Odotusta Englannissa

rv 27 sf oli 34cm. Suurempi kuin koskaan ennen ja vyötärön ympärys huikeat 100 cm. Rv 31 sf oli 36cm ja synnytykseen vielä vajaat kaksi viikkoa

Mulla on takana kaksi raskautta. Kaksi normaalia, vaivatonta yksöisraskautta. Raskaana oleminen on siis ollut mulle helppoa ja vaivatonta, sitten kun alkupahoinvoinnista on päästy. Maha on pysynyt pienenä (molemmista sf oli maksimissaan 32) ja ylimääräisiä kiloja ei ole kertynyt. Minulle tuli täytenä yllärinä se miten fyysisesti rankka kaksosraskaus oli. Varmasti asiaan vaikutti se, että olin ollut ennen raskaaksi tuloa yli puoli vuotta on-off –flunssassa. Suurimman osan aikaa niin, että en edes salille tai jumppiin uskaltanut tai jaksanut lähteä. Peruskunto olikin huonoimmillaan juuri fyysisesti raskaimman raskauden kohdalla. Ei hyvä lähtökohta ollenkaan. Vaikka en alkuun ollut yhtä väsynyt kuin esikoisen raskaudesta tai yhtä pahoinvoiva kuin taaperon raskaudesta, lopulta väsymys iski valtavana ja pahoinvointi jatkui. Puolivälissä aloin voida pahoin myös autossa. Taaperon kanssa kotona oleminen alkoi käydä todella raskaaksi. En pystynyt kävelemään muutamaan kilometriä pidempiä matkoja. Ja nekin hitaasti, sillä harkkasupistuksia tuli herkästi. Olin myös jostain syystä todella väsynyt, vaikka hemoglobiinit oli kohtuullisen hyvät (113). Onni onnettomuudessa oli se, että olimme hakeneet taaperolle hoitopaikkaa syyskuusta alkaen, koska minun oli ollut tarkoitus alkaa etsiä töitä. Hoitoon lähtö tuli juuri kreivin aikaan. Sain kolme päivää viikossa lepoa ja tämä auttoi oloja todella paljon. Noiden lepopäivien takia jaksoin fyysisesti rankemmat taaperon kotipäivät sekä viikonloppujen riennot.

Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, ettei Englannissa ole samanlaista äitiysneuvolasysteemiä kuin Suomessa. Suurimmassa osassa maista raskaus kuuluu lääkärien, gynekologien ja midwifejen hoidettavaksi. Englannissa normaali riskitön raskaus hoidetaan pääosin midwifen toimesta. Minulla ei oikeastaan ole mitään käsitystä mitä midwifen tehtäviin kuuluu, sillä monikkoraskaudet hoidetaan täällä yliopistollisessa sairaalassa. Kuten olisi hoidettu myös Suomessa. Tapasin GP:n midwifen vain 3 kertaa: heti raskauden tultua tietoon ja kaksi kertaa, kun ultrauksissa oli kuukauden tauko.

Monikkoraskauksien ultraäänet hoitaa yleensä lääkäri. Englannissa minua ultrasi vain kerran lääkäri. Muilla kerroilla ultrat hoituivat midwifen toimesta ja enemmän kuin kerran minua ultrasi harjoittelija. Toki aina kokeneemman ohjaajan seurassa. Lähes jokaisen ultran jälkeen oli tapaaminen midwifen kanssa sekä usein myös lääkärin (consultant). Harjoitteleva ultraaja oli useamman kerran sama, mutta en midwifet vaihtuivat joka kerta, samoin lääkärit. Vain ensimmäisen ja viimeisen kerran midwife ja lääkäri (sattui olemaan sama lääkäri kuin tuolla ekalla kertaa) todella keskittyivät minuun ja kyselivät ja kertoivat asioita. Midwifen vastaanoton tehtävänä tuntui olevan vain proteiinien ja verenpaineen tarkistus ja jos itse et keksinyt mitään kysyä niin, sitten pihalle. Suomessa olen tottunut siihen, että keskustelua syntyy helposti ja neuvolatädillä on välillä jotain tiedotusluontoisia asioita. Tuntuu oudolta, että jopa ensisynnyttäjän pitäisi monikkoraskauden kanssa selvitä omin päin.Pariin kertaa minut pyydettiin jopa uudelleen sisään, kun odottelin lääkärille pääsyä ja kun ihmettelin, että miksi, niin uusi midwife oli ottanut kansioni ja olisi tehnyt tutkimukset uudelleen. Vastaanotot olivat lähes aina myöhässä. Pahimmallaan taisin joutua odottamaan puolitoista tuntia. Tämä oli erityisen vaikeaa siksi, että jouduin joka kerta järjestämään jonkun muun hakemaan esikoisen koulusta, kun olin sairaalalla. Onneksi sentään taaperolla oli tarhapäivä ja hän kulkee isän mukana.

Proteiininäyte tähän purkkiin, kiitos :O

Sokerirasitustesti tehtiin viikolla 28. Kun seuraavan kerran menin sairaalalle, selvisi, että sokerirasitustestiä ei oltukaan lähetetty eteenpäin. Jouduin siis tekemään testin uudelleen. Onneksi Englannissa rasitus ei vaadi paastoa. Yksi tunnin arvo riittää. Juomakaan täällä ei ole samaa kuin Suomessa. Täällä tarjottiin ihan kaupasta saatavaa ”limpparia”.  Lääkärien vastaanotto oli samaa pikameininkiä kuin midwifejen. Jos ei itsellä ollut mielessä mitään erityistä, niin yleensä vastaanotto oli yhtä kuin hyvää päivää ja tervemenoa. Lääkäritkään eivät tuoneet esille mitään muita kysymyksiä, kuin How are you . En oikein ole oppinut erottamaan, että onko kyse small talkista vai oikea kysymys. Koska lääkäri, joka hakee potilaan odotusalusta, voi lausua tuon How are you matkalla vastaanottohuoneeseen. 

Mielipiteet vaihtelivat laajasti. Kun yksi lääkäri oli viikolla 24 sanonut, että seuraavalla kerralla 28 pitää tietää minkä valitsen synnytystavaksi. Seuraava lääkäri sanoikin, että viikko 28 on aivan liian aikaista tehdä mitään päätöksiä. Siis liian aikaista tehdä päätöksiä, kun kaksoset harvoin pääsevät täysille viikoille?! Olin aika järkyttynyt. Ihmettelin lääkärille miten heidän mielipiteensä voivat mennä niin ristiin. Hän vain tuhahti ja totesi, että kirjaa päätöksen koneelle minun mielikseni. Olin pohtinut asiaa paljon ja päätynyt, että haluaisin sektion, sillä monikkosynnytyksessä on niin paljon muuttuvia tekijöitä, joista jokin voi mennä pieleen.

Lopun alku

Viikko 30+3. Matkalla sairaalaan alkoi ekaa kertaa supistaa kivuliaasti. Ei vielä mitään synnytyskivuliaita, mutta puhallella kyllä sai. Ultrassa maatessa ei supistanut eikä siellä sairaalassa istuessa, mutta aina kun jouduin vähän liikkumaan. Bussiasemalta hiippailin kotiin, kun kokoajan supisti. Ultrassa meni  lähes tunti, kun alkuun pojat oli kerällä niin, että mittoja oli vaikea saada ja sitten kesken kaiken A veti kuperkeikkaa ja rt muuttui pt. Pikkuisen muuten kirpasi tollainen kiepahdus. Meni koko homma uusiksi, että päästiin selville kuka on kuka. Nyt molemmat pojat olikin yllättäen perätilassa. Muistin viimein kysellä, että miltä takana alhaalla oleva istukka näyttää. Koska  istukan tilannetta ei oltu tarkasteltu sitten rv 20. Sain vastaukseksi, että ultraaja ei voi sitä nähdä, koska se on niin alhaalla. Ja koska Englannissa ei tehdä juuri koskaan ultrausta sisäkautta (eikä sisätutkimusta muutenkaan, eihän kenenkään tarvitse tietää miten kohdunkaula voi), niin avoimeksi jäi koko tilanne. Ultran jälkeen minulla oli midwifen vastaanotto. Midwife kuunteli huoleni istukan sijainnista, siitä ettei synnytystavasta oltu keskusteltu ja vauvojen perätilasta. Koska minulla ei pitänyt olla lääkärin vastaanottoa kuin vasta kuukauden päästä, hän kävi heti kysymässä, josko eräs lääkäri ottaisi minut vastaan muiden potilaitten jälkeen (tunnin lisäodotus). Kun kerroin lääkärille tilanteestani, hän alkuun totesi, että olen ihan täydellinen alatiesynnytyskanditaatti kahden alatiesynnytyksen takia, mutta totta kai vauvojen pitäisi ensin kääntyä suotuisaan asentoon ja pitää tarkistaa missä istukka on. Hän lupasi tehdä ultran itse jo seuraavana maanantaina. 

Maanantai 31+0. Jälkikäteen mulla on ollut sellainen olo, että tuo midwife ja lääkäri pelasti mun ja poikien hengen. Ultrassa nimittäin selvisi, että mulla oli placenta previa eli etinen istukka. Istukka oli osittain kohdun kaulakanavan päällä eikä todellakaan siitä enää väisty.  Seuraava lääkäriaika mulla olisi pitänyt olla rv 34! Äkkilähtötilanteessa tällainen täydellinen alatiesynnytyskanditaatti olisi varmasti laitettu synnyttämään alateitse. Hirvittää ajatellakin mitä siinä olisi käynyt.  Kaiken painavan nostelu kiellettiin ja sanottiin, että heti jos on vähänkin vuotoa, niin pitää lähteä sairaalaan ja vaikka puhelimessa neuvottaisiin odottelemaan, niin ei saa tehdä. Pitää mennä, HETI. Samoin jos vauvat on hiljaisempia tai muuten on outoja tuntemuksia. Heti sairaalaan. Helpommin sanottu kuin tehty, suomalaiselle. Lisäksi sain sektioajan rv 35+2. Olo oli helpottunut ja jännittynyt. Loppu alkoi jo häämöttää.


*muoks koko matka: To Twinland, Odottavan aika on pitkä, Synnytyskertomus,
Jälkipuinti

To Twinland

Vuoden 2014 loppu ja alku meni minulla sairastaessa. Yli puolen vuoden flunssakierre katkesi viimein huhtikuun alussa, kun sain antibioottikuurin. Toukokuun lopussa huomasin olevani raskaana. Minulla on aina ollut epäsäännöllinen kierto, polykystisten munasarjojen ja progesteronin vajaatoiminnan takia, lisäksi olen aina ollut alipainoinen. Saan syödä mitä vaan ja välillä on kausia, kun en ole liikkunut juuri yhtään. Paino sama, kesät talvet jo vuodesta X. En siis ollut edes kiinnittänyt huomiota puuttuviin menkkoihin. Sitten mies sai vatsataudin ja voin itsekin huonosti, mutta en muuta. Pahoinvointi jatkui. Heräsi epäilys ja raskaustesti vahvisti epäilyn. Miten voikin olla, että yksi lapsi saa alkunsa helposti (en edes tiennyt omaavani polykystiset munasarjat, ennen kun nt-ultrassa lääkäri niin totesi.) , toinen vaatii työtä ja vähän lääketieteellistä avustusta ja sitten voi tulla raskaaksi ihan vahingossa. Tiesittekö, että antibiootit voivat heikentää ehkäisyn tehoa. No, minä en kyllä tiennyt. Onkohan sellaista edes kerrottu, kun olen aloitellut ehkäisyä. Nyt tiedän. HUPS!

Tätä olisi pitänyt raahata mukana aina ja kaikkialla. Ei kiitos.

Kun Suomessa tulee raskaaksi, otetaan ensimmäisenä yhteyttä äitiysneuvolaan, mutta mitä pitää tehdä kun tulee raskaaksi Englannissa. Kavereilta ei voinut kysyä, koska ei haluttu tietenkään asiasta heti kenellekään tiedottaa. Onneksi on kaiken tietävä Google. Ohjeiden mukaisesti  otin yhteyttä omaan GP:hen (jokaisen tulee hoitoa saadakseen rekisteröityä itse valitsemansa, alueella toimivan, yleislääkärin vastaanotolle) ja sain sieltä ajan midwifen vastaanotolle. Koska viimeiset kuukautiset eivät olleet tiedossa, olin luonnollisesti huolissani, että niskaturvotusultran aikaväli on jo ohitettu. Midwife laittoi lähetteen ultraan. Suomessa olin tottunut siihen, että äitiysneuvolasta voidaan tehdä varaus ultraan suoraan yhteisen järjestelmän kautta. Mutta Englannissa lähetteet lähtevät monesti kirjallisina Royal Mailin kuljetettaviksi ja kutsu tulee sinulle kotiin, ota tai jätä –periaatteella. Suomalaista äitiysneuvolakorttia tuli kovasti ikävä, kun midwife antoi minulle A4 –kokoisen mapin, johon tulostettiin Notes –kulloisenkin vastaanoton muistiinpanot. 

Mitä, jos siellä on kaksi?

Kesäkuun alussa olimme viimein miehen kanssa matkalla kohti ultraa. Meillä ei ole Cambridgessä sukua, mutta meillä oi hyvä tuuri ja nuorin siskoistani oli silloin täällä. Hän pystyi pitämään huolta taaperosta. Seuraavana päivänä hän sitten lensikin koti-Suomeen eli ultran ajoitus oli todella hyvä.

Raskauspahoinvointi oli iskenyt oikein toden teolla. Pahoinvointi oli voimakkaampaa  ja myös valot ja äänet saivat minut ekaa kertaa voimaan pahoin. Kerran olin oksentaa katuporan jyrinän takia. Matkalla niskaturvotus- ultraan sain viimein heitettyä ilmoille ajatuksen, joka oli pyörinyt päässäni: mitä, jos siellä on kaksi? Mies oli salaa pyöritellyt samaa ajatusta. Ultrassa selvisi, että ylläriraskaus olikin sitten oikein JYMY-YLLÄRI!  Ultraajan ei tarvinnut etsiskellä kohdettaan, vaan ruudulla näky oli niin selkeä, ettei ultraajan tarvinnut meille kertoa mistä oli kyse – kaksoset. Kyllä naamat venähti. Harmi, ettei kukaan ottanut kuvaa meistä silloin :D. Onneksi mies oli mukana.

Sikiön kokojen perusteella raskausviikoiksi saatiin 10. Suomessa jo näillä viikoilla voidaan käsittääkseni suorittaa nt-ultra, mutta täällä sain vain lähdetteen uuteen ultraan, jossa selvitettiin tarkemmin myös istukoiden ja vesipussien määrä. Ultraaja kuitenkin sanoi jo alustavasti, että istukoita näytti olevan vain yksi, mikä tarkoittaa identtisiä kaksosia. Istukan määrällä sekä vesikalvojen erillisyydellä on merkitystä, kun arvioidaan raskauden riskiä ja riskin mukaista seurantaa. Kaksosraskauksia on kolmea tyyppiä: sikiöt jakavat sekä istukan, että vesipussin (mono-mono: harvinaisin ja kaikkein riskialttein raskaus), sikiöt jakavat istukan, mutta heillä on omat vesipussit (mono-di) ja vähäisimmällä riskillä: sikiöillä on omat istukat sekä omat vesipussit (di-di).

Myöhemmin viikon 14 ultrassa vahvistettiin, että kyseessä oli samamunaiset eli identtiset kaksoset, jotkat jakoivat istukan, mutta heillä oli molemmilla omat vesipussi/sikiöpussi. 

Tästä alkoi tiemme Kaksoslaan. Kolmas raskaus, mutta uudessa maassa kaikki uutta ja outoa. Lisäksi monikkoraskaus on aina riskiraskaus ja seuranta on sen mukaista. Fyysisesti raskaus oli jotain aivan erilaista kuin yksösraskaus.

*muoks matka jatkuu:Odotusta Englannissa, Odottavan aika on pitkä, Synnytyskertomus,

Jälkipuinti

Englannin Turku – Cambridge

Muutimme tänne Turusta. Turku on sydämen koti, vaikka en olekaan Turussa syntynyt.

Ensimmäisen Englannissa viettämänsä viikon aikana joku sanoi miehelleni, että Cambridge on Englannin Turku. Tämä tuntuu pitävän kovastikin paikkansa. Tässä kaupungissa on jotain tuttua ja turvallista. Molemmat ovat pieniä yliopistokaupunkeja, joita halkoo joki sekä rautatie. Näiden seurauksena ruuhkat ovat taattuja. Paljon opiskelijoita. Paljon historiaa. Paljon polkupyöriä ja pyörällä pääsee lyhyellä matkalla nopeammin paikasta toiseen kuin autolla.  Molemmissa on ihanat kasvitieteelliset puutarhat. 

Cambridge on monikulttuurinen kaupunki, jonka kaduilla kuulee yhtä paljon muita kieliä kuin englantia. Kouluissa on totuttu monikielisiin lapsiin. Lasten taustoja osataan arvostaa ja ainakin meidän koulussa tuntuu siltä, että luokassa suurinosa on kaksikielisiä ja ainakin toinen vanhemmista on jostain muualta kuin Englannista kotoisin. Koulu arvostaa onikulttuurisuutta ja osaa hyödyntää eri kulttuureja opinnoissa. Käytössä on ollut lukukauden kielinä mm. espanja, ranska, saksa ja puola. Vanhempia on pyydetty apuun esittelemään oman maan kulttuuria. On hienoa, ettei tässä kaupungissa tarvitse hävetä vierasta aksenttia eikä sitä, että olet tullut jostain muualta.

Täällä on paljon myös suomalaisia, ja jostain syystä todella paljon turkulaisia. Tai Turusta tänne tulleita, niin kuin mekin. Ainakin perheelliset suomalaiset ovat tekemisissä toistensa kanssa, sillä onhan meidän kaikkien intresseissä säilyttää suomen kielen osaaminen lapsillamme tai tukea suomen kielen kehitystä. Jos joskus sattumalta tapaa jonkun perheettömän suomalaisen, nämä usein sanovat, etteivät ole koskaan törmänneet muihin suomalaisiin. Eipä sitä tule yksin höpötettyä suomea, joten tuntematon vastaantulija ei tiedä sinun olevan suomalainen. Lasten kanssa puhutaan jatkuvasti ja kun kuulet jonkun toisen puhuvan suomea on ihan luonnollista käydä moikkaamassa - meitä yhdistää kieli, ulkomaalaisuus sekä lapset.

Tämä on kaupunki, jossa tapahtuu paljon. On kulttuuria, tiedettä sekä konsertteja. Monet tapahtumat ovat ilmaisia ja suunnattu myös lapsille. Museoissa lapset on oikeasti sallittuja. Heitä varten on lähes aina keksitty jotain omaa tekemistä. Tässä kaupungissa lehmät vaeltavat kesäisin vapaina joen rannoilla. Ja kondoliajelulla voi joutua ruuhkaan (punting eli punttaus). Vastoin ennakko-odotuksia, täällä on paljon monipuolisia ja hienoja leikkipaikkoja lapsille. Usein niissä kyllä saa leikkiä yksin, oman perheen kesken, tai paikalla on vain muita kuin englantilaisia. Englantilaiset lapset tuntuvat olevan kuin lehmät – heidät päästetään pihalle vasta keväällä ;).

Cambridge on kaupunki, jonne tulen varmasti kaipaamaan takaisin sitten kun täältä pois muutamme.

To England

Meidän täys-suomalainen perhe muutti Englantiin vuoden 2014 alussa. Mies tuli ensin ja jäin lähes kuukaudeksi yksinhuoltajaksi hoitamaan muuton ja 2 lasta, joista toinen oli alle puolivuotias refluksista kärsivä nöpönenä. Siinä muuttorumban loppumetreillä piti vielä juosta kuopuksen refluksitutkimuksissa ja kunnon lääkitys saatiin vasta viikkoa ennen lentokoneeseen astumista. Se kuukausi jäi vain hämärästi mieleen –mutta asunto oli pakattu kasaan ajallaan ja muuttokuorma lähti kohti Englantia, jossa mies jo odottelikin meitä tyhjässä asunnossa. Patja lattialla, muutama ruokailuväline, tietokone, mikro. Mitä sitä muuta ”poikamies” tarvitsee ;).

Alku uudessa maassa on varmasti aina jännittävä, kun kaikki oli uutta ja outoa. Mies oli sentään jo ehtinyt löytää ruokakaupat ja tiesi mistä lähteä etsimään pyykkitelinettä jne. Mutta mitä tehdä kun alkaa tehdä mieli ruisleipää tai kunnollista raejuustoa (paikallinen on suoraan sanottuna pahaa: vetistä ja tehty rahkaan). Mistä saa perunajauhoja. Entä mistä löytysi lapselle kurahousut. Tätä varten on onneksi Some. Ihanat suomalaiset naiset/äidit Englannissa. Mikä vaan mieltä painaa, niin aina saa ASIALLISEN vastauksen. Ei toisten teilaamista eikä riitoja. Lisäksi Cambridgessä on paljon suomalaisia, joten virtuaalisen yhteisön lisäksi löysimme heti myös paljon uusia ystäviä. Perheellisenä suomalaisia löytyy helposti, kun voit kuulla toisten puhuvan suomea. Meillä on täällä suomenkielinen muskari sekä oma Suomi –koulu. Eläköön yhteisöllisyys!

Esikoinen, jonka englannin kielen osaaminen rajoittui lähinnä sanoihin bunny ja car, aloitti lähes heti muuton jälkeen nurseryssä 15 tuntia viikossa, jonka täällä saavat ilmaiseksi kaikki 3 –vuotta täyttäneet esikouluna. Tuo 15 tuntia oli todella tarpeellinen pehmeä lasku, joka antoi esikoiselle mahdollisuuden oppia englantia ja luoda uusia kaverisuhteita, sillä syyskuussa 2014 meidän silloin 4 –vuotias oli jo pakollisen kouluvelvollisuuden piirissä. Syyskuussa kieli jo alkoi sujua ja hän on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan ihan samaa tahtia kuin luokkatoverinsakin. 

Alkuun olin siis kotona kahden lapsen kanssa, lukuun ottamatta noita 15 tuntia, jotka esikoinen oli tarhassa. Monessa muussa suomalaisperheessä on saman ikäisiä lapsia kuin meillä ja näiden perheiden kanssa me sitten treffailtiin. Lisäksi kävimme muskarissa ja Suomi –koulussa. Esikoiselle teki hyvää saada välillä leikkiä samaa kieltä puhuvien kanssa ja päästä ilmaisemaan itseään oikein kunnolla. Tarhassa piti kuitenkin pärjätä vielä elekielellä ja paljon jäi sanomatta. Esikoinen ilahtui aina kuullessaan suomea  ”Äiti, toi puhuu suomea!”. Taaperon refluksi alkoi helpottaa oikein klassisesti yhden vuoden tienoilla ja parantuneista unista sai itsekin voimaan alkaa tehdä muutakin kuin toivoa, että tulisi jo päikkäriaika. Syyskuusta alkaen esikoinen oli koulussa 8.45 -15.15 ja arkipäivät kuluivat taaperon kanssa arkisissa askareissa, erilaisissa leikkikerhoissa käydessä, puistossa jne. 

Vuoden lopulla alkoi tuntua siltä, että olisi aika jo nähdä jotain muutakin kuin kotiäidin elämää. Laitoimme taaperolle tarhapaikkahakemuksen vetämään. Aloitusajankohdaksi syksy 2015, jotta voisin alkaa hakea töitä. Toisin kuitenkin kävi.