Kaksosten alkutaival

Tässä kohtaa huomaan, että olisi pitänyt pitää päiväkirjaa kaksosten ensi taipaleesta. Vaikka he ovat vasta 3 kuukautta vanhoja, niin nuo alkuajat alkavat jo unohtua.

12.11.

Ekaa kertaa yhdessä

Sektiosalista vauvat kiidätettiin NICUun (Neonatal Intensive Care Unit). Tämä oli osittain ihan rutiinitoimenpide, sillä viikolla 33+3 he olivat vielä niin pieniä/nuoria, että heidän vointinsa tutkittiin siellä. NICU ja SCBU (Special Care Baby Unit) sijaitsevat samassa paikassa ja raja näiden kahden yksikön välillä on veteen piirretty viiva huoneiden numero 10 ja 11 välillä. NICUssa ja SCBUssa on yhteensä 12 huonetta. Numerossa 1 hoidettaan kaikkein kriittisimmät tapaukset ja numerossa 12 asustavat vauvat, joiden tila on vakaa, mutta ennen kotiipääsyä vauvojen pitää vielä oppia tiettyjä elintärkeitä taitoja esimerkiksi pitämään itse oman lämpötilansa ja syömään itse.

Meidän Urpon ja Turpon kaapit parkkeerattiin ensin huoneisiin 4 ja 6, mutta siirtyivät sieltä jo saman päivän/illan aikana huoneeseen nro 10 ja samaan sänkyyn. Heillä oli kanyylit, joista tiputettiin glukoosia ja antibioottia. Valitettavasti kaikki sektion läpikäyneet keskoset saavat antibiootteja :(. Lisäksi heillä oli sydämen sykettä ja happisaturaatiota seuraavat monitorit sekä nenämahaletkut ruokailuja varten. Ainakin tässä sairaalassa lähtökohta oli se, ettei vauvojen haluttu tuhlaavan energiaa syömiseen, vaan kaikki energia kanavoitiin kasvuun ja kehitykseen. Suomessa alle tiettyjen viikkojen syntyvät vauvat saavat maidon seassa proteiinilisää kasvun tehostamiseksi, mutta täällä sellaista ei käytetä.

13.11. Urpo ja Turpo viettivät rauhallisen päivän huoneessa numero 10. Isoveljet kävivät katsomassa pikkuveljiään. Perhehuoneen lelut olivat kuitenkin mielenkiintoisempia kuin pienet nukkuvat mötkäleet peittojen alla.

14.11 Urpon ja Turpon kehitys oli nopeaa ja heidät siirrettiin huoneeseen numero 12. He pääsivät eroon antibiooteista.

Turpo lämpökaapissa

16.11 Turpon happisaturaatio oli heikko ja sykkeet heittelivät. Hän saattoi “unohtaa” hengittää, joka on kuulemma ihan yleinen ongelma keskosten kanssa. Koska kyseiset oireet saattoivat olla myös infektion aiheuttamia, Turpolla aloitettiin antibiootit uudelleen ja hänet siirrettiin lämpökaappiin huoneeseen numero 11. Huoneessa 12 ei hoidettu lääkitystä tarvitsevia potilaita. Täällä mielummin katsotaan kuin kadutaan. Antibiootit aloitetaan heti kun epäilystä on, että jokin bakteeritartunta on tullut ja lopetetaan vasta kun verikokeen tulokset toista osoittavat. Urpo pääsi eroon monitorista ja hänen osaltaan kotiutuminen oli enää kiinni siitä, että hän alkaisi pitää lämpötilansa ja alkaisi syödä itse 3 syöttöä/päivä.

17.11. (rv 34+1)Kun saavuin sairaalaan myös Urpo lämpökaapissa. Hänellä oli lämpöpatjasta ja useista peitoista huolimatta matala ruumiinlämpö.

SCBU huone 12

19.11. Minut kotiutettiin viimein. Tästä lähtien matkustin joka päivä sairaalaan pikkuisteni luokse. Onneksi kotona oli Sisko pitämässä huolta koululaisesta sekä taaperosta, muuten olisin saanut juosta tukka putkella kellon perässä.

21.11. Turpon verikokeiden tulokset tulivat viimein ja antibiootista päästiin eroon. Pojat pääsivät takaisin samaan sänkyyn huoneessa 12 eikä minun tarvinnut enää jakaa aikaani myös kahden eri huoneen välillä.

24.11. (rv 35+2) suunnitellun sektion päivä

Kotiin

4.12. (rv 36+4) Pojat olivat viimein valmiita muuttamaan kotiin nenämahaletkujen kera. Meillä vierailisi kaksi kertaa viikossa Community Team, joka seuraisi vauvojen vointia sekä painon kehitystä. Heti samana iltana esikoiselle nousi kuume. Miten voikin olla niin huono tuuri.

12.12. Urpo ja Turpo alkavat yskiä ja ovat räkäisiä

14.12. (rv 38+0)Community Teamin punnituksessa selviää, ettei poikien paino nouse tarpeeksi imetyksellä. Lisämaitoa pitää antaa pullosta joka syötön jälkeen. Hoitajan kehotuksesta poikia käytetään GP:n luona.

16.12. Turpo oli todella väsynyt. Molempien poikien syöminen kesti pitkään. Ja räkää piti imeä NenäFriidalla useamman kerran päivässä.

Takaisin sairaalaan

Turpo PICUssa

Urpolle lisähappea

17.12. Molempien poikien syöminen kesti ikuisuuksia. Molemmat olivat todella väsyneitä ja räkäisiä. Poikia käytettiin taas GP:n luona, mutta GP oli sitä mieltä, että molemmat olivat kotikunnossa. Hän kuitenkin kehotti olemaan todella tarkkana, sillä tilanne saattaisi huonontua nopeasti. Illalla jouduimme lähtemään ensiapuun n. 20.30, koska Turpo muuttui siniseksi. Onneksi kotona oli Sisko, niin päästiin miehen kanssa molemmat sairaalaan. Koska Turpo oli huonommassa kunnossa hänet lähetettiin PICUun (Paediatric Intensive Care Unit), jossa häntä odotti oma yksityinen huone, jossa hänen seuranaan oli kokoajan hoitaja. Urpo jäi ensiapuun odottamaan vuodetta lastenosastolle. Molemmilla todettiin bronkioliitti ja myöhemmin varmistettiin, että Turpolla oli rsv. Urpolta kyseisen testin tuloksia ei meille koskaan kerrottu. Molemmat saivat TAAS kerran antibioottikuurin. Suomessa rsv:hen ei ilmeisesti anneta antibiootteja, mutta samoin kuin aikaisemmin täällä mielummin katsotaan kuin kadutaan ja ennen kun rsv -tulos saatiin aloitettiin antibiootit muiden bakteereiden takia. Sairaalassa osastot olivat täynnä pieniä ja isompia rsv -potilaita. Urpo sai aamuyöstä paikan lastenosastolta. Hän pärjäsi ilman lisähappea. Pienet vauvat ovat kuulemma siitä kummia “otuksia”, että he yleensä hengittävät ns. normaalisti, kunnes vai lopettavat hengittämästä, kun eivät enää sitä jaksa. Lääkärit sanoivat, että vauvat tuskin pääsisivät kotiin ennen joulua.

Urpolle oli tuotu seuralainen

20.12. Turpokin pääsi eroon lisähapesta ja antibiootista. Urpon verikoetuloksia ei vielä oltu saatu, joten hänelle olisi vielä luvassa antibioottien tiputus illalla. Lääkärikierron aikana selvisi, että saisimme viedä Urpon kotiin, kunhan tulisimme illalla hakemaan antibiootit. Illalla kun saavuimme paikalle verikokeen tulokset oli tulleet ja Urpo pääsi eroon kanyylista.

21.12. (rv 39+0) Soitin sairaalaan ennen kun lähdin Urpon kanssa Turpoa katsomaan. Meille oltiin jo vinkattu edellisenä päivänä, että Turpo saattaisi päästä kotiin. Lääkärikierto ei ollut vielä ollut, joten vapautuspäätöstä ei oltu tehty. Kaikki oli kuitenkin ollut hyvin, joten hoitaja oli positiivisilla mielin. Laitoin Urpon taaperon yksösten rattaisiin ja nappasin varmuuden vuoksi kantoliinan ja kotiutumisvaatteita Turpoa varten. Hyvä niin, sillä paikalle päästyäni lääkäri tuli paikalle ja teki vapauttamispäätöksen. Saimme koko perheen jouluksi kokoon.

Tällä viikolla kaksoset täyttivät 15 viikkoa (korjattua ikää 8vkoa). He ovat tuplanneet syntymäpainonsa ja ovat oppineet hymyilemään ja höpöttämään. He ovat perusluonteeltaan tyytyväisiä ja rauhallisia. He heräävät öisin syömään 3 tunnin välein, mutta nukkuvat välissä kohtuullisen rauhallisesti. Välillä tuttia pitää nostella useammin ja toisinaan he eivät tuttia kaipaa. Isoveljet ovat ottaneet pikkuruiset veljensä todella hyvin vastaan eikä mitään mustasukkaisuuskohtauksia ole taaperon osalta ollut. Vaikka kaksoset olivat meille yllätys, meistä tuntuu, että näin oli tarkoitus ollakin. Pakka on nyt koossa.

Merkkipäivän “kunniaksi” kävimme hakemassa jälleen kerran uuden antibioottikuurin Urpolle hengitystieinfektion takia. Koko perhe on kärsinyt korkeasta kuumeesta ja Urpo ei syönyt enää kuin 20 - 40 ml kerralla, kun normaali annos on lähes 120ml. 

Loppulausumana voisi sanoa, että en toivo kenenkään lapsen joutuvan lastenosastolle täällä meidän sairaalassa. Osaston lapset tuntuivat olevan täysin oman onnensa varassa. Vaikka naapurivuoteen alle vuoden ikäisen pojan happisaturaatio piippasi hälytystä, ei ketään näkynyt eikä kuulunut paikalle pitkiin aikoihin. Onneksi Urpon tilanne oli vakaa, joten emme joutuneet olemaan hänestä huolissamme. Kun lääkäri oli antanut meille luvan lähteä kotiin, sain etsiä oikein uralla hoitajaa, joka olisi voinut irrottaa Urpon piuhoista ja jolle olisin voinut kertoa, että olemme lähdössä, mutta palaamme illalla antibiootteja varten. Ongelmien sanotaan juontavan juurensa NHS:n suureen rahapulaan, mutta itse olen sitä mieltä, että osittain kyse on myös hierarkian aiheuttamasta resurssien tehottomasta käytöstä. Hoitajia tuntuu olevan paljon, mutta tuntuu, että aina paikalta puuttuu juuri se hoitaja, joka saisi tehdä juuri tarvittavan päätöksen tai tarvitaan lääkärin päätös. Usein vastaus kysymykseen on se, että “vien kysymyksen eteenpäin, joku palaa asiaan”.

NICUn, SCBUn ja PICUn osalta tunnelma on aivan erilainen. Siellä homma tuntui toimivan, jopa paremmin kuin Suomessa. Suomessa keskoset ovat kuulemma omissa huoneissaan ja heitä seurataan monitorein kansliasta käsin. Englannissa esimerkiksi huoneessa 12 oli 6 petipaikkaa ja paikalla 2 hoitajaa (taukojen aikana 1 hoitaja). Mitä kriittisempiä tapauksia huoneessa oli sitä enemmän paikalla oli hoitajia.  Samoin toimittiin myös PICUssa. Huoneessa oli aina hoitaja paikalla.

Jälkipuinti

Englannissa synnyttäneiden osastolla ei ole tarkoitus viettää aikaa. Ensisynnyttäjän on mahdollista päästä kotiin suoraan synnäriltä, mikäli synnytys on sujunut ilman ongelmia. Jopa sektion jälkeen voi päästä kotiin jo 24 tunnin kuluttua mikäli sekä äiti että vauva voivat hyvin. Keskimäärin sairaalassa vietetään kuitenkin 2 - 4 päivää. Jostain syystä jouduin vielä viettämään 7 päivää sairaalassa. Kukaan ei koskaan kertonut syytä sille miksi minua pidettiin sairaalassa, vaikka minulla ei ollut mitään lääketieteellistä syytä olla osastolla ja tiedossa oli, että kaksoset tulisivat viettämään SCBU:ssa useampia viikkoja. Oma teoriani on, että minut vain unohdettiin vapauttaa. 

Muutaman ensimmäisen yön jälkeen sain oman yksityisen huoneen. Toisaalta oli hyvä olla sairaalassa lähellä kaksosia. Pääsin katsomaan heitä aina kun halusin, mutta pääsin myös lepäämään huoneeseeni, kun siltä tuntui. Kotona olisi kuitenkin kotiaskareet ja isommat pojat vaatineet oman huomionsa. Toisaalta sairaalassa olo alkoi jo riittää. Isoja poikia oli ikävä ja omaan sänkyyn, ja rauhaan, olisi ollut kiva päästä. Lisäksi sairaalan ruokalista alkoi uudelleen eli ruuatkin oli jo nähty ;).

Koska ravasin synnyttäneiden osaston ja keskolan välillä missasin aina lääkevaunun kierrokset. Jäin jatkuvasti ilman särkylääkkeitä, joita minun oli kuitenkin kehotettu syömään säännöllisesti tulehdusriskin takia. Jouduin aina itse käydä kärttämässä lääkkeitä lääkekierrosten ulkopuolella. Toisena iltana leikkauksen jälkeen, kun kävin taas kerran pyytämässä lääkkeitä, tiskillä oli hoitaja, joka tunnisti hoitaneensa minua jossain vaiheessa aikaisemmin. Vain tämän "tunnistamisen" ansiosta hän kiinnitti minuun vähän enemmän huomiota ja huomasi, ettei päivittäinen lääkemääräykseni sisältänyt hyytymisen estolääkettä, jota sektion jälkeen pitäisi antaa, mikäli kuuluu riskiryhmään. Kuuluin ikäni takia riskiryhmään, joten minulle olisi pitänyt pitää saada hyytymisen estolääkettä heti ekana iltana. Koska olimme Englannissa se, että hoitaja huomasi erehdyksen ei vielä auttanut korjaamaan virhettä, vaan hänen piti tehdä reseptin määräämispyyntö lääkärille ja lääkäri käsittelisi pyynnön joskus seuraavana päivänä. Hyytymisen estolääke voitiin aloittaa vasta kolmantena iltana leikkauksesta. Keskolassa tapasin naisen, joka oli tiennyt tarvitsevansa kyseisen lääkkeen, mutta hän oli joutunut pyytämään useaan otteeseen, että oli saanut sen. Lisäksi oli toinen kaksosten äiti, joka oli saanut hyytymän.

Jos minulta kysytään, niin en todellakaan voi suositella monikkoraskautta Englannissa. Vaikka Englannissa on olemassa tarkat ohjesäännöt siitä miten monikkoraskautta tulisi hoitaa, odotusajan raskaudenseuranta oli sekavaa, puutteellista ja jopa hengenvaarallista (istukan paikan huomiotta jättäminen). Myös synnytyksen jälkeisessä toiminnassa oli parantamisen varaa. Sektion jälkeen rutiininomaisesti annettavien lääkkeiden antaminen laiminlyötiin. Lisäksi en saanut missään vaiheessa mitään neuvoja sektiohaavan hoitamiseen. Useaan otteeseen yritin kysellä koska tikit poistettaisiin. Pari kertaa haavan paranemista näiden kyselyideni takia tarkasteltiin, mutta vasta kotiinpääsytarkastuksessa, minulle kerrottiin, tikit olivat itsesulavia. Vain viimeinen sulkutikki oli kuulemma kiinteä. Lopulta jälkitarkastuksessa selvisi, että tämäkin tikki oli oikeasti sulava, mutta sulamiseen menisi ehkä 10 viikkoa.

Fysioterapeutti sentään kävi jättämässä ohjeen sektion jälkeisestä liikunnasta ja kertoi, että GP voi antaa lähetteen fysioterapeutin luokse mikäli erkauma ei palaudu 6 - 8 viikkoa sektiosta. Monikkoraskauden takia olisi todennäköisempään, että erkauma ei palaudu itsestään. Ohjeiden mukaan esimerkiksi silittämisen voisi aloittaa noin 3 viikon jälkeen, istualtaan. Kyllä kyllä. Ihan ensimmäisiä tavoitteitani sektion jälkeen olisi päästä silittämään. Imuroida voisi yhden huoneen päivässä noin 6 viikkoa sektiosta. Huomattavaa kuitenkin on, että rappusia saa imuroida vasta 12 viikkoa sektion jälkeen. Mikä ihana tekosyy olla siivoamatta :D.

Jälkitarkastus poikkesi “hieman” siitä mihin Suomessa olin tottunut.  6 - 8 viikkoa synnytyksestä suoritettava jälkitarkastus olisi käsittänyt vain verenpaineen mittauksen, mutta itse halusin myös, että erkauma tarkistettaisiin. Tiesin jo ettei erkauma ollut palautunut. Englantilaiseen tapaan mitään tarkkaa mittaa ei erkauman suuruudelle annettu, mutta "onhan se valtava" ja sain lähetteen fysioterapeutille.

Oma kokemukseni ei valitettavasti ole poikkeus, vaan monikkoraskauksien hoitaminen on lähes koko Englannissa heikoissa kantimissa. Sattumalta juuri raskauteni ja synnytykseni aikaan toteutetun kyselyn tulos ei ollut mairitteleva.

"The guidelines say all women expecting multiple babies should have a named midwife, obstetrician and sonographer (who performs ultrasounds) with specialist knowledge of multiple pregnancies.

But the survey of patients' experiences indicated only 10-18% of UK units had implemented the NICE guidelines in full.

About one in three women surveyed said they did not see a named specialist obstetrician, while only 20% saw a specialist midwife and 28% saw a specialist sonographer.

Specialist teams are important during the antenatal period because this is often when things can go wrong in women expecting twins, triplets or more.

" http://www.bbc.co.uk/news/health-34934375

Minulla oli kyllä nimetty lääkäri, mutta en häntä nähnyt kuin ensimmäisellä kerralla. Sen jälkeen sattumalta, sillä hän oli juuri tuo istukan ultrannut lääkäri. Sekä leikkauksessa.

*muoks koko matka: To Twinland, Odotusta Englannissa, Odottavan aika on pitkä, Synnytyskertomus,