Ilman au pairia

ErgoBaby -
ekoja kertoja lonkkakantoasennossa
tästä on kehitytty :)

Meidän perheen ensimmäinen au pair palasi Suomeen viime perjantaina. Asiaan ei liity mitään draamaa, vaan tämä oli tiedossa ihan alusta lähtien. Samaan aikaan kaksoset ovat päättäneet ryhtyä nukkumaan päikkäreitä lähinnä vain vuoroissa eikä edes ulkona nukuttaminen auta. He eivät viihdy enää sittereissään seuraamassa miten äiti touhuaa keittiössä. Leikkimatolla köllöttelystä seuraa nopeasti kitinää, sillä kääntymisen harjoittelu on vaiheessa, jossa kääntyminen on pakkomielle ja mahallaan menee kuitenkin pian hermot. Turpo yrittää myös jo ryömiä. Hän ilmeisesti aikoo olla veljessarjansa nuorin ryömijä. Isoveljet ovat oppineet ryömimään 5kk 2pv ja 5kk 3pv -vanhoina. Turpo on korjatussa iässä 4,5kk. Saas nähdä miten käy ja koska Urpo seuraa perässä. Joka tapauksessa tuo ryömimisen aloittelu aiheuttaa myös hermojen menemistä. Useammalle sylille olisi tarvetta monta kertaa päivässä. Olenkin opetellut käyttämään kantoreppua uudella tavalla - lonkan päällä. Näin toiselle vauvalle jää paremmin tilaa syliin kuin, jos kantoreppua on edessä. Lisäksi taaperon tarhapäivät vähenivät kolmesta kahteen. Kantoreppu on ollut korvaamaton apua myös leikkikerhoissa, jossa olemme käyneet taaperon kanssa. Kieltämättä päivät ovat aikamoista kellokaulassa juoksemista, jotta vauvojen, ruoka-ajat, taaperon päikkärit ja esikoisen koulusta haku saadaan kaikki sopimaan yhteen.

Ihan täysin ilman apuja emme kuitenkaan ole olleet. Ystävä, joka kulkee lapsineen meidän ohi joka aamu, on napannut myös esikoisen matkaansa. Lisäksi toinen kaveri, jonka kotimatka myös kulkee meidän ohi, toi esikoisen kotiin harrastuksesta, jotta minun ei tarvinnut kolmen lapsen kanssa odotella tuntia pihalla sateessa. Pieniä tekoja, jotka auttavat meidän arkea isosti.

Tämä viikko on laittanut ajattelemaan, että tarvitsemmeko oikeastaan au pairia. Sitten suuntaan ajatukseni tulevaan. Taapero täyttää kesällä 3 -vuotta ja hän pääsee ilmaisen  15 viikkotuntia viikossa sisältävän esiopetuksen piiriin. Hän ei enää kulje isän mukana tarhaan, vaan siirtyy uuteen tarhaan tässä meidän lähellä. Hänelle on annettu tunnit keskiviikko 12.45 -15.45, torstai ja perjantai 8.45 - 15.45 (sisältää maksullisen lounasajan). Eli esikoisen kouluun viennin ja haun lisäksi myös taaperon nurseryn viennit ja haut on tarkkaan kellotettu. Emme todellakaan voi olettaa, että ystävät hakisivat esikoista kouluun kuukaudesta toiseen. Kaksoset ovat jo nyt vähentäneet päikkäreiden nukkumista, liikkuva kaksikko vaatii enemmän vahtimista kuin stabiili ja hekin haluavat päästä mukaan menoon puistossa sekä muualla. Lisäksi meille on tulossa muutto Suomeen ja kaikki muuttoon liittyvät valmistelut niin muuttofirmojen kilpailuttamisesta kuin turhan tavaran myymisestä ovat minun vastuullani.  Ulkomaan muuttoa ei valitettavasti pyöräytetä käyntiin viikossa tai parissa, vaan kyseessä on kuukausien projekti. Todellisuus taitaa olla se, ettei au pairin apu ole lainkaan turhaa.

Ennen kun suuntaan ajatukseni täysin syksyyn ja muuttoon, voin kuitenkin vielä keskittyä kesään. Ensiksi saamme vieraaksemme yhden siskoistani sekä äitini <3. Kesäkuun alussa meille saapuu uusi au pair. Kaverini 16 -vuotias tytär, joka oli esittänyt eräänä viikonloppuaamuna toivomuksen päästä kesätöihin ulkomaille. Kaveri kyseli apua, että mistä voisi alkaa töitä etsimään ja heitti puolivitsillä minulle, että “teillekö se tulisi?” ja siitä se sitten lähti. Uusi au pair on meillä siihen asti, että esikoisen koulu heinäkuun lopulla päättyy. Syksyksi pitää siis löytää vielä uusi au pair. Mutta pitäisikö viimeisen au pairin olla suomenkielinen vaiko puhua sittenkin englantia, jotta myös kaksoset saisivat enemmän englanninkielistä kielikylpyä. Näitä olen viime päivinä miettinyt.

Puoli vuotta kaksosten kanssa

Aika kuluu ja kaksoset ovat olleet ihastuttamassa elämäämme jo kuuden kuukauden ajan. Korjattua ikää heillä on 1,5kk vähemmän, joten emme vielä odota heiltä ihan samoja juttuja kuin esikoiselta ja taaperolta tässä iässä. He ovat kuitenkin oppineet asioita samassa tahdissa kuin isoveljensä, kun katsomme korjattua ikää. Myös pituuden ja painon perusteella he ovat tulossa isoveljiinsä. Ulkonäöltään kaikki veljekset ovat olleet vauvana samasta muotista veistettyjä.

Kaksoset ovat alusta asti nukkuneet hyvin, heräilevät syömään (aluksi 3 tunnin välein ja nyttemmin kerran pari yössä) ja jatkaneet uniaan. Kipuitkut voi laskea kahden käden sormilla ja tämä siis yhteensä. Taaperon vaikean vauva-ajan takia pelkäsin eniten sitä, mitä jos he olisivat kipeitä ja nukkuisivat huonosti. Miten selviäisimme uudelleen vuoden tai kahden unettomuudesta. Kahdesta vauvasta, jotka itkevät ja huutavat kivusta suurimman osan vuorokautta. Onneksemme olemme kuitenkin saaneet perusterveet, iloiset ja tyytyväiset höpöttäjät.

Kaksoset ovat alusta asti nukkuneet samassa sängyssä, lukuunottamatta muutamia öitä sairaalassa. He nukkuvat rinnakkain pinnasängyssä, joka on sivulaivana meidän sängyssä. He nukkuvat sängyssä poikittain eli päät laitaa vasten ja varpaat meidän sänkyä kohden. Nykyään he ovat jo niin pitkiä, että jalat tulevat meidän sängyn puolelle, mutta toistaiseksi se ei häiritse kenenkään unta. He eivät häiriinny toistensa liikkeistä tai äänistä, eivät helposti edes siitä, jos isoveljet joskus yöllä syystä tai toisesta vaeltavat meidän huoneeseen. He nukkuvat yleensä hyvin lähellä toisiaan. Jo sairaalassa he hakeutuivat päät toisiaan vasten. He saattavat pidellä unissaan toisiaan kädestä. Mikään ei ole niin kaunis kuin nukkuva vauva. Paitsi ehkä kaksi nukkuvaa vauvaa.

Pyrin pitämään kaksoset samassa aikataulussa niin nukkumisen kuin syömisenkin suhteen, sillä tasatahtisuus on minusta toimiva ratkaisu. Varsinkin öisin se takaa minulle itselleni enemmän unta. Tiedän, että toisissa perheissä on ollaan tasatahtisuudesta ihan eri mieltä, mutta jokainen löytää itselleen toimivat ratkaisut. Kaksosten syöttäminen yhtä aikaa tuntui aluksi ihan mahdottomalta idealta, mutta nopeasti sitä oppii erilaisia tapoja kuinka syöttää kaksi vauvaa yhtäaikaa. Olipa kyse sitten rintaruokinnasta, pulloruokinnasta tai molemmista. Kaksoset itse tykkäisivät vuorotella päiväunien suhteen. Tähän asti olen kuitenkin onnistunut nukuttamaan heitä yhtä aikaa ulkona, jotta he pysyisivät samassa rytmissä niin unien kuin syömisen suhteen. Olen laittanut heidät ulos nukkumaan, silläkin uhalla, ettei Englannissa näin saisi tehdä. Periaatteessa, joku voisi tehdä ilmoituksen lasten heitteille jätöstä, vaikka vaunut on sisäpihalla, jonne pääsee vain lukitun portin läpi ja pysyn itse näkö- sekä kuuloetäisyydellä. Nyt kun Englantiinkin saatiin kauniit kesäkelit eikä ulos enää tarvitse pukea paljon vaatetta hyvät unet ovat kadonneet ja he valvovat taas vuorotellen. Aikaisemmin ahdas vaunukoppa ja vaatteet muodostivat mukavan pesän, jossa oli hyvä nukkua. Se siitä unien tahdittamisesta sitten :D.

Kahden vauvan kanssa tulee pakosti myös opittua riittämättömyyden tunnetta.Olemme oppineet kuinka nostetaan ja kannetaan kaksi vauvaa yhtä aikaa. Kuinka kiikuttaa kahta sitteriä yhdellä jalalla.  Välillä ei kädet (tai jalat) yksinkertaisesti riitä. Kun kaksi vauvaa itkee samaan aikaan, jonkun on yleensä odotettava. Kahden vauvan tyynnytteleminen sylissä samanaikaisesti ei ole helppoa. Vaikka kaksoset saakin keploteltua syliin, niin hyssyttelyyn ja rauhoitteluun tuo asento ei ole omiaan. Lisäksi jos toinen tiputtaa tutin tai oksentaa teidän kaikkien päälle, kuten tänään kävi, on sanomattakin selvää, ettei mitään helppoja ratkaisuja ole. Tänään kotona oli onneksi muita, jotka pystyin yläkerrasta huutelemaan avuksi, jotta ei tarvinnut oksennusta levitellä sen enempää. Meillä näitä hetkiä on kuitenkin harvoin, sillä pojat tuntuvat nukkumisen lisäksi vuorottelevan huonoissa hetkissä.