Aikadilemma

Jokaisessa lapsiperheessä on varmasti tämä sama ongelma. Miten ihmeessä yhdistetään työajat ja lasten hoitoajat. Meillä ongelman ydin on lasten hoitopaikan aukioloajat. Meidän sopimuksessa lukee, että hoitopaikka on avaa ovensa kello 7.30 ja sulkee 16.30. Silloin tällöin tuosta sulkemisajasta voidaan kuulemma joustaa, mutta ei jatkuvasti.  Viime viikolla kun puhuin meidän työaikojen ja hoitoaikojen (ja kesäloman) yhteen sovittamisongelmasta sain aika kipakkasävyisen vastauksen, että kyllä he avaavat jo kello 7. Hmm.. eipä meille ole aikaisemmin mainittu. Toisaalta aamu ei ratkaise ongelmaa, koska minä en saa aloittaa työpäivääni miten aikaisin tahansa. Suurempi ongelma on iltapäivä, jolloin joudun lähtemään töistä jo reilusti ennen työpäivän päättymistä. Ja kaikkein suurimman ongelman aiheuttaa kesä, jolloin hoitopaikka on kiinni kuukauden putkeen.

Jokiranta ja aamun piristys

Minä teen virka-aikaa ja työmatkoineen hoitopäivästä tulee ihan väkisinkin vähintään 9 -tuntinen. Hoitotätien mielestä tästä tulee "kyllä todella pitkä päivä lapsille." Tottahan toki hoitajat ajattelevat (vain) lasten parasta, mutta realiteettit on realiteetit. Ja minähän teen VAAN virka-aikaa ja hoitopaikkakin on samassa kaupungissa kuin missä olen töissä. Miten ihmeessä kaikkien muiden lasten vanhemmat voi tehdä lyhyempää päivää kuin minä :O. Vai tekeekö kaikki muut etänä sitten ne puuttuvat tunnit. Sitä mahdollisuutta minulla ei ole.

Hoitopaikan ja työpaikan välinen matka nielaisee bussilla 30 - 40 minuuttia eli saman verran kuin monella joka kulkee autolla jostain Turun ympäristökaupungista/kylästä. Työaika on 8 - 16.21 (Kyllä. 16.21 :D. Kiitos Kikyn) eikä liukumia periaatteessa ei ole. Koska asiakaspalvelussa ollaan, niin ovien aukioloaikaan tulisi työt tehdä eli kovin paljon aikaisemmin ei töitä sovi aloittaa ja eikä vastaavasti pistää pillejä pussiin. Vaikka minun työni tapahtuu pääsääntöisesti puhelimen ja sähköpostin välityksellä, niin aina silloin tällöin minäkin kuitenkin olen ihan siinä asiakasrajapinnassa eli tiskillä. Työkavereiden joustavuudella voin ja olen jo liukunut jonkun verran. Vaikka työkaverit ovat kyllä oikein mukavia ja joustavaisia, niin ei silti ole mukavaa olla se, joka aina soveltaa siellä ja täällä. Tulee myöhässä ja lähtee ajoissa.  Ja toisaalta jokainen liukuma tarkoittaa miinusta ja miinuksetkin pitäisi tehdä joskus pois. 

Miksi sitten puhun kokoajan kuin lasten hoitoon viemiset ja hakemiset olisivat vain minun ongelmani. Onhan minulla mies. On toki, mutta mies, jonka työ on Norjassa ja vaikka etätöitä saakin tehdä, niin reissuja Norjaan ja Helsinkiin pomoa tapaamaan on pakko tehdä. Lisäksi Englannin reissu silloin tällöin. Kotona ollessa mies kyllä tekee osansa. Miehellä ei tutkijana työaikaa ole, mutta toki hänkin mielellään tekisi suurimman osan töistään virastoaikaan eikä iltaisin (lasten mentyä nukkumaan) tai viikonloppuisin, jolloin tuo aika on poissa perheen yhteisestä ajasta. Tänäkin viikonloppuna työtunteja taisi kertyä 10.

Halirutistus ei ehtinyt kuvaan

Tähän asti meillä on ollut pehmeä lasku arkeen, kun sisko on asunut meillä ja hänen kurssinsa on ollut klo 9 -15. Hän on vienyt tai hakenut pienempiä hoitoon. Tai joskus jopa molempia, kun mies on ollut reissussa. Näin pienet ovat saaneet kevyemmän startin hoitouraan ja minä olen saanut pidettyä saldoni nimpin napin plussalla. Mitä nyt viime viikkoinen neuvolalääkärikäynti nielaisi nekin vähät mitä olen ehtinyt kerätä ja tänäänkin kerrytin miinusta käymällä hammaslääkärissä :D.  Nyt siskon kurssi on ohi ja alkaa oikea arki. Miinukset vaan vilisee silmissä.
  

Hyppäsin siskottomaan arkeen pää edellä, sillä heti maanantaina aamulla sain hoitaa neljän lapsen aamushow’n ihan omin nokkineni. Heräsin varmuuden vuoksi 5.30 laittamaan itseni kuntoon, koska Urpo ja Turpo tapaavat herätä 5.30 - 5.50. Tottahan toki juuri tuona aamuna uni maistui ja sain herättää koko köörin 6.15. Kvartetin haastavin lenkki on tuo 3 -vuotias tappurapää. Hän voi olla yhtä loistavaa aurinkoa ja suurta hymyä, mutta maanantaiaamulla ei aurinko paistanut. Ei voinut mennä vessaan, vaikka oli vessahätä. Ei voinut pestä käsiä. Ei voinut pukea. Ei voit syödä. Kun pääsimme "viimein" ulos klo 7.10, niin raikas ulkoilma pyyhkäisi Känkkäränkän mennessään ja taaperonkin päivä alkoi luistaa. Esikoinen kipitti luokkakaverin luokse, josta he lähtivät vähän myöhemmin yhtä matkaa kouluun. Me muut jatkoimme bussiin ja olimme hoitopaikalla 7.20. Kymmenen minuutin reippaan riisumis- ja lähtöhalitusoperaation jälkeen olin jo taas ulkona. Bussi ajoi juuri ohi, mutta onneksi aamutuimaan busseja kulkee tiheään. Aamupöppörön pois pyyhkäisemiseksi otin vielä vapauden kerätä muutaman minuutin lisää miinusta ja kipaisin itselleni piristykseksi kupin chai lattea. Muutama minuutti lisää miinusta ei tunnu tässä katastrofissa enää missään :D. Ihanan intialaisen ystäväni tekemänä mausteinen tee on todella paljon parempaa, mutta kyllä tuollakin kuppisella päivän sai käyntiin. Iltapäivällä hain lapset hoidosta ja voi pikkuveljen onnea, kun kohtasimme esikoisen kotimatkalla <3.

Miten ihmeessä te muut, joiden työaika ei jousta ja työ on tehtävä työpaikailla, tämän hoidatte?Tekemällä osittaista työaikaa?

Ps. Otin taas vaihteeksi yhteyttä kaupunkiin hoitopaikka-asian ratkaisemiseksi. Kaupungilta ei ole meille tarjota vieläkään muuta kuin ei-oota, mutta listallamme kolmantena vaihtoehtona olevasta palvelusetelitarhasta olisi kuulemma aukeamassa paikkoja kesäkuuksi. Menemme torstaina tutustumaan uuteen tarhaan, joka on pidempään auki ja kesänkin kokonaan (lisää miinuksia työaikasaldoon, jei!). Lapset ovat sopeutuneet ryhmäperhepäiväkotiin loistavasti, joten tavallaan harmittaa heitä heti siirtää muualle, mutta vaikka miinuksien kanssa voi tiettyyn pisteeseen asti elää, niin kesälomattomuutta ei voi oikein muuksi muuttaa.

Paperinpyörittelijä lepää töissä

Työmatkan maisemia

Työviikko takana ja sen sijaan, että tuntuisi, että olen loman tarpeessa olo on levännyt. Ihan siis tosissaan. Mä olen ammatiltani paperinpyörittelijä ja papereiden pyörittely on kaiken kaikkiaan PALJON kevyempää hommaa kun pyörittää 4 lapsen kotiarkea. Tuntisin varmasti toisin, jos olisin kotiäidinperikuva tai jos mulla olisi fyysisesti rasittava työ, mutta näissä olosuhteissa ja tällä luonteella, vaikka aamuisin voi väsyttää, niin mä lähden töihin lepäämään ;D.

Äitiystävä ymmärtää <3

Suljen oven perässäni klo 7.10. Hiljainen hämärä sulkee mut sisäänsä. Matkalla bussille ei näy kuin pari muuta ihmistä. Vaikka bussi on lähes täysi, sielläkin on hiljaista. Ihmiset torkkuvat tai keskittyvät kännyköihinsä. Koomaan bussissa ja kävelen omiin ajatuksiin vaipuneena bussilta töihin. Ilma on kirpeän viileä, mutta sen ei haittaa. Kädessä heiluu muisto Englannista - ihka oikea lunch box, sillä tänään aion syödä lounastaa töissä omat eväät.

Töissä saan keskittyä rauhassa käsillä oleviin tehtäviin ilman, että joku vaatii koko ajan huomiota. Puhelin ja sähköposti eivät kilju tai purskahda itkuun, vaikka niille ei heti huomiota osoittaisikaan. Kahvitauolla saan juoda teen kuumana. Ruokatunnilla syödä ruokani lämpimänä ja yhdellä istumalla. Niin ja molemmat kädet vapaana. Voin jutella aikuisten kanssa ilman, että joku koko ajan keskeyttää tai huomio keskittyy kehkeytymässä olevan katastrofin torjumiseksi. Todennäköisyys saada aikaan kokonaisia lauseita ja muistaa mistä sitä olikaan puhumassa, on suuri.

Tämä on mulle sitä kuuluisaa omaa aikaa ja just nyt se riittää. Pitäisi liikkua, pitäisi lukea, pitäisi tavata kavereita, pitäisi sitä ja tätä ja tuota, mutta just nyt ei ole kiinnostusta juosta kello kaulassa arki-iltaisin eikä oikeastaan viikonloppuisinkaan. Ei haittaa, että muut ovat kiireisiä. Ei haittaa, että muiden kalentereista ei tyhjiä iltoja löydy. Meidän ei tarvitse kiirehtiä. Olen erossa lapsista suurimman osan päivää. Töiden jälkeen haluan viettää aikaa lasteni kanssa. Pienimmät tankkaavat läheisyyttä. Esikoinen tarvitsee apua kotitehtävissä. Taapero haluaa kuulla sadun. Kotiaskareista suurin osa voi odottaa siihen, että lapset ovat nukkumassa. Kun lapset ovat nukkumassa ja kotihommat hoidettuna voisi lähteä liikkumaan, lukea tai vaikka katsoa telkkaria, mutta ei jaksa. Joskus tulevaisuudessa, viimeistään eläkkeellä :D.

Kotimatkalla on jo valoissaa :)

ps. Huomaa, että en ole 24/7 -kotiäitityyppiä. Huomaa, että minulla on vielä Honeymoon menossa töiden kanssa. Töissä käyminen tuntuu hyvältä ja nautin siitä. Olkoon, että joku osa yhteiskunnasta tuomitsee minut huonoksi äidiksi, koska olen laittanut alle 3 -vuotiaani hoitoon. Kukin tehköön tyylillään. Yksi nauttii kotona olemisesta ja haluaa olla kotona siihen asti, kun lapset täyttävät sen maagisen 3 -vuotta, jota ennen "lapsen paras paikka on kotona". Toinen nauttii töissä käymisestä. Meidän lapset ei vaikuta onnettomista. He eivät itke hoitoon mennessä. He tulevat iloisina kotiin. En usko, että heille tulee suuria traumoja  siitä, että heidät on näin raa'asti hylätty hoitoon, että ÄITI saa käydä töissä (miksi se on muuten aina äiti, jota syyllistetään. Kyllähän se isäkin voisi lapset hoitaa sinne 3 -vuoden ikään asti).

Ihanaa, rentouttavaa viikonloppua ja ne teistä, joilla alkaa hiihtoloma, niin lomailkaa munkin puolesta :).

Työssäkäymisen luksus

Työssäkäyminen on vaarallista. Usein kuulee puhuttavan siitä millainen tautikierre alkaa, kun lapsi aloittaa hoidossa, mutta ihan sama pätee myös tällaiseen aikuiseen, joka on ollut monta vuotta toisessa maassa toisten pöpöjen armoilla. Nyt (tavallaan) uudessa maassa paluu töihin on kuin tarhaan menisi - uudet pöpöt jyllää ympärillä ja näyttää löytävän uhrinsa minusta.

Ehdin olla peräti 11 päivää töissä, kun ensimmäisen kerran jäin sairaslomalle. Edeltävänä viikonloppuna minulla oli ollut kurkku vähän kipeänä ja maanantaina aamulla töissä olin lähes äänetön, mutta ei sen enempää flunssan oireita. Päivän mittaan korvaa alkoi särkeä ja iltapäivään mennessä oli jo pakko kysellä työkaverilta särkylääkettä “lainaan”. Työterveydestä löytyi ensimmäinen vapaa aika vasta työpäivän päätyttyä ja tuomio oli se mitä saattoi epäilläkin eli korvatulehdus. Minulla, aikuisella ihmisellä, joka en ole koskaan kärsinyt korvatulehduksista! Jäin sairaslomalle parantelemaan korvaani, mutta lepo siitä oli kaukana, kun 3 pienintä oli vielä kotona. Kun soitin esimiehelle ilmoittaakseni poissaolostani, taustalla raikuin “ÄITIIII”. Hän nauroi (pahoitteli kyllä ensin), että hän kyllä ymmärtää miksi sanoin, että töissä pääsisin helpommalla. Mutta eivät minua kipeänä töihin kyllä huolineet :D. Korvatulehduksen seuraksi sain vielä järkyttävän nuhan sekä huimauksen, joka ei lakannut edes makuuasennossa. Palasin töihin puolikuurona ja nessu vuoren kanssa, sillä nenä vuosi kuin Niagara. 

Nyt alle 2 kuukautta töiden alkamista olen taas sairaslomalla. Nyt kuumeen takia. Tällä kertaa lapset ovat jo aloittaneet hoidossa ja ovat kaikki terveinä. Työssä käymisen etuna on se, että kun sattuu sairastumaan arkena (koskee tällaista konttorirottaa) ja kaikki lapset on terveinä eli voivat mennä hoitoon, niin saa sairastaa rauhassa. Eilen nukuin käytännössä katsoen koko sen ajan kun lapset olivat hoidossa. Heräsin klo 6 auttamaan lasten aamuaskareissa ja kun lapset lähtivät hoitoon painuin nukkumaan. Evääni en jaksanut liikautta. En edes lehteä lukea tai Neflixistä katsoa ohjelmaa. Nukuin ja nukuin. Mikä ihana tunne, että kipeänä saa oikeasti levätä eikä tarvitse särkylääkkeen ja Sisun voimalla puskea läpi päivän olipa tauti mikä hyvänsä. Vaihtaa vaippoja, syöttää, pitää kitiseviä ja kiukuttelevia sylissä, puuttua riitoihin, käydä pihalla, jos/kun lapset muuten hyppii seinille. Sitä normaalia arkea pienten lasten kanssa.

Tänään olen jo jaksanut puuhastella pikku juttuja - tyhjentää tiskarin, pestä pyykkiä, lukea lehdet, avata tietokoneen :D. Lisäksi oikein repäisin ja kuvailin kaksosten pieniä vaatteita myyntiin. Kaksoset kun ovat jo tässä muuton aikana/jälkeen ehtineet kasvaa yhdestä vaatekoosta ulos. Illalla pidettiin isojen poikien kanssa leffailta. Meillä ei (vielä) ole telkkaria eikä läppärissä cd-asemaa, joten katseltiin leffaa matka-dvd-soittimesta. Olipahan tiivis tunnelma :).

Eilinen lepo teki TODELLA hyvää ja jospa sitä viikonloppuna jaksaisi jo vähän enemmän. Maanantaina sitten taas iskussa töihin.

Kotiäidin työ ei tunne sairaslomaa tai mitään muutakaan lomaa. Kyllä on työssäkäyvän äidin elämä luksusta.