5 yksityiskohtaa englantilaisesta arjesta

                                       

Ulkosuomalaisten bloggareiden keskuudessa on viime päivinä kiertänyt 5 yksityiskohtaa arjesta -haaste. Vaikka itse en enää ulkosuomalainen olekaan, niin ajattelin silti esitellä viisi yksityiskohtaa, joita itse kummastelin englantilaisessa arjessa. Alussa enemmän, lopussa vähemmän. Koska ihmeteltävää on enemmän kuin viisi, niin kokosin sitten asiat viiden aihealueen alle.

1. Kylpyhuone:

Sähkösuihku

Leffoista tuttu näky, joku huuhtoo vessan pöntön ja suihkusta kuuluu kiroilua, sillä vesi muuttuu kylmäksi tai tulikuumaksi. Meillä ei ensimmäisessä asunnossa ollut tätä ongelmaa, sillä meillä oli sähkösuihku. Luojalle kiitos olikin, sillä lämminvesivaraaja oli rikki lukuisia kertoja sen 1,5 vuoden aikana mitä siinä asunnossa asuimme. Suihkussa oli lämmintä vettä, vaikka kädet pitkin pistä jääkylmällä vedellä.  Kaikissa asunnoissa sähkösuihkuja ei kuitenkaan ole. Seuraavassa asunnossa asunnossa meillä ei ollut sähkösuihkua ja suihkussa saikin välillä hyristä kylmästä, jos joku avasi hanan jossain muualla talossa. Vedenkäyttö muualla vaikutti myös vedenpaineeseen. Koska omakohtainen kokemukseni rajoittuu vain kahteen "omaan" asuntoon ja muutamaan Airb’n’b:n asuntoon, en osaa sanoa kuinka yleinen sähkösuihku on tai miten yleisesti vedenkäyttö muualla asunnossa vaikuttaa suihkuun.

Katkaisija narun päässä

Meidän asuntojen viidestä vessasta neljässä oli katkaisijan tilalla naru. Narusta vetämällä syttyi valo ja myös vessan ilmanvaihto hurahti päälle. Paineistettua ilmanvaihto ei ilmeisesti Englannissa tunneta, joten kosteus poistettiin vessoista ja pesutiloista sähköisen ilmastoinnin avulla. Sähköinen ilmanvaihto hurisi valojen ollessa päällä eli mikäli halusi, että kosteus todella ehtii poistua, niin valot piti jättää päälle pidemmäksi aikaa kuin vain suihkuvisiitin ajaksi.

2. Keittiö: hellan ja sähkörasioiden katkaisijat

Englannissa jokainen pistorasia toimii erillisellä sähkökatkaisijalla. Vaikka alkuun oli vaikea muistaa “käynnistää” pistorasiat, niin itse olen sitä mieltä, että Suomi voisi adoptoida  Englannista liesien sähkökatkaisijat. Taaperoperheessä iso ongelma on hellan nappuloiden räplääminen, mutta kun hellaa/liettä ei voi käyttää ilman, että virtakatkaisija on päällä, niin vaaratilanteilta vältytään. Myös dementtikot voisivat  sähkökatkaisijasta hyötyä.

3. Olohuone:

Pyöreät ovenrivat

Ensimmäisessä asunnossa meillä oli pyöreät ovenrivat.  Kuka kumma on näin älyttömän idean keksinyt?! Varsinkin vauvan kanssa kädet on usein täynnä. Normaalin ovenrivan voi tarvittaessa avata kyynerpäällä tai vaikka jalalla (kokemusta on), mutta miten ihmeessä pyöreä ovenripa pitäisi avata, jos sinulla ei ole lainkaan käsiä?!? Leffamomentti tämäkin.

Tyyny oven edustalla

Ensimmäisessä asunnossa meillä ei ollut tätä ongelmaa, koska asuimme kerrostalossa, mutta toisessa asunnossa ulko-ovet olivat vanerin paksuisia ja tiivisteet täysin olemattomat. Avaimen reiästä näki ulos :O. Niinpä meillekin kotiintui tälläinen käytännöllinen sisustuselementti - lattiatyyny/oven edusta tyyny, joka estää yllättävän tehokkaasti kylmän ilman virtaamisen sisälle. Varsinkin lasten ja vauvojen kanssa tulee vietettyä paljon aikaa lattian tasossa ja tuon tyynyn vaikutuksen huomasi oikein konkreettisesti.

  

4. Makuuhuone: kosteus ja sen poistajat

Kosteus on ongelma kaikkialla, ei vain makuuhuoneessa. Kondensaatiovesi ikkunoissa on normaali asian tila. Home on normaalia ja hyväksyttävää. Suomalaisena tällaista ajatusmaailmaa on vaikea sulattaa, joten ainakin meidän perheessä yritettiin ehkäistä näitä ongelmia. Meillä oli käytössä ilmankuivain sekä ikkunaimuri, jolla aamuisin imuroitiin kosteus pois ikkunoista.

5. Ulkomaailma:

Roskisten tyhjennyspäivä

Cambridgessä olin mun mielestä kapeat kadut,  vaikka verrattuna moniin muihin paikkoihin,  eivät ne oikeastaan niin kapeita olleetkaan. Roskien tyhjennyspäivänä roskikset piti raahata tien varteen, josta roskisautot ne tyhjensi ja jätti sitten miten sattuu jalkakäytävälle. Rattaiden kanssa, jopa yhden lapsen rattaiden kanssa, roskispäivät tuotti välillä pään vaivaa ja hampaiden kiristelyä. Kuva on meidän talon edestä, jossa jalkakäytävä on tuplaleveä.

Purukumin kierrätyslaatikko

Pitääkö sen enempää kertoa. Tosin en näitä nähnyt kuin kaksi Cambridgessä

Lue myös muiden maiden arkisista yksityiskohdista:

5 yksityiskohtaa amerikkalaisesta arjesta

5 yksityiskohtaa sveitsiläisestä arjesta

5 yksityiskohtaa khartumilaisesta arjesta

Paperinpyörittelijä lepää töissä

Työmatkan maisemia

Työviikko takana ja sen sijaan, että tuntuisi, että olen loman tarpeessa olo on levännyt. Ihan siis tosissaan. Mä olen ammatiltani paperinpyörittelijä ja papereiden pyörittely on kaiken kaikkiaan PALJON kevyempää hommaa kun pyörittää 4 lapsen kotiarkea. Tuntisin varmasti toisin, jos olisin kotiäidinperikuva tai jos mulla olisi fyysisesti rasittava työ, mutta näissä olosuhteissa ja tällä luonteella, vaikka aamuisin voi väsyttää, niin mä lähden töihin lepäämään ;D.

Äitiystävä ymmärtää <3

Suljen oven perässäni klo 7.10. Hiljainen hämärä sulkee mut sisäänsä. Matkalla bussille ei näy kuin pari muuta ihmistä. Vaikka bussi on lähes täysi, sielläkin on hiljaista. Ihmiset torkkuvat tai keskittyvät kännyköihinsä. Koomaan bussissa ja kävelen omiin ajatuksiin vaipuneena bussilta töihin. Ilma on kirpeän viileä, mutta sen ei haittaa. Kädessä heiluu muisto Englannista - ihka oikea lunch box, sillä tänään aion syödä lounastaa töissä omat eväät.

Töissä saan keskittyä rauhassa käsillä oleviin tehtäviin ilman, että joku vaatii koko ajan huomiota. Puhelin ja sähköposti eivät kilju tai purskahda itkuun, vaikka niille ei heti huomiota osoittaisikaan. Kahvitauolla saan juoda teen kuumana. Ruokatunnilla syödä ruokani lämpimänä ja yhdellä istumalla. Niin ja molemmat kädet vapaana. Voin jutella aikuisten kanssa ilman, että joku koko ajan keskeyttää tai huomio keskittyy kehkeytymässä olevan katastrofin torjumiseksi. Todennäköisyys saada aikaan kokonaisia lauseita ja muistaa mistä sitä olikaan puhumassa, on suuri.

Tämä on mulle sitä kuuluisaa omaa aikaa ja just nyt se riittää. Pitäisi liikkua, pitäisi lukea, pitäisi tavata kavereita, pitäisi sitä ja tätä ja tuota, mutta just nyt ei ole kiinnostusta juosta kello kaulassa arki-iltaisin eikä oikeastaan viikonloppuisinkaan. Ei haittaa, että muut ovat kiireisiä. Ei haittaa, että muiden kalentereista ei tyhjiä iltoja löydy. Meidän ei tarvitse kiirehtiä. Olen erossa lapsista suurimman osan päivää. Töiden jälkeen haluan viettää aikaa lasteni kanssa. Pienimmät tankkaavat läheisyyttä. Esikoinen tarvitsee apua kotitehtävissä. Taapero haluaa kuulla sadun. Kotiaskareista suurin osa voi odottaa siihen, että lapset ovat nukkumassa. Kun lapset ovat nukkumassa ja kotihommat hoidettuna voisi lähteä liikkumaan, lukea tai vaikka katsoa telkkaria, mutta ei jaksa. Joskus tulevaisuudessa, viimeistään eläkkeellä :D.

Kotimatkalla on jo valoissaa :)

ps. Huomaa, että en ole 24/7 -kotiäitityyppiä. Huomaa, että minulla on vielä Honeymoon menossa töiden kanssa. Töissä käyminen tuntuu hyvältä ja nautin siitä. Olkoon, että joku osa yhteiskunnasta tuomitsee minut huonoksi äidiksi, koska olen laittanut alle 3 -vuotiaani hoitoon. Kukin tehköön tyylillään. Yksi nauttii kotona olemisesta ja haluaa olla kotona siihen asti, kun lapset täyttävät sen maagisen 3 -vuotta, jota ennen "lapsen paras paikka on kotona". Toinen nauttii töissä käymisestä. Meidän lapset ei vaikuta onnettomista. He eivät itke hoitoon mennessä. He tulevat iloisina kotiin. En usko, että heille tulee suuria traumoja  siitä, että heidät on näin raa'asti hylätty hoitoon, että ÄITI saa käydä töissä (miksi se on muuten aina äiti, jota syyllistetään. Kyllähän se isäkin voisi lapset hoitaa sinne 3 -vuoden ikään asti).

Ihanaa, rentouttavaa viikonloppua ja ne teistä, joilla alkaa hiihtoloma, niin lomailkaa munkin puolesta :).

Työssäkäymisen luksus

Työssäkäyminen on vaarallista. Usein kuulee puhuttavan siitä millainen tautikierre alkaa, kun lapsi aloittaa hoidossa, mutta ihan sama pätee myös tällaiseen aikuiseen, joka on ollut monta vuotta toisessa maassa toisten pöpöjen armoilla. Nyt (tavallaan) uudessa maassa paluu töihin on kuin tarhaan menisi - uudet pöpöt jyllää ympärillä ja näyttää löytävän uhrinsa minusta.

Ehdin olla peräti 11 päivää töissä, kun ensimmäisen kerran jäin sairaslomalle. Edeltävänä viikonloppuna minulla oli ollut kurkku vähän kipeänä ja maanantaina aamulla töissä olin lähes äänetön, mutta ei sen enempää flunssan oireita. Päivän mittaan korvaa alkoi särkeä ja iltapäivään mennessä oli jo pakko kysellä työkaverilta särkylääkettä “lainaan”. Työterveydestä löytyi ensimmäinen vapaa aika vasta työpäivän päätyttyä ja tuomio oli se mitä saattoi epäilläkin eli korvatulehdus. Minulla, aikuisella ihmisellä, joka en ole koskaan kärsinyt korvatulehduksista! Jäin sairaslomalle parantelemaan korvaani, mutta lepo siitä oli kaukana, kun 3 pienintä oli vielä kotona. Kun soitin esimiehelle ilmoittaakseni poissaolostani, taustalla raikuin “ÄITIIII”. Hän nauroi (pahoitteli kyllä ensin), että hän kyllä ymmärtää miksi sanoin, että töissä pääsisin helpommalla. Mutta eivät minua kipeänä töihin kyllä huolineet :D. Korvatulehduksen seuraksi sain vielä järkyttävän nuhan sekä huimauksen, joka ei lakannut edes makuuasennossa. Palasin töihin puolikuurona ja nessu vuoren kanssa, sillä nenä vuosi kuin Niagara. 

Nyt alle 2 kuukautta töiden alkamista olen taas sairaslomalla. Nyt kuumeen takia. Tällä kertaa lapset ovat jo aloittaneet hoidossa ja ovat kaikki terveinä. Työssä käymisen etuna on se, että kun sattuu sairastumaan arkena (koskee tällaista konttorirottaa) ja kaikki lapset on terveinä eli voivat mennä hoitoon, niin saa sairastaa rauhassa. Eilen nukuin käytännössä katsoen koko sen ajan kun lapset olivat hoidossa. Heräsin klo 6 auttamaan lasten aamuaskareissa ja kun lapset lähtivät hoitoon painuin nukkumaan. Evääni en jaksanut liikautta. En edes lehteä lukea tai Neflixistä katsoa ohjelmaa. Nukuin ja nukuin. Mikä ihana tunne, että kipeänä saa oikeasti levätä eikä tarvitse särkylääkkeen ja Sisun voimalla puskea läpi päivän olipa tauti mikä hyvänsä. Vaihtaa vaippoja, syöttää, pitää kitiseviä ja kiukuttelevia sylissä, puuttua riitoihin, käydä pihalla, jos/kun lapset muuten hyppii seinille. Sitä normaalia arkea pienten lasten kanssa.

Tänään olen jo jaksanut puuhastella pikku juttuja - tyhjentää tiskarin, pestä pyykkiä, lukea lehdet, avata tietokoneen :D. Lisäksi oikein repäisin ja kuvailin kaksosten pieniä vaatteita myyntiin. Kaksoset kun ovat jo tässä muuton aikana/jälkeen ehtineet kasvaa yhdestä vaatekoosta ulos. Illalla pidettiin isojen poikien kanssa leffailta. Meillä ei (vielä) ole telkkaria eikä läppärissä cd-asemaa, joten katseltiin leffaa matka-dvd-soittimesta. Olipahan tiivis tunnelma :).

Eilinen lepo teki TODELLA hyvää ja jospa sitä viikonloppuna jaksaisi jo vähän enemmän. Maanantaina sitten taas iskussa töihin.

Kotiäidin työ ei tunne sairaslomaa tai mitään muutakaan lomaa. Kyllä on työssäkäyvän äidin elämä luksusta.

Hyviä uutisia kaksosten päivän kunniaksi

Ihka uudet suomalaiset neuvolakortit.

Eilen 2.2. vietettiin valtakunnallista kaksosten päivää. Kaksoset ovat suuri etuoikeus ja kunnia. Olemme todella kiitollisia ja onnellisia siitä, että olemme heidät saaneet elämäämme ilahduttamaan.

Kaksosten päivän kunniaksi Urpolla ja Turpolla oli elämänsä ensimmäinen neuvolakäynti. Tavallaan 1 -vuotistarkastus. Urpo ja Turpo touhusivat lattialla lelujen kanssa, kun me aikuiset juttelimme läpi kaksosten alkutaipaleen kiemurat, rokotuskuviot ja kävimme läpi kehitystä. Ja tottahan toki heiltä otettiin pituudet ja painot sekä pään ympärys. Pojat ovat hitusen alle 10 kiloisia ja karvan alle 80 cm pitkiä. Painoa eroa oli Turpon eduksi 120g ja pituutta Urpon eduksi huikeat 4 mm.

Onneksi olin Englannissa mitannut omatoimisesti pituutta ja pään ympärystä, niin käyrille saatiin piirtymään edes jonkunlaista käppyrää. Miinuskäyrillä kuljetaan, minkä olisin kyllä voinut kertoa ihan ilman käppyröitäkin, kun on nuo isommat veljet verrokkeina. Saimme myös ajan neuvolalääkärille. Ihan vaan varmuuden varaksi, sillä Suomessahan näitä keskosena syntyneitä vesseleitä olisi kontroloitu säännöllisesti syntymästä asti, mutta Englannissa mitattiin vain painoa. Elämästä ilman neuvolaa olen kirjottainut täällä.

Nuorin kolmikko on ollut nyt viikon hoidossa. Kuumeilun takia vaihtelevalla menestyksellä: taapero kaikki 5 päivää, Urpo 4 päivää ja Turpo 3 päivää. Kaikki tuntuvat sopeutuvan hyvin. He ovat jääneet hoitoon ilman itkuja ja lähtenee iloisina kotiin. Kotona ei ole ollut normaalia enempää kitinää tai vikinää. Hoidossa kaikki ovat syöneet ja nukkuneet normaalisti. Ryhmäperhepäivähoidon koko lapsikatras ei tosin vielä ole ollut paikalla, sillä kuumetta ja muita tauteja on ollut liikkeellä oikein urakalla. Meidän pojat ovat näin saaneet pehmeää laskua hoitoon, kun hoitajilla on vähemmän lapsia vahdittavana. Muuten ihan kiva, mutta saattaa olla, että näistä taudeista jokunen vielä rantautuu meillekin.

Kaksosten päivän kunniaksi saimme myös hyviä uutisia maailmalta. Miehen työsopimus kilahti sähköpostiin. Nyt hänellä on virallisesti työpaikka. Norjassa. Onneksi etätyö Suomesta käsin on sallittua. Mutta ei siitä sen enempää, sillä kyseessä on miehen yksityinen asia.

Hyvää viikonloppua kaikille!