoitamaan näitä kouluun viestejä, sillä hänen työnsä alkaa vasta ensi kuussa (toivottavasti alkaa. Matkassa on vielä ainakin yksi mutka). Englannissa koulu alkoi 8.45 ja koulumatka kesti noin 5 minuuttia. Nyt koulu alkaa lähes joka aamu 8.15 ja koulumatka taaperon vauhdilla kestää jonkin verran yli puoli tuntia, joten mies on ohjannut karavaaninsa matkaan jo heti 7.30 aikaan.  Itse myöhästyn tällä aikataululla hetken töistä, mutta haluan auttaa miehen ja lapset matkaan. Parempi se että minä vähän myöhästyn kuin, että esikoinen myöhästyy koulusta. Onni on tässä kohtaa se, että saan palata vanhaan työhön. Uudessa työpaikassa tuskin uskaltaisin koetella esimiehen joustavuutta :O. Iltapäivisin arkirutiinit on pirstottu palasiksi, sillä pienten päikkäriaikaan onkin oltava koululla noutamassa esikoista.

Ajatuksia töihin paluusta

Perhearkemme muuttuminen on yksi asia, mutta entäs töihin paluu. Kun on ollut yli kolme vuotta kotona ja kärsii baby brainistä, paluu on jännittänyt aikalailla. Paluu on ollut yhdistelmä uutta ja vanhaa. Tuttua ja tuntematonta. Fyysinen miljöö on pysynyt samana, mutta fuusion myötä toimintaympäristö on kasvanut. Toimintojen ulkoistamisen myötä olen menettänyt työkavereita, mutta pienempien yksiköiden lopettamisen myötä mukaan on tullut uusia työkavereita, tuttuja nimiä sähköpostien ja puhelinlinjojen takaa. Tottahan mukaan mahtuu jokunen uusikin. Työskentelen usean erilaisen aihealueen parissa, joita säätelee erilaiset lait. Suuria muutoksia ei ole lakeihin tullut. Lakien lisäksi noudatettavaksi tulee myös linjaukset niin valtakunnan tasolla kuin yksikkötasolla. Nippelitietoa on paljon ja ohjelmat pitävät huolen siitä, että yksinkertaisenkin tehtävän prosessissa pitää muistaa lukuisia pieniä klikkauksia ja merkintöjä siellä ja täällä. Yllättävän paljon on kuitenkin jäänyt selkärankaan, vaikka baby brain on neljän lapsen tulosta. Suoralta kädeltä en kuitenkaan muistiini uskalla luottaa, sillä jo ensimmäiseltä äitiyslomalta palatessani huomasin, kuinka helposti jäi kertomatta ne pienet muutokset työtavoissa. Asiat, joista oli tullut muille itsestään selvyyksiä, mutta jotka oli ennen tehty toisin. Koitamme nyt kaikki suhtautua minuun kuin uuteen työntekijään, mutta käytännössä tämä on vaikeaa.

Tarjolla hoitopaikka: arvioitu matka-aika 1 tunti

.

Oman kiemuransa asiaan tuo se, että vaikka hoitopaikkahakemukset kolmen nuorimman osalta on jätetty ajoissa ja olen ollut yhteydessä Turun kaupunkiin lukuisia kertoja jo lokakuusta alkaen, tarjottiin meille aluksi vain ei oota ja vaihtoehdoksi yksityisen hoitajan palkkaamista. Tätä aluksi selvittelinkin, mutta lopulta aikataulut ja se, että meidän kontolle jäisi työantajan velvollisuudet eikä varahoitoa olisi, käänsi ajatukset muualle. Lähimmät tai realististen kulkuyhteyksien päässä  (meillä ei vielä ole autoa) olevat yksityiset tarhat on täynnä. Viikko sitten olin saada paniikkikohtauksen kun näytti siltä, että miehen työt alkaisi samaan aikaan kun minulla. Sain soittaa kaupungille kolmesti, ja lopulta tarjosivat meille hoitopaikkaa tarhasta, jonne pelkkä bussimatka olisi kestänyt lähes tunnin. Tähän toki kävelyt ja bussien odotus päälle. Jännityssektorina se, että mahtuuko tuplarattaat kyytiin. Tarhamatkamme olisi tosin alkanut jo ennen kello 7:ää, joten tilaa olisi varmasti riittänyt :D. Tarhalta olisi vielä pitänyt matkustaa puolisen tuntia minun työpaikalle. Viennit tulevat olemaan todennäköisesti pitkälti minun kontolla, sillä miehen tuleva työ edellyttää reissaamista. Autolla pääsisimme toki helpommin, mutta meillä ei ole sitä autoa, minä en ole ajanut yli 5v autoa ja inhoan ajamista muutenkin, plus kun työpaikka on keskustassa, mutta ei tarjoa parkkipaikkoja, niin minnekäs parkkeeraat sellaisen erämaalaivan kuin minkä me tarvitsemme. Kolme turvaistuinta ja turvavyöistuin ei ihan joka autoon mahdu. Onneksi sai vihjeen eräästä ryhmäperhepäiväkodista ja vaikka alkuun sain vastauksen, ettei heillä ole tarjota kaikille lapsille paikkaa, niin tällä viikolla joku olikin ilmoittanut hoitotarpeen loppumisesta. Mies ja lapset käyvät ensi viikolla tutustumassa paikkaan ja toivottavasti tästä tulee lasten hoitopaikka ainakin siihen asti, että jotain muuta ilmaantuu. Yksityisessä ryhmäperhepäivähoidossa kun ei ole varahoitoa, lomat on kun hoitajat lomailee jne.

Ensimmäinen viikko siis takana. Töissä oli mukavaa ja miesväki selvisi kotona, vaikka aikataulu onkin haastava. Viikonlopun otamme rennosti. Hieman luistelua, pulkkailua, vähän asioiden hoitamista ja ystäviä. Muuttolaatikoihin ei olla jaksettu koskea sen enempää kuin että ollaan viety tyhjiä laatikoita pois, nyt kun roskiksiin taas mahtuu. Kyllä tämä koti tästä vielä joskus valmistuu ja tänne kehtaa jonkun kutsua kyläänkin :D.

Ensi viikolla esikoinen saa alkaa opetella itsenäistä liikkumista ja ihana siskoni saapuu taas hetkeksi meitä auttamaan, joten pienimmät saavat taas nukkua päiväunensa rauhassa, kun ei tarvitse hakea isoveljeä koulusta kesken kaiken.