Paluumuuttajan päiväkirja vol 1 - takaportti

7.9.2016

Rakas päiväkirja.

Meidän paluumuutto lähenee ja lähenee kaiken aikaa. En oikein uskalla edes ajatella, kuinka vähän aikaa meillä on enää jäljellä. Nyt kun Brexitin esiin nostattamat suuret tunnekuohut on laantuneet ja elämä on taas vakiintunut normaaleille urilleen. Ainakin täällä Cambridge -kuplassa. Voin todeta, että neljä kuukautta on vähän. Ihan tässä paniikki alkaa iskeä.

kuva: Pixabay

Pää on sekaisin. Miten on mahdollista elää arkea, kun samalla pitää suunnata ajatukset uuteen tulevaisuuteen Suomessa. Samalla kun perusarjen pitää pyöriä ja suunnitella lähitulevaisuutta: Tehtäisiinkö me vielä joku reissu jonnekin ennen muuttoa. Ehdittäisiinkö / jaksettaisiinko käydä Lontoossa. Pitää valmistautua muuttamaan takaisin Suomeen: myydä tavaraa, kilpailuttaa muuttofirmoja, järjestää vanhimmalle koulupaikka, nuorimmille hoitopaikat, löytää uusi koti, sopia työpaikan kanssa tarkemmat aikataulut paluusta jne. Ja samalla pitää takaportti auki. Mitä jos mies saakin uuden työpaikan, sellaisella palkalla, että meidän on mahdollista jäädä tänne.

Olen jutellut monen paluumuuttajan kanssa ja kaikki sanovat samaa. On todella vaikeaa jakaa itseään ja ajatuksiaan useampaan suuntaan. Huomasin tämän vaikeuden jo tänne muuttaessa. Keskityin pyörittämään arkea ja valmistelemaan muuttoa Suomen päässä, mutta en jaksanut paneutua tulevaan Englannissa. Onneksi mies sitten taas paineutui Englantiin ja täälläkin päässä hommat tuli hoidettua. Nyt huomaan, että taaperon refluksin aiheuttama väsymys oli se, joka rajoitti ajatteluni koskemaan vaan Suomea. Vai onkohan kyse siitä, että tiedän miten Suomessa hommat toimii. Ja kokemuksesta - ulkomaan muuttovalmistelut olen jo kerran tehnyt. Tällä kertaa kykenen ajattelemaan tätä hetkeä, valmistelemaan muuttoa ja ajattelemaan tulevaa Suomessa. Se mihin pää ei enää taivu, on tuo takaportti. En pysty, en kykene, sille antamaan ajatuksia, muuten kaikissa ponnisteluissa, joita minun on pakko tehdä siihen asti, kunnes selviää saako mies töitä vai ei, ei ole mitään mieltä. Jatkan höyryveturin lailla kohti tunnelia. Siellä jossain siintää Suomi. Kaiketi jossain tuossa matkan varrella on sivuraide, joka vie meidät takaisin ruutuun nimeltä Cambridge.

ps. Rakkaat työkaverit. Mikäli tämän luette, pidetään tämä takaportti vielä meidän salaisuutena. Ei juoruja kahvipöydässä eikä terkkuja pomoille. Aika näyttää olenko tammikuussa työpisteessäni Turussa vaiko edelleen kotiäitinä Cambridgessä.

Mill Road Midsummer

Asumme Mill Roadin läheisyydessä. Mill Road on noin kaksi kilometriä pitkä katu, jonka jakaa rautatie. Se on ansainvälisen kaupungin kansainvälisintä osaa, jonka varrelta löytyy ei-ketjuihin kuuluvia ravintoloita sekä kahviloita kaikkialta maailmasta sekä pieniä etnokauppoja, kirkkoja, moskeija sekä hindutemppeli sulassa sovussa. Alueen sanotaankin olevan Cambridgen Soho. 

Mill Roadilla on aktiivinen asukasyhteisö ja alue on tunnettu yhteisöllisyydestään. Sillä ja sen äärellä järjestetään säännöllisesti erilaisia tapahtumia. Nämä eivät ole suuria massatapahtumia vaan pieniä kaupunginosa tapahtumia, joissa on yleensä aina tarjolla hyvää ruokaa, hyvää musiikkia sekä lapsille tekemistä. Parasta näissä tapahtumissa on se, että ne ovat lähellä, lapsiystävillisiä ja lähes kaikki on ilmaista.

 

Viime viikonloppuna vietettiin Mill Road Midsummer -tapahtumaa. Täällä Cambridgessä kesä on ollut pääosin viileä ja sateinen. Lauantai ei ollut poikkeus, vaan tapahtuma alkoi kaatosateessa. Onneksi sade oli kuitenkin vain hetkellinen ja pääsimme nauttimaan hyvästä musiikista, hyvästä ruuasta, pomppulinnasta, kasvomaalauksesta sekä iltasaduista. RöstiStrassen ruokaa en uskaltautunut maistamaan, sillä minulla on jäänyt ikuinen trauma röstiperunoihin ensimmäisen raskauden ajalta :D. Holy Schnitzelistä olisin himoinnut halloumschnizeliä, mutta halloum oli jo ehtinyt loppua eikä kanaversio kiinnostanut. Niinpä päädyin ostamaan toisesta kojusta halloum-falafel -wrapin, joka oli oikein hyvää. Espanjalaisia churroja on ollut tarjolla useammassa tapahtumassa ja niiden herkullisuus houkutteli tälläkin kertaa, mutta koska näimme ensimmäistä kertaa tarjolla hollantilaisia pannukakkuja, oli niitä pakko maistaa. Hyviä nämäkin.

Kotimatkalla oikaisimme taas Mill Roadin hautausmaan läpi. Olen aikaiemminkin maininnut kirjoituksissani tämän kaupunkilaisten virkistysalueena toimivan vanhan hautausmaan (Kävelyllä Cambridgessä). 

Olo oli satumainen, kun tiikereiksi kasvomaalauksin muutautuneet poikani hiiviskelivät pensaissa jättimäisten unikkojen* kukkiessa auringon täplittämällä lehmuskujalla. Kukat oli asetettu kujalle jonkin sodan päättymisen vuosipäivän kunniaksi.

*   unikolla kunnioitetaan sodassa kuolleiden sotilashenkilöiden muistoa

ps. emme ole päässeet yhteisymmärrykseen blogger -ohjelman kanssa siitä miten kuvia pitäisi asetella, joten pahoittelen kuvien asettelua koko blogissani nyt ja tulevaisuudessa :D. Pitäisikö opetella html -koodausta, että saisin kuvat sinne mihin haluan?

Brexit - se on totta

Democracy cannot succeed unless those who express their choice are prepared to choose wisely. The real safeguard of democracy, therefore, is education. 
(Franklin D. Roosevelt)

Cambridge on maahanmuuttajien kaupunki. Meidän esikoisen luokalla vain kourallinen lapsia on täysin brittiperheestä. Kaduilla kuulee puhuttavan eri maiden kieliä vähintään yhtä paljon kun englantia, sekin yleensä ulkomaisen aksentin kera. Elämämme kansainvälisessä kuplassa. Yliopistokaupungissa koulutustaso on väkisinkin korkea. “Todellinen” työväenluokan Britannia alkaa äänestystuloksien perusteella Etelä-Cambridgeshiren ulkopuolelta. Lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana, ettei tämän maailman realiteetit tänne kuplaan ylety. Meidän alueella en ole nähnyt yhtäkään Leave -kylttiä. Ikkunoita on koristanut Remain -julisteet. Postiluukustamme on tippunut kymmeniä mainoksia siitä miksi kannattaa äänestää remain, ja vain YKSI, jossa kerrottiin syitä äänestää eron puolesta. Mainokset ovat tippuneet meidän postiluukusta turhaan, sillä mehän emme saaneet äänestää.

The great thing about democracy is that it gives every voter a chance to do something stupid. (Art Spander)

Aamu oli kiireinen enkä ehtinyt kurkata netistä mikä äänestyksen tulos oli. Sain tietää asiasta koululla, kun vein esikoisen kouluun. Tunnelma koulun pihalla oli erikoinen. Kun oppilaat olivat jo päässeet luokkiinsa, vanhempia jäi vielä sinne tänne keskustelemaan hiljaisina ja vakavina. Tällaista en ole vielä koskaan nähnyt. Yleensä vanhemmat rientävät koulun pihalta pois nopeasti ennen kun portit sulkeutuvat. Järkytys, pelko, epävarmuus, pettymys, suru, suuttumus. Jollain pelonsekaisella tavalla olisi kiva päästä näkemään millaiset tunnelmat vallitsevat kuplan ulkopuolella.

Meidän perheellä on enää puoli vuotta edessä tässä maassa. Meillä ja monessa muussa perheessä tunnelma on jännittynyt, odottava ja ehkä jopa hieman ahdistunut. Suomesta kantautuvat iloiset Juhannusviestit tuntuvat jotenkin vääriltä. Eroprosessi voi viedä aikaa kaksikin vuotta, mutta vaikutukset niin henkiseen kuin taloudelliseen tilanteeseen ovat välittömät. Kuplamme ulkopuolella mamuja ei katsota hyvällä.

Sydämestäni toivon, että Brexitin vaikutukset muuhun Eurooppaan ja maailman talouteen olisi vähäiset. Todennäköisesti vaikutukset kuitenkin ovat merkittäviä eikä näissä vaaleissa lopulta ollut lainkaan voittajia, pelkkiä häviäjiä vain. 

Meidän kunnan äänestystulos (lähde: BBC)

Cambridgen äänet:

Leave 26.2%

Remain 73.8%

South Cambridgeshire

Leave 39.8%

Remain 60.2%

(lähde: BBC)

Luvassa koleaa, mutta kaunista

tuntematon puu

Meillä on Facebookissa aivan mahtava monikkoäitien vertaistukiryhmä. Vaikka meillä kaikilla on myös omat ystävämme, kaverimme ja perheemme, niin jo odotuksen aikana ryhmästä muodostui kultaakin kalliimpi tukiverkosto, sillä (valitettavasti) monikkoraskautta ei voi ymmärtää, jos sitä ei ole itse kokenut. Itsekään en olisi ikinä sitä uskonut, mutta niin se vain on Siksi se, että oli olemassa ihmisiä, jotka kävivät läpi sitä samaa kuin itse, oli iso juttu. Toki joukosta löytyy myös niitä, joille monikkoraskaus on ollut helpompi kuin yksöisraskaus. Monikkoraskauskin voi sujua ongelmitta.

Kaikki raskaana olevat tietävät, kuinka raskausmaha tuntuu olevan kaikkien omaisuutta. Siihen on lupa koskea ilman lupaa. Sitä saa kommentoida niin hyvässä kuin pahassa. Monikkoja odottava saa tähän lisätä vielä ihmisten tahdittomat ja ajattelemattomat, usein loukkaavat, huomautukset lähtien siitä, että  “kyllä sä olet valtava”, “onneksi meille ei ole tulossa kaksosia” ja “ootte te hulluja”. Tässä ryhmässä jokainen on osansa saanut. Toiset enemmän, toiset vähemmän.

Joutsen tuli tarkistamaan kiesit

Hevoskastanja

Miksi nyt kerron tästä ryhmästä. Siksi, että tässä ryhmässä meillä on osaajia laidasta laitaan. Yksi multitalentti tuplamamma on toiselta ammatiltaan personal trainer ja hän laati meille kaikille kunto-ohjelman. Ohjelma käsittää ruokaohjeet sekä jokaiselle päivälle omat liikunta"määräykset". Jokainen noudattaa ohjelmaa miten itse haluaa. Toiset grammalleen, toiset soveltaen omien arjen realiteettien mukaan ja toisille se on vain inspiraationlähde johonkin muihin muutoksiin ”kun muutkin, niin kyllähän minäkin pystyn” -hengessä. Itsekään en ole laiduttamassa, joteT ruokavaliota en seuraile kirjaimellisesti. Tarkoituksena on järkeistää herkuttelua sekä päästä parempaan kuntoon. Mikäs sen helpompi, kuin tehdä mitä joku käskee :D.

Tämän päiväinen tehtäväksi anto oli käydä tunnin mittaisella kävely/juoksulenkillä. Ei kun minipojat rattaisiin (isommat olivat au pairin mukana esikoisen harrastuksessa) ja lenkkarit kohti rantaa. Valitin juuri eilen tästä Englannin säästä. Vaihtelevaa ja kylmää oli nytkin. Lähtiessä aurinko paistoi, mutta jo hetken kuluttua tuli räntää. Ja sitten taas paistoi. Juoksin, kävelin ja patsastelin. Patsasteluun oli mielestäni ihan hyvät syyt, sillä vaikka keli ei tarjoa kauneintaan, niin maisemat tarjoavat silti.

Kävelyllä Cambridgessä vol. 2

Meillä vietettiin tänään äitienpäivää. Emme juhli äitienpäivää mitenkään erityisesti, mutta sain sentään aamiaisen sänkyyn ja isot lapset olivat tehneet kortit tarhassa ja koulussa. Tulppaanit olin ostanut itse jo pari päivää aikaisemmin, mutta narsissit pojat poimivat minulle omin pikku kätösin. Täällä tuo narsissi tuntuu kukkivan vähän villinä missä sattuu.

Äitienpäivä ei ole Englannissa pyhäpäivä vaan kaikki paikat on auki normaaliin tapaan. Ilmeisesti äitienpäivä ei ole muutenkaan mikään erityisen suuri juttu, sillä viime vuonna esikoisen luokka ei tehnyt äitienpäiväkortteja lainkaan.

Merirosvopuisto

 Päivä alkoi kauniina, mutta juuri kun olimme lähdössä puistoon tapaamaan muita suomalaisia perheitä alkoi sadella. Sääennusteen mukaan sadetta ei pitänyt olla luvassa ja taivaasta oli vaikea päätellä alkaako sataa kaatamalla vai loppuuko sade alkuunsa. Päätimme kuitenkin lähteä liikkeelle, kun koko konkkaronkka oli jo puettu valmiiksi. Onneksi lähdimme, sillä pian puistoon päästyämme alkoi selkeentyä ja lopulta aurinkokin taas piklahti.

Mahtava lehmuskuja odottaa lehtien puhkeamista

Jesus Green on yksi Cambridgen keskustan vihreistä alueista. Täällä joen rannalla voi nähdä kuinka yliopistojen soutujoukkueet harjoittelevat, leikkiä meriaiheisessa leikkipuistossa, pelata tennistä, skeitata ja viettää muuten vaan aikaa. Kunhan mutaiset nurmikentät kuivuvat ja aurinko taas lämmittää enemmän, tämä paikka on monen piknikseurueen kohde. Täällä sijaitsee myös Lido, ainoa paikka, jossa tässä kaupungissa voi uida ulkona. Uimarantoja täällä ei ole. Ulkoallas on 91 metriä pitkä ja täysin lämmittämätön, hrrrr. Viime kesän lopulla sinne avauttiin suomalainen sauna. Harva suomalainen ehti saunaa testaamaan, mutta sen tiedämme jo, ettei veden heittäminen kiukaalle ole sallittua ja sauna on kielletty alle 16 -vuotiailta. Ensimmäiseen on suomalaisten pyynnöstä luvattu muutosta. Toiseen ei.

Joutsenien ja sorsien ruokintatauko

Kävelyllä Cambridgessä

Kevät on tulossa. Sen huomaa siitä miten aurinko lämmittää, linnut laulaa visertävät ja kukkasia alkaa näkyä siellä täällä. Vielä kaksi viikkoa sitten aamulla saattoi olla niin kylmä, että talojen katot oli valkoisen kerroksen peitossa. Mittari oli hieman alle nollassa. Tämän kylmempää tänne ei tänä vuonna tullutkaan. Nuoskaa on satanut joitakin kertoja lyhyen hetken, mutta emme saaneet nauttia lumesta edes puolen päivän verran kuten viime vuonna. 

Nämä kuvat on otettu jo käytöstä poistetulta hautausmaa aikalailla kaupungin keskustassa. Nykyään se on virkistyskäytössä. Pieni vihreä keidas keskellä kaupungin vilinää. Keskustan tuntumassa on muitakin ihania vihreitä alueita, joissa ihmiset viettävät aikaansa, kunhan kesä taas tulee. 

Täällä hautausmaalla ulkoilutetaan koiria, keväämmällä ja kesällä, kun maa ei ole niin kurainen lapset voivat leikkiä siellä tai voit pysähtyä syömään karhunvatukoita. Useinmiten ihmiset taitavat kuitenkin vain käyttää hautausmaata oikoreittinä yhdeltä tieltä toiselle.








Kuvan taideteos on osa seitsemän teoksen sarjaa, joista jokainen kuvaa eri lintua. Kuten kuvasta näkyy, meidän esikoinen ei ole ensimmäinen, joka taideteoksen päällä taituroi. Sama vapaamielisyys koskee myös hautoja ja hautakiviä. Osa hautakivistä on hautautunut maahan ja polut kulkevat niiden yli. 

Englannin Turku – Cambridge

Muutimme tänne Turusta. Turku on sydämen koti, vaikka en olekaan Turussa syntynyt.

Ensimmäisen Englannissa viettämänsä viikon aikana joku sanoi miehelleni, että Cambridge on Englannin Turku. Tämä tuntuu pitävän kovastikin paikkansa. Tässä kaupungissa on jotain tuttua ja turvallista. Molemmat ovat pieniä yliopistokaupunkeja, joita halkoo joki sekä rautatie. Näiden seurauksena ruuhkat ovat taattuja. Paljon opiskelijoita. Paljon historiaa. Paljon polkupyöriä ja pyörällä pääsee lyhyellä matkalla nopeammin paikasta toiseen kuin autolla.  Molemmissa on ihanat kasvitieteelliset puutarhat. 

Cambridge on monikulttuurinen kaupunki, jonka kaduilla kuulee yhtä paljon muita kieliä kuin englantia. Kouluissa on totuttu monikielisiin lapsiin. Lasten taustoja osataan arvostaa ja ainakin meidän koulussa tuntuu siltä, että luokassa suurinosa on kaksikielisiä ja ainakin toinen vanhemmista on jostain muualta kuin Englannista kotoisin. Koulu arvostaa onikulttuurisuutta ja osaa hyödyntää eri kulttuureja opinnoissa. Käytössä on ollut lukukauden kielinä mm. espanja, ranska, saksa ja puola. Vanhempia on pyydetty apuun esittelemään oman maan kulttuuria. On hienoa, ettei tässä kaupungissa tarvitse hävetä vierasta aksenttia eikä sitä, että olet tullut jostain muualta.

Täällä on paljon myös suomalaisia, ja jostain syystä todella paljon turkulaisia. Tai Turusta tänne tulleita, niin kuin mekin. Ainakin perheelliset suomalaiset ovat tekemisissä toistensa kanssa, sillä onhan meidän kaikkien intresseissä säilyttää suomen kielen osaaminen lapsillamme tai tukea suomen kielen kehitystä. Jos joskus sattumalta tapaa jonkun perheettömän suomalaisen, nämä usein sanovat, etteivät ole koskaan törmänneet muihin suomalaisiin. Eipä sitä tule yksin höpötettyä suomea, joten tuntematon vastaantulija ei tiedä sinun olevan suomalainen. Lasten kanssa puhutaan jatkuvasti ja kun kuulet jonkun toisen puhuvan suomea on ihan luonnollista käydä moikkaamassa - meitä yhdistää kieli, ulkomaalaisuus sekä lapset.

Tämä on kaupunki, jossa tapahtuu paljon. On kulttuuria, tiedettä sekä konsertteja. Monet tapahtumat ovat ilmaisia ja suunnattu myös lapsille. Museoissa lapset on oikeasti sallittuja. Heitä varten on lähes aina keksitty jotain omaa tekemistä. Tässä kaupungissa lehmät vaeltavat kesäisin vapaina joen rannoilla. Ja kondoliajelulla voi joutua ruuhkaan (punting eli punttaus). Vastoin ennakko-odotuksia, täällä on paljon monipuolisia ja hienoja leikkipaikkoja lapsille. Usein niissä kyllä saa leikkiä yksin, oman perheen kesken, tai paikalla on vain muita kuin englantilaisia. Englantilaiset lapset tuntuvat olevan kuin lehmät – heidät päästetään pihalle vasta keväällä ;).

Cambridge on kaupunki, jonne tulen varmasti kaipaamaan takaisin sitten kun täältä pois muutamme.

To England

Meidän täys-suomalainen perhe muutti Englantiin vuoden 2014 alussa. Mies tuli ensin ja jäin lähes kuukaudeksi yksinhuoltajaksi hoitamaan muuton ja 2 lasta, joista toinen oli alle puolivuotias refluksista kärsivä nöpönenä. Siinä muuttorumban loppumetreillä piti vielä juosta kuopuksen refluksitutkimuksissa ja kunnon lääkitys saatiin vasta viikkoa ennen lentokoneeseen astumista. Se kuukausi jäi vain hämärästi mieleen –mutta asunto oli pakattu kasaan ajallaan ja muuttokuorma lähti kohti Englantia, jossa mies jo odottelikin meitä tyhjässä asunnossa. Patja lattialla, muutama ruokailuväline, tietokone, mikro. Mitä sitä muuta ”poikamies” tarvitsee ;).

Alku uudessa maassa on varmasti aina jännittävä, kun kaikki oli uutta ja outoa. Mies oli sentään jo ehtinyt löytää ruokakaupat ja tiesi mistä lähteä etsimään pyykkitelinettä jne. Mutta mitä tehdä kun alkaa tehdä mieli ruisleipää tai kunnollista raejuustoa (paikallinen on suoraan sanottuna pahaa: vetistä ja tehty rahkaan). Mistä saa perunajauhoja. Entä mistä löytysi lapselle kurahousut. Tätä varten on onneksi Some. Ihanat suomalaiset naiset/äidit Englannissa. Mikä vaan mieltä painaa, niin aina saa ASIALLISEN vastauksen. Ei toisten teilaamista eikä riitoja. Lisäksi Cambridgessä on paljon suomalaisia, joten virtuaalisen yhteisön lisäksi löysimme heti myös paljon uusia ystäviä. Perheellisenä suomalaisia löytyy helposti, kun voit kuulla toisten puhuvan suomea. Meillä on täällä suomenkielinen muskari sekä oma Suomi –koulu. Eläköön yhteisöllisyys!

Esikoinen, jonka englannin kielen osaaminen rajoittui lähinnä sanoihin bunny ja car, aloitti lähes heti muuton jälkeen nurseryssä 15 tuntia viikossa, jonka täällä saavat ilmaiseksi kaikki 3 –vuotta täyttäneet esikouluna. Tuo 15 tuntia oli todella tarpeellinen pehmeä lasku, joka antoi esikoiselle mahdollisuuden oppia englantia ja luoda uusia kaverisuhteita, sillä syyskuussa 2014 meidän silloin 4 –vuotias oli jo pakollisen kouluvelvollisuuden piirissä. Syyskuussa kieli jo alkoi sujua ja hän on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan ihan samaa tahtia kuin luokkatoverinsakin. 

Alkuun olin siis kotona kahden lapsen kanssa, lukuun ottamatta noita 15 tuntia, jotka esikoinen oli tarhassa. Monessa muussa suomalaisperheessä on saman ikäisiä lapsia kuin meillä ja näiden perheiden kanssa me sitten treffailtiin. Lisäksi kävimme muskarissa ja Suomi –koulussa. Esikoiselle teki hyvää saada välillä leikkiä samaa kieltä puhuvien kanssa ja päästä ilmaisemaan itseään oikein kunnolla. Tarhassa piti kuitenkin pärjätä vielä elekielellä ja paljon jäi sanomatta. Esikoinen ilahtui aina kuullessaan suomea  ”Äiti, toi puhuu suomea!”. Taaperon refluksi alkoi helpottaa oikein klassisesti yhden vuoden tienoilla ja parantuneista unista sai itsekin voimaan alkaa tehdä muutakin kuin toivoa, että tulisi jo päikkäriaika. Syyskuusta alkaen esikoinen oli koulussa 8.45 -15.15 ja arkipäivät kuluivat taaperon kanssa arkisissa askareissa, erilaisissa leikkikerhoissa käydessä, puistossa jne. 

Vuoden lopulla alkoi tuntua siltä, että olisi aika jo nähdä jotain muutakin kuin kotiäidin elämää. Laitoimme taaperolle tarhapaikkahakemuksen vetämään. Aloitusajankohdaksi syksy 2015, jotta voisin alkaa hakea töitä. Toisin kuitenkin kävi.