Suruliputus Tuomiokirkkosillalla 19.8.2017 (tähän aikaan illasta en enää jaksa alkaa säätää kuvaa tämän paremmaksi, sori) |
Nyt on kuitenkin pakko kirjoittaa. Kirjoittaminen on hyvää terapiaa, vaikkakin ajatukset on sekaisin kuin heinäsuopa. Varmasti jokainen suomalainen, olipa missä maailman kolkassa tahansa, on kuullut mitä tapahtui eilen Turussa. Turussa, joka on meidän perheen koti. Minun sydämeni koti, vaikka alkuperin en täältä olekaan. Eilen keskustelimme töissä kahvitauolla aihetta sivuten ja totesimme yhteistuumin, että eiköhän Helsingissä tapahdu ensin. Voi kuinka väärässä olimme. Vain muutama tuntia myöhemmin lähdin pyörällä kohti tarhaa ja kotia. Kotimatkani kulkee pitkin kaunista Aurajoen rantaa, korttelin verran Turun kauppatorista. Ranta oli vilkas normaaliin perjantai-iltapäiväiseen tapaan ja kirosin mielessäni sinne tänne päättömästi poikkoilevia kävelijöitä, joiden takia pyöräileminen rannassa on iltapäivisin hasardia. Raskaan laatikkopyörän kanssa kävelijän äkkinäiset suunnan muutokset voivat käydä kohtalokkaaksi. Joku päivä en onnistu väistämään/jarruttamaan tai väistö/jarrutusliikkeen takia törmään jonkun muun päälle. Eli ihan normaali iltapäivä Aurajokirannassa tai niin luulin. Kotiin päästyäni mies soitti ja kysyi olimmeko kotona. Hän kertoi mitä oli tapahtunut. Olin tottakai järkyttynyt. Sanaton. Ajatusketjut juoksivat päässäni. Rantaa pitkin ajaessani terroriteon tehnyt mies oli jo ehtinyt tekonsa tehdä, hänet oli saatu jo taltutettua. Olisi voinut kuitenkin mennä toisinkin. Töissä esimies oli sanonut, että saisimme lähteä aikaisemmin. En kuitenkaan lähtenyt. Enkä myöskään koukannut torille ostoksille, koska olin jo lounaalla käynyt torilla. Valitettavasti ihan kaikki eivät olleet voineet välttää toria juuri tuolla nimenomaisella hetkellä.
Heti ensimmäisenä laitoin viestiä oman perheeni WhatsApp -ryhmään, että olemme kunnossa. Ajatukset harhailivat, mutta lasten arjen piti rullata normaalisti. Yritin toisella silmällä seurata iltapäivälehdistä mitä oli tapahtunut. Lasten takia en voinut avata telkkaria ja katsoa tiedotustilaisuutta. Seurasin myös Facebook -feediä, jossa kaverit toisensa jälkeen ilmoittivat olevansa kunnossa. Olin onnekas. Minun perheeni oli turvassa. Yksikään minun kaverini ei ollut joutunut uhriksi tai uhrin omaiseksi. Vaikka näitä iskuja tapahtuu maailmalla vähän väliä, niin siitä huolimatta näin lähelle osunut isku saa pakostikin suuremman huomion. Vaikka en ollut vaarassa, muutaman erilaisen valinnan seurauksena olisin voinut ollakin. Vaikka en menettänyt ketään läheistä, oli torilla hetkeä aikaisemmin ollut useampiakin kavereita ja tuttuja. Torin liepeillä oli tapahtuman aikanakin jokunen paikalla. Vaikka itsellä on kaikki hyvin, siitä huolimatta olo on surullinen ja sydänjuuria myöten järkyttynyt. Minua pelottaa. En pelkää uutta terroritekoa, enkä pelkää lähteä ulos. Ei, minua pelottaa se millaisia lieveilmiötä tästä seuraa. Olen levoton.
Olen odottanut, että jotain tällaista vielä tapahtuu. Ennemmin tai myöhemmin Suomikin saisi osansa maailman hulluudesta. Pessimisti ei koskaan pety jne. Turku on ollut tänä kesänä täynnä isoja tapahtumia. Tall Ships Races keräsi yli 540 000 kävijää. Jotenkin sitä odotti, että jos jossain sattuu niin isossa tapahtumassa. Onneksi kuitenkaan ei tapahtunut. Jos on ihan pakko valita terroriteolle aika ja paikka, niin parempi tavallinen perjantai-iltapäivä kauppatorilla kuin satojen tuhansien kävijöiden täyttämä ahdas jokiranta.
Olen tänään miettinyt paljon Suomen mamuja. Olen miettinyt miten tämä vaikuttaa heidän elämäänsä. Muuttuiko ilmapiiri? Voivatko/uskaltavatko he liikkua normaaliin tapaan kaupungilla? Perheeni edustaa valtaväestöä enkä ole tänään tavannut/puhunut kenenkään sellaisen kanssa, joka olisi mamu tai jonka perhe olisi vain puoliksi suomalainen. Olen miettinyt mamuja paljon siksi, että olin mamuna Englannissa Brexit äänestyksen aikaan. Muistan yhä kuin eilisen päivän sen miten yhdessä yössä ilmapiiri tuntui muuttuvan. Vaikka Cambridge on kulttuurien sulatusuuni ja siellä äänestettiin selkeästi ei Brexitille, silti sielläkin ilmapiiri muuttui. Epäusko ja järkytys taisivat olla päällimmäiset tunteet. Olen kirjoittanut aiheesta tuoreeltaan (täällä) ja luetellut niitä tuntemuksia, joita oli tuolloin aistittavissa: järkytys, pelko, epävarmuus, pettymys, suru, suuttumus. Samoja tunteita kuin tänään. Brexit uutiset saatiin aamulla ja Jo tuon saman päivän iltana mies kertoi, että hänen työkaverilleen oli huudeltu yliopistollisen sairaalan pihalla rasistisia kommentteja. Koskaan ennen en ollut kuullut kenenkään mainitsevan, että jollekin olisi jossain huudeltu. Myöhemmin ympäri Englantia alkoi kuulua uutisia siitä kuinka ulkomaalaisille oli lähetetty tappouhkauksia ja “jopa meille suomalaisille” huudeltiin rasistisia kommentteja ja kehotettiin lähtemään. Erityisesti puolalaiset saivat vihoja niskaansa ja meidät suomalaiset on helppo sekoittaa puolalaisiin. Cambridgessä tunnelma vähitellen palasi normaaliksi enkä toki tiedä millaiset tunnelmat siellä tai muuallakaan Englannissa nyt on. Olen kuitenkin miettinyt, että jos Englannissa, jossa mamuja on paljon enemmän kuin Suomessa eikä julkinen rasismi ole ollut arkipäivää, ulkomaalaisiin kohdistunut viha tuntui tulevan sallituksi ihan yhden yön aikana, niin miten ihmeessä käy Suomessa, jossa asenteet ovat muutenkin kovemmat. Elän toivossa, että valtaosa väestöstä pitää järjen päässä eikä vastaa vihaan vihalla. Elän toivossa, että Suomi ja Turku on jatkossakin turvallinen paikka elää.
Tänään Turun kauppatorille on jätetty satoja kynttilöitä ja osoitettu mieltä puolesta ja vastaan http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3622740/Turun+torilla+osoitettiin+mielta+poliisi+otti+kiinni+kaksi+mielenosoittajaa
Huomenna klo 10 vietetään Turussa hiljainen hetki. Meidän kodissa hiljaisuutta ei voi taata, mutta ajatukset ovat uhrien ja omaisten luona.
http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3622973/Hiljainen+hetki+sunnuntaina+kello+10
Kiva kuulla kuulumisiasi vaikka ihan hirveä tapahtuma oli siellä teidän kaupungissa. Hyvin mietit että mitä ne maahanmuuttajat nyt ajattelee, varsinkin kun itse olemme ja te olitte vierailla mailla. Terkkuja sinne Turkkuseen.
VastaaPoistaMoi! Mahdotkohan lukea vielä näitä kommentteja? Olisin kysynyt, olitko kaksosten suhteen ihan heti "sinut" asian kanssa vai vaatiko kaksosuutinen mietittävää? Itse olen samassa tilanteessa: kaksi poikaa ennestään ja nyt on tulossa kaksoset. Fiilikset ovat melko kauhunsekaiset.
VastaaPoistaHei Anonyymi,
VastaaPoistaOlihan tuo alkuun iso shokki. Ajatukset laukkasi ja sinkoili sinne tänne. Voin kuitenkin vakuuttaa, että vaikka elämä kaksosten kanssa (4 lapsen kanssa) ei ole aina helppoa, niin kaksoset on rikkaus, jota en mistään hinnasta vaihtaisi pois. Kaikille pitäisi suoda omat kaksoset. Tsemppiä kaikkeen tulevaan. Älä anna järkyttyneiden kommenttien lannistaa. Kaksoset on parhautta <3