Paperinpyörittelijä lepää töissä

Työmatkan maisemia

Työviikko takana ja sen sijaan, että tuntuisi, että olen loman tarpeessa olo on levännyt. Ihan siis tosissaan. Mä olen ammatiltani paperinpyörittelijä ja papereiden pyörittely on kaiken kaikkiaan PALJON kevyempää hommaa kun pyörittää 4 lapsen kotiarkea. Tuntisin varmasti toisin, jos olisin kotiäidinperikuva tai jos mulla olisi fyysisesti rasittava työ, mutta näissä olosuhteissa ja tällä luonteella, vaikka aamuisin voi väsyttää, niin mä lähden töihin lepäämään ;D.

Äitiystävä ymmärtää <3

Suljen oven perässäni klo 7.10. Hiljainen hämärä sulkee mut sisäänsä. Matkalla bussille ei näy kuin pari muuta ihmistä. Vaikka bussi on lähes täysi, sielläkin on hiljaista. Ihmiset torkkuvat tai keskittyvät kännyköihinsä. Koomaan bussissa ja kävelen omiin ajatuksiin vaipuneena bussilta töihin. Ilma on kirpeän viileä, mutta sen ei haittaa. Kädessä heiluu muisto Englannista - ihka oikea lunch box, sillä tänään aion syödä lounastaa töissä omat eväät.

Töissä saan keskittyä rauhassa käsillä oleviin tehtäviin ilman, että joku vaatii koko ajan huomiota. Puhelin ja sähköposti eivät kilju tai purskahda itkuun, vaikka niille ei heti huomiota osoittaisikaan. Kahvitauolla saan juoda teen kuumana. Ruokatunnilla syödä ruokani lämpimänä ja yhdellä istumalla. Niin ja molemmat kädet vapaana. Voin jutella aikuisten kanssa ilman, että joku koko ajan keskeyttää tai huomio keskittyy kehkeytymässä olevan katastrofin torjumiseksi. Todennäköisyys saada aikaan kokonaisia lauseita ja muistaa mistä sitä olikaan puhumassa, on suuri.

Tämä on mulle sitä kuuluisaa omaa aikaa ja just nyt se riittää. Pitäisi liikkua, pitäisi lukea, pitäisi tavata kavereita, pitäisi sitä ja tätä ja tuota, mutta just nyt ei ole kiinnostusta juosta kello kaulassa arki-iltaisin eikä oikeastaan viikonloppuisinkaan. Ei haittaa, että muut ovat kiireisiä. Ei haittaa, että muiden kalentereista ei tyhjiä iltoja löydy. Meidän ei tarvitse kiirehtiä. Olen erossa lapsista suurimman osan päivää. Töiden jälkeen haluan viettää aikaa lasteni kanssa. Pienimmät tankkaavat läheisyyttä. Esikoinen tarvitsee apua kotitehtävissä. Taapero haluaa kuulla sadun. Kotiaskareista suurin osa voi odottaa siihen, että lapset ovat nukkumassa. Kun lapset ovat nukkumassa ja kotihommat hoidettuna voisi lähteä liikkumaan, lukea tai vaikka katsoa telkkaria, mutta ei jaksa. Joskus tulevaisuudessa, viimeistään eläkkeellä :D.

Kotimatkalla on jo valoissaa :)

ps. Huomaa, että en ole 24/7 -kotiäitityyppiä. Huomaa, että minulla on vielä Honeymoon menossa töiden kanssa. Töissä käyminen tuntuu hyvältä ja nautin siitä. Olkoon, että joku osa yhteiskunnasta tuomitsee minut huonoksi äidiksi, koska olen laittanut alle 3 -vuotiaani hoitoon. Kukin tehköön tyylillään. Yksi nauttii kotona olemisesta ja haluaa olla kotona siihen asti, kun lapset täyttävät sen maagisen 3 -vuotta, jota ennen "lapsen paras paikka on kotona". Toinen nauttii töissä käymisestä. Meidän lapset ei vaikuta onnettomista. He eivät itke hoitoon mennessä. He tulevat iloisina kotiin. En usko, että heille tulee suuria traumoja  siitä, että heidät on näin raa'asti hylätty hoitoon, että ÄITI saa käydä töissä (miksi se on muuten aina äiti, jota syyllistetään. Kyllähän se isäkin voisi lapset hoitaa sinne 3 -vuoden ikään asti).

Ihanaa, rentouttavaa viikonloppua ja ne teistä, joilla alkaa hiihtoloma, niin lomailkaa munkin puolesta :).