Paluumuuttaja päiväkirja: mitä kaipaan

Kun vähän vajaa 3 kuukautta on kulunut paluumuutosta, voi hyvin tehdä vähän listausta siitä mitä olen jäänyt kaipaamaan Englannista ja mitä taas en todellakaan kaipaa. Olen yllättynyt siitä miten helppoa paluu on ollut. Hyökkääkö se kuuluisa ja paljon peloteltu käänteinen kulttuurishokki joskus? Nyt joku ajattelee, että elän ehkä vielä honeymoon -vaihetta, mutta en kainakaan itse sellaista tunnista eläväni hattarassa ja ruusunpunaiset lasit pääsee.  En tunne minkään olevan NIIN paljon paremmin. Jotkut jutut pelaa paremmin täällä ja jotkut asiat paremmin siellä.

Kaipaan:

1. Ystäviä: ei kaipaa selityksiä. Ikävä <3
2. Yhteisöllisyyttä: en osaa kuvitella millaista olisi ollut mamuna maailmalla ilman, että käytössäni olisi ollut Facebookin tukiryhmät, jossa sai kysellä tyhmiä jo ennen muuttoa ja vielä muuton jälkeenkin. Lisäksi ihan oikeassakin elämässä sekä suomalaisten että muiden mamujen yhteisöllisyys oli mahtava kokemus. Kuinka paljon saimmekaan apuja raskauden aikana, sairaala-aikana ja sen jälkeenkin. Kiitos ihanat <3. Joskus toivottavasti voimme mekin olla avuksi teille.
3. Uskomatonta mutta totta - kotiäitiyttä: vaikka tykkään käydä töissä ja nautin täysin siemauksin tästä omasta ajasta, niin silti tuntuu välillä haikealta. Lapseni viettävät enemmän aikaa hoitajien kanssa kuin minun. Saattaa olla, että en näe Urpon ensiaskeleita. Turpon ensiaskeleet näki sentään isämies, kun itse olin vielä matkalla kotiin. Ensimmäiset sanatkin saattavat mennä vieraille korville. Kotiäitiyden ihana puoli oli myös se, että leikkitreffien merkeissä ehti nähdä ystäviä. Nyt töiden jälkeen aikaa ei enää ole. Viikonloput on kovin lyhyitä. Aikaa perheelle ja ystäville jää niin kovin vähän.

4. 

   Cambridgen kasvitieteellinen puutarha keväällä 2014

   Viheriöitä ja kukkaistutuksia: Englannissa on läpi vuoden vihreää. Tämä oli jotenkin hämmentävää. Vihreät, mutaiset nurmikentät. Englannissa tuntui myös olevan enemmän erilaisia vihreän sävyjä kuin Suomessa. Mistä lie johtui. Kaipaan myös kukkaistutuksia, joita tosin tähän vuodesta ei Englannissakaan pääsisi ihailemaan, mutta muutaman kuukauden päästä taas. Ne ole mikään puutarhaihminen, mutta mielestäni englantilaiset puutarhat ja kukkaistutukset ovat nerokkaita näennäisen huolettomia väri-ilotteluita. Vihreissä kasveissa suositaan erilaisia vihreän sävyjä. Kukat on kuin ihan sattumalta heitelty sinne tänne, mutta värien sommittelun on ihan pakko olla tarkoituksenmukaista, niin kauniisti kaikki sointuu yhteen. Ruusuista en ole koskaan piitannut, mutta Englannissa opin niidenkin kauneuden.
5. Hellan virtakatkaisijaa: taaperoperheessä tiedetään kuinka kiinnostavia hellan nappulat onkaan. Meillä on kyllä metallinen liesisuojus, mutta kaipaan hellan virtakatkaisijaa, ettei nappuloista vahingossakaan saa käännettyä levyjä päälle. Niin pieni, mutta niin paljon turvallisuutta tarjoava ratkaisu. Saisikohan sähkömies tuollaisen asennettua?
6. Halpoja herkkuja: sokerihiiri ei karvoistaan pääse. Siinä mielessä ihan hyväkin, että hintahaukkana korkeat hinnat (vähän) rajoittaa herkuttelua :D

7. 

   Kuvituskuva

   Kotiinkuljetusta: mitä tänään syötäisiin? Intialaista, kiinalaista, sushia kenties, afrikkalaista, jamaikalaista, you name it. Tai kauppakassit kotiin kuljettuna. Meidän alueella kauppakassit kulkeutuvat kotiin vasta yhden pienen K-kauppiaan toimesta. Hintahaukka mielummin käy itse kaupassa tai suosii noutopalvelua. Kaikki postipaketit toimitettiin aina kotiin.
8. Lauantai postinjakelua:  vähän jatkumona tuohon edelliseen. Postipaketit kotiin kuljetettuna myös lauantaisin. Kyllä Royal mail hakkaa kotimaisen postilaitoksen.
9. Herkkukahvia: Tämä lyö mut itseni ihan ällikällä, sillä mä en ole kahvi-ihminen. Töissä eräs (minulle) uusi työkaveri kysyi, että koska aion miehistyä ja alkaa juoda kahvia? Pakko oli vastata että en koskaan, sillä A) miehisyys on aika kaukana tämmöisestä rimpulasta :D ja B) mä en vaan ole tykästynyt kahviin kahvina. Tykkään kahvista suklaassa ja jäätelössä sekä kahviloiden ei-kahveissa eli sellaisissa Starbucks, Costa Coffee, Caffe Nero - latte kahveissa, joissa on soijamaitoa ja rutkasti jotain muuta makua esim. caramel, jos vielä saa päälle kunnolla kermaa, niin jo maistuu :D. Näitä kahveja mä aina välillä olen kaipaillut aamulla, kun ennen kello kahdeksaa matkaan töihin. Olen miettinyt, että mistä mä Turussa ko. ei-kahvin löytäisin. Mutta toisaalta eipä tuossa Turun keskustassa ole yksikään R-kioskia kummallisempi kahvimyymälä auki tuohon aikaan.

Nämä tuli mieleen nyt, mutta varmasti olisi muitakin, jopa oleellisempia asioita kuin herkut :D.

To England

Meidän täys-suomalainen perhe muutti Englantiin vuoden 2014 alussa. Mies tuli ensin ja jäin lähes kuukaudeksi yksinhuoltajaksi hoitamaan muuton ja 2 lasta, joista toinen oli alle puolivuotias refluksista kärsivä nöpönenä. Siinä muuttorumban loppumetreillä piti vielä juosta kuopuksen refluksitutkimuksissa ja kunnon lääkitys saatiin vasta viikkoa ennen lentokoneeseen astumista. Se kuukausi jäi vain hämärästi mieleen –mutta asunto oli pakattu kasaan ajallaan ja muuttokuorma lähti kohti Englantia, jossa mies jo odottelikin meitä tyhjässä asunnossa. Patja lattialla, muutama ruokailuväline, tietokone, mikro. Mitä sitä muuta ”poikamies” tarvitsee ;).

Alku uudessa maassa on varmasti aina jännittävä, kun kaikki oli uutta ja outoa. Mies oli sentään jo ehtinyt löytää ruokakaupat ja tiesi mistä lähteä etsimään pyykkitelinettä jne. Mutta mitä tehdä kun alkaa tehdä mieli ruisleipää tai kunnollista raejuustoa (paikallinen on suoraan sanottuna pahaa: vetistä ja tehty rahkaan). Mistä saa perunajauhoja. Entä mistä löytysi lapselle kurahousut. Tätä varten on onneksi Some. Ihanat suomalaiset naiset/äidit Englannissa. Mikä vaan mieltä painaa, niin aina saa ASIALLISEN vastauksen. Ei toisten teilaamista eikä riitoja. Lisäksi Cambridgessä on paljon suomalaisia, joten virtuaalisen yhteisön lisäksi löysimme heti myös paljon uusia ystäviä. Perheellisenä suomalaisia löytyy helposti, kun voit kuulla toisten puhuvan suomea. Meillä on täällä suomenkielinen muskari sekä oma Suomi –koulu. Eläköön yhteisöllisyys!

Esikoinen, jonka englannin kielen osaaminen rajoittui lähinnä sanoihin bunny ja car, aloitti lähes heti muuton jälkeen nurseryssä 15 tuntia viikossa, jonka täällä saavat ilmaiseksi kaikki 3 –vuotta täyttäneet esikouluna. Tuo 15 tuntia oli todella tarpeellinen pehmeä lasku, joka antoi esikoiselle mahdollisuuden oppia englantia ja luoda uusia kaverisuhteita, sillä syyskuussa 2014 meidän silloin 4 –vuotias oli jo pakollisen kouluvelvollisuuden piirissä. Syyskuussa kieli jo alkoi sujua ja hän on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan ihan samaa tahtia kuin luokkatoverinsakin. 

Alkuun olin siis kotona kahden lapsen kanssa, lukuun ottamatta noita 15 tuntia, jotka esikoinen oli tarhassa. Monessa muussa suomalaisperheessä on saman ikäisiä lapsia kuin meillä ja näiden perheiden kanssa me sitten treffailtiin. Lisäksi kävimme muskarissa ja Suomi –koulussa. Esikoiselle teki hyvää saada välillä leikkiä samaa kieltä puhuvien kanssa ja päästä ilmaisemaan itseään oikein kunnolla. Tarhassa piti kuitenkin pärjätä vielä elekielellä ja paljon jäi sanomatta. Esikoinen ilahtui aina kuullessaan suomea  ”Äiti, toi puhuu suomea!”. Taaperon refluksi alkoi helpottaa oikein klassisesti yhden vuoden tienoilla ja parantuneista unista sai itsekin voimaan alkaa tehdä muutakin kuin toivoa, että tulisi jo päikkäriaika. Syyskuusta alkaen esikoinen oli koulussa 8.45 -15.15 ja arkipäivät kuluivat taaperon kanssa arkisissa askareissa, erilaisissa leikkikerhoissa käydessä, puistossa jne. 

Vuoden lopulla alkoi tuntua siltä, että olisi aika jo nähdä jotain muutakin kuin kotiäidin elämää. Laitoimme taaperolle tarhapaikkahakemuksen vetämään. Aloitusajankohdaksi syksy 2015, jotta voisin alkaa hakea töitä. Toisin kuitenkin kävi.