Työssäkäymisen luksus

Työssäkäyminen on vaarallista. Usein kuulee puhuttavan siitä millainen tautikierre alkaa, kun lapsi aloittaa hoidossa, mutta ihan sama pätee myös tällaiseen aikuiseen, joka on ollut monta vuotta toisessa maassa toisten pöpöjen armoilla. Nyt (tavallaan) uudessa maassa paluu töihin on kuin tarhaan menisi - uudet pöpöt jyllää ympärillä ja näyttää löytävän uhrinsa minusta.

Ehdin olla peräti 11 päivää töissä, kun ensimmäisen kerran jäin sairaslomalle. Edeltävänä viikonloppuna minulla oli ollut kurkku vähän kipeänä ja maanantaina aamulla töissä olin lähes äänetön, mutta ei sen enempää flunssan oireita. Päivän mittaan korvaa alkoi särkeä ja iltapäivään mennessä oli jo pakko kysellä työkaverilta särkylääkettä “lainaan”. Työterveydestä löytyi ensimmäinen vapaa aika vasta työpäivän päätyttyä ja tuomio oli se mitä saattoi epäilläkin eli korvatulehdus. Minulla, aikuisella ihmisellä, joka en ole koskaan kärsinyt korvatulehduksista! Jäin sairaslomalle parantelemaan korvaani, mutta lepo siitä oli kaukana, kun 3 pienintä oli vielä kotona. Kun soitin esimiehelle ilmoittaakseni poissaolostani, taustalla raikuin “ÄITIIII”. Hän nauroi (pahoitteli kyllä ensin), että hän kyllä ymmärtää miksi sanoin, että töissä pääsisin helpommalla. Mutta eivät minua kipeänä töihin kyllä huolineet :D. Korvatulehduksen seuraksi sain vielä järkyttävän nuhan sekä huimauksen, joka ei lakannut edes makuuasennossa. Palasin töihin puolikuurona ja nessu vuoren kanssa, sillä nenä vuosi kuin Niagara. 

Nyt alle 2 kuukautta töiden alkamista olen taas sairaslomalla. Nyt kuumeen takia. Tällä kertaa lapset ovat jo aloittaneet hoidossa ja ovat kaikki terveinä. Työssä käymisen etuna on se, että kun sattuu sairastumaan arkena (koskee tällaista konttorirottaa) ja kaikki lapset on terveinä eli voivat mennä hoitoon, niin saa sairastaa rauhassa. Eilen nukuin käytännössä katsoen koko sen ajan kun lapset olivat hoidossa. Heräsin klo 6 auttamaan lasten aamuaskareissa ja kun lapset lähtivät hoitoon painuin nukkumaan. Evääni en jaksanut liikautta. En edes lehteä lukea tai Neflixistä katsoa ohjelmaa. Nukuin ja nukuin. Mikä ihana tunne, että kipeänä saa oikeasti levätä eikä tarvitse särkylääkkeen ja Sisun voimalla puskea läpi päivän olipa tauti mikä hyvänsä. Vaihtaa vaippoja, syöttää, pitää kitiseviä ja kiukuttelevia sylissä, puuttua riitoihin, käydä pihalla, jos/kun lapset muuten hyppii seinille. Sitä normaalia arkea pienten lasten kanssa.

Tänään olen jo jaksanut puuhastella pikku juttuja - tyhjentää tiskarin, pestä pyykkiä, lukea lehdet, avata tietokoneen :D. Lisäksi oikein repäisin ja kuvailin kaksosten pieniä vaatteita myyntiin. Kaksoset kun ovat jo tässä muuton aikana/jälkeen ehtineet kasvaa yhdestä vaatekoosta ulos. Illalla pidettiin isojen poikien kanssa leffailta. Meillä ei (vielä) ole telkkaria eikä läppärissä cd-asemaa, joten katseltiin leffaa matka-dvd-soittimesta. Olipahan tiivis tunnelma :).

Eilinen lepo teki TODELLA hyvää ja jospa sitä viikonloppuna jaksaisi jo vähän enemmän. Maanantaina sitten taas iskussa töihin.

Kotiäidin työ ei tunne sairaslomaa tai mitään muutakaan lomaa. Kyllä on työssäkäyvän äidin elämä luksusta.

Urpo ja Turpo 1 vuotta - synttärit sairastuvalla

En millään meinaa tajuta, että vuosi on kulunut siitä kun Urpo ja Turpo tähän maailmaan putkahtivat. Muistan sen päivän ja sen yön vieläkin niin selvästi. Minulla oli ollut aamupäivällä todella outo ja huono-olo. Kaikki arvot olivat kuitenkin kunnossa, joten ei auttanut kuin levätä, vaikka suunnitelmissa oli ollut, että karkaisin jopa kotona käymään. Lopulta en edes alakerran kahvioon uskaltanut lähteä, vaikka sisko ja taapero olisivat sinne tulleet minua tervehtimään. Iltapäiväksi olo parani ja tapasin yhden ystävän. Tuntui, että kaikki oli taas normaalisti, mutta kun pääsin taas huoneeseeni tuli taas vuoto. Päivystävä lääkäri ei kuitenkaan lähettänyt minua synnärille, vaikka aikaisemmin oli sanottu, että seuraava kerta on “vika kerta”. Sain jäädä osastolle ja mies tuli minua katsomaan, kun lapset oli saatu kotona nukkumaan. Kun mies oli lähtenyt kotiin, pakkasin tavarani, kuten olin ottanut tavaksi ja kävin yöpuulle. Tunsin, että taas hulahti. Tällä kertaa ei enää jääty odottamaan miten käy, vaan matka kohti leikkuria alkoi. Sisko, joka toimi minun doulana, ehti paikalle 2 minuuttia ennen leikkuriin menoa. Onneksi oli yö eikä päivä ja tiet tukossa ruuhkien takia. Kertomus kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Vuosi sitten nämä kaksi mini-ihmistä makasivat omissa keskoskaapeissaan. Letkujen ja putkien peitossa. Nyt he ovat ihanista ihanimpia 1 -vuotiaita. Ensimmäinen syntymäpäivä on jokaisen lapsen kohdalla suuri juttu. Näiden kohdalla tuntuu, että kyseessä on, meille vanhemmille ihan erityisen merkittävä tapahtua. Olen kuullut monen monikkoäidin tästä samasta puhuvan. Ensimmäinen vuosi on takana ja on aika tuulettaa, että me selvisimme monikkoarjen ja keskosuuden mukanaan tuomista haasteista. Pikkuisemme ovat kasvaneet ja kehittyneet parhaalla mahdollisella tavalla.

Meidän oli tarkoitus viikonloppuna juhlia  sekä kaksosten syntymäpäivää että meidän perheen läksiäisiä. Toisin kuitenkin kävi. Kuten jo edellisessä tekstissäni uumoilin (täällä), synttärit olivat vaarassa. Olin torstaina käynyt yksikseni kaupassa ostamassa kaikki loput tarvittavan synttäreitä varten ja toki vähän arkiruokaakin siinä sivussa. Vaikka kauppalista oli muka lyhyt, sain kantaakseni neljä laukkua ja repun. Vesimeloni, hunajameloni, erilaisia hedelmiä, maitoa, riisiä jne. Kyllä tuli kaksosten rattaita ikävä, kun tuota satsia raahasi kävellen kotiin. Sain kaksoset nukkumaan ja au pair lähti omille asioilleen. Jonkun ajan päästä sain soiton tarhasta, että taapero oli oksentanut . Soitin au pairin takaisin ja hain taaperon kotiin. Taapero oli onnistunut oksentamaan sekä omansa että toisen pojan takkien päälle. Lisäksi hänelle oli annettu varatakiksi repussa ollut sadetakki (kyllähän se nyt toppatakin korvaa. Pitäähän se tuulta :O), mutta sekin oli ehtinyt sotkeentua. Minulle ei oltu puhelimessa mitään mainittu tästä takki -asiasta, mutta myöhemmin kuulin, että tuon toisen pojan äidille oli kyllä soitettu, että hän tiesi tuoda takin kotimatkaa varten. Onneksi meillä ei ole pitkä matka kotiin eikä ilma ollut sateinen tai erityisen kylmä. Taapero voi ihan hyvin koko loppupäivän ja illan. Laitoimme hänet nukkumaan patjalle lattialle ja suojasin lattiamattoa vanhalla viltillä. Ei mennyt kauan, kun taapero laattasi ja tokikin juuri ohi suojuksesta. Lähes kolme vuotta onnistuimme välttämään yhdistelmän kokolattiamatto ja oksennus/muu erite ja näin loppumetreillä piti sitten sattua. Mr Murphy, taas kerran :(. Yöllä oksentajien joukkoon liittyi sitten vielä esikoinen  ja meidän au pair.

Näin ollen perjantai ei mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti. Aamulla jouduin jättämään au pairin sekä isommat potilaat kotiin leffoja katsomaan, kun minun oli pakko hoitaa muutama asia, kuten noutaa taaperon toppa- ja sadetakki tarhasta, jonne ne olivat jääneet edellisenä päivänä pesukoneeseen pyörimään, viedä reseptejä uusittavaksi lääkäriasemalle jne. Olin noin tunnin poissa ja tänä aikana pojat olivat voineet ihan hyvin, mutta au pair -parka oli oksentanut kahdesti. Päästin hänet heti nukkumaan, sillä hänen oli tarkoitus lentää Suomeen vielä samana iltana. Onneksi hän vähän toipuikin ennen kun mieheni heitti hänet juna-asemalle. Kotimatka oli kuulemma mennyt lopulta ihan hyvin.

Toipilaat poikani seurassani aloin laittaa suunnitelmia uusiksi. Kirkko, jolta olimme varanneet juhlatilan, antoi luvan siirtää juhlia toiseen ajankohtaan ja antoi pari vaihtoehtoa. Koitin nopeasti kysellä kavereilta mikä heille sopisi parhaiten. Näitä ensimmäisiä kutsuja varten oli antanut ennakkotiedotteen jo syyskuussa, vaikka varsinaiset kutsut olinkin jakanut vasta lokakuun puolivälissä. Kaikkia vieraita emme voisi saada paikalle, mutta jospa edes suurimman osan. Sain vaihdettua päivän ja ilmoitettua peruutuksesta sekä uudesta päivästä myös niille vieraille, joita Facebookista en tavoittanut.

Vietimme synttäreitä kotona äitini ja siskoni kera. Söimme kakkua yhden kynttilän kera. Urpolle ja Turpolle maistui tosin vain maito ja muutama Talk -muru. Turpo jatkaa samaa diettiä yhä, mutta Urpolle onneksi alkaa jo muutama lusikallinen ruokaakin maistua. Tärkeintä eivät ole isot juhlat ja kymmenen sorttia herkkuja. Tärkeintä ovat nämä pienet murut.

Rakkaudella väännetyt kakun koristeet istuvat yhä purkeissaan odottamassa kakun päälle pääsemistä.

Hyvää syntymäpäivää rakkaat Urpo ja Turpo!

1 -vuotisjuhlat vaarassa

Meidän on tarkoitus juhlistaa Urpon ja Turpon syntymäpäiviä tulevana viikonloppuna. Samalla pidämme läksiäiset, joten juhlat ovat (meidän mittakaavalla) tavallista suuremmat. Mr Murphyllä on kuitenkin sormensa pelissä ja molemmat pojat ovat saaneet mahataudin.

Tiistaina illalla molemmat pojat puhkesivat itkemään tavalla, joka on heille täysin epäluontainen. He rauhoittuvat kuitenkin saatuaa maitoa. Ruokaan Urpo ei suostunut koskemaan. Ilta jatkui kitinän merkeissä. Iltapuuro maistui molemmille. Kun olimme saaneet koko poikalauman nukkumaan, ei mennyt kauankaan, kun itkuhälyttimestä kuului kiljuntaa. Täysin epätavallista tämänkin. Yläkerran huoneeseen päästessäni molemmat pojat kuitenkin nukkuivat rauhallisesti. Turpo tyytyväisenä ison oksennuslammikon keskellä :O. Nostimme Urpon meidän sänkyyn, jossa pikku herra jatkoi unia havahtumatta hetkeksikään. Turpo heräsi siihen, että riisuimme häntä ja veimme suihkuun. Tyynen rauhallisesti ja hymyssä suin poika suihkutteli isänsä kanssa ja puhtaiden lakanoiden sekä vaatteiden jälkeen nukahti hetkessä uudelleen. Olin juuri saanut pesukoneen ladattua, kun itkyhälystä taas kuului kiljuntaa. Tällä kertaa Turpo oli oksentanut siististi kontillaan Urpon yli kumartuneena. Urpo otti vähän osumaa, mutta Turpo pysyi puhtaana. Samassa sängyssä nukkuminen on ihanaa ja supersuloista, mutta tällaisinä hetkinä kaksi sänkyä olisi oikein mukava asia. Olimme jo aikaisemmin lisänneet molempien poikien päiden alle pyyhkeet, joten lakanoita ei nyt tarvinnut vaihtaa, riitti kun vaihdoimme yhden pyyhkeen. Urpo ei havahtunut siistimistoimiin. Turpokin oli pian taas unessa. Yöllä myös Urpo oksensi. Lopun yötä molemmat pojat heräsivät aika ajoin yökkimään kontillaan kouristellen. Mitään ei kuitenkaan enää ollut oksennettavaksi. Aamulla tauti näytti jatkuvani ripulin merkeissä. Vaatteet meni vaihtoon yhteensä kolme kertaa. Päikkäreiden jälkeen Turpo joi maitoa, mutta Urpo kieltäytyi täysin. Tarkoitukseni oli tarjota heille vielä hedelmäsosetta, mutta tuskin olin lusikallistakaan saanut tarjottua, kun Turpo oksensi kaarassa kaiken maitonsa. Sain siivottua paikat. Riisuttua Turpon ja nostettua takaisin syöttötuoliin jemmaan, että olisin hakenut puhtaat vaatteet. Ja samassa Urpo alkoi oksentaa. Tällä kertaa olin nopea ja sain kopattua kaikki ruokalapun kaukaloon. Kaikkea sitä oppii :D. Päivän saldo: 4 koneellista pyykkiä. Onneksi on pesukone-kuivaaja-yhdistelmä (ainakin tällä alueella pesukone kuuluu lähes aina vuokra-asuntoon. Kuten myös verhot ja valaisimet).

Tämän illan unet keskeytyivät taas heti alkuun siihen, että Turpo oksensi. Taas molempien päälle :(. Pesukone ladattu, mutta jäimme vielä odottamaan uusinta kierrosta. Aamuyöllä pyörii taas kone.

Toivottavasti pienet juhlakalumme parantuvat lauantaihin mennessä ja ainakin yksi perheen aikuisista on terveenä juhlia järjestämässä, ettei tarvitse perua koko juhlaa. Tämän kaiken uudelleen järjestely ei ole enää mahdollista, sillä juhlatilat on tällä alueella buukattu jo aikaa sitten ja joulukiireiden myötä vieraitakin jäisi saapumatta.

Terveiset sairastuvalta

Meillä on sairastettu keskiviikosta alkaen. Sairastelun aloitti esikoinen, sitten seurasi taapero, mies ja viimeisenä minä. Vauvat ovat onneksi toistaiseksi säästyneet.

Lauantaipäivän olin vielä kunnossa ja sain hoidettua asioita kaupungilla, kun perheen miesväki poti kotona. Pojista oli tosiaan virta poissa, kun pari tuntia jaksoivat vaan maata sohvalla ja kuunnella musiikkia ilman, että yhtään teki mieli tanssia. Meidän pojilla on nimittäin rytmiveressä eli musiikki on yhtä kuin liike. Oltiin koko porukka unten mailla jo klo 21. Kyllä meillä lapset jo tuohon aikaan nukkuukin, mutta että me vanhemmatkin. Harvinaista.

Musiikin kuuntelun lisäksi meillä on katsottu myös lastenohjelmia, mutta koska koko päivää haluta antaa tuijottaa telkkaria pitää keksiä myös muuta. Lisäksi olemme pelanneet pelejä, lukeneet kirjoja ja kuunnelleet äänikirjoja. Meillä itsellä on vain kaksi äänikirjaa: Mauri Kunnaksen Aarresaari ja Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonmieli. Ensimmäinen on taaperon kestosuosikki (kirjana ja äänikirjana) ja toinen taas esikoisen. Satuja voi onneksi kuunnella myös netistä. Me olemme nyt kuunnelleet Muumipeikko ja pyrstötähti -kuunnelmaa.


http://areena.yle.fi/radio/ohjelmat/lapset
http://www.satunetti.fi/

Miten teillä kulutetaan aikaa sellaisina päivinä, kun kukaan ei oikein jaksa tehdä mitään?

ps. jos jollakin lojuu nurkissa lasten äänikirjoja, niin mielellään ostaisimme pois nurkista pyörimästä. Englannin kieli valtaa yhä enemmän alaa molempien isojen poikien puheessa, vaikka pyrimme puhumaan vain suomea kotona. Kirjat on loistava keino ylläpitää suomen kieltä ja laajentaa sanavarastoa.