Paluumuuttajan päiväkirja: kieli katoaa

Muistoesineitä Englannista

Olemme olleet Suomessa 2,5 kuukautta. Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että olemme olleet täällä jo PAAAALJON pidempään. Ehkä syy on siinä, että perheellisenä ja työssäkäyvänä arkeen sulahtaa tuosta noin vain ja on ihan kuin ei koskaan missään muualla olisi ollutkaan eikä koskaan olisi mitään muuta tehnytkään. Arki on arkea maasta riippumatta. Tai sanotaanko niin, että ainakin Euroopassa. Arvelisin, että vaikkapa Nepalissa ei arki jo pelkästään erilaisten fasiliteettien takia olisi samaa peruskauraa.

Lapset ovat kotiutuneet Suomeen hyvin. Koska koskaan ei saa olla liian tyytyväinen ;), niin todettakoon, että ehkä vähän liiankin hyvin, sillä englannin kieli alkaa kadota arjesta.

Englannissa asuessa meille oli tärkeää ylläpitää lasten suomen kielen taitoa. Pyrimme puhumaan lapsille vain suomea, sillä emmehän halunneet siirtää omia (mahdollisia ;D) kielioppivirheitämme ja tankeroääntämystä lapsille. Mutta nyt on jo toinen ääni kellossa, sillä kaksi kuukautta näyttää riittävän pyyhkimään englannin lasten arkikielestä. Esikoisen englanti oli Englannista lähtiessä sujuvaa ja hänellä oli kuulemma kaunis cambridgeläinen aksetti. Itse en ole hyvä aksenteissa, joten en osaa tätä vahvistaa. Hänen puheensa oli/on selkeä ja siisti. Helposti ymmärrettävä. Hänen koulunkäyntikielensä on englanti, mutta  siellä lapset ovat suurimmaksi osaksi puoliksi suomalaisia ja olen esikoisen puheista päätellyt, että lapset keskustelevat keskenään suomeksi, jos toinenkin osapuoli suomea ymmärtää. Aika näyttää millaiseksi hänen englantinsa muuttuu, kun vain hyvin harva puhuu englantia äidinkielenään.

Taaperon englanti ei ollut ennen muuttoakaan sujuvaa. Täysin englanninkielisessä ympäristössä, kuten kavereiden luona hän hallitsi monisanaiset lauseet, mutta kotona hänen puheensa oli enemmänkin finglish kuin suomi tai englanti tyyliin “Äiti, taigerin mauthista tulee rooria”. Jees, kyllä vaan tiikerin suusta tulee karjuntaa :D. Suomessa taaperon altistuminen englannille on rajoittunut niihin hetkiin, kun hän on Netflixistä katsellut jotain ohjelmaa, olemme lukeneet satukirjoja englanniksi tai hän on kuunnellut äänikirjoja. Hän rakastaa äänikirjoja. Vaikka suomalaisen kirjaston englanninkielinen kirjavalikoima on hyvä, suorastaan valtava verrattuna suomen kieliseen Cambridgessä (kyllä sieltä löytyi ainakin jokunen lastenkirja), niin raahasimme mukanamme kirjoja ja äänikirjoja. Ne ovat kuitenkin myös muistoja isompien lasten lapsuudesta.

Siinä missä esikoinen ja taapero Englannissa asuessa leikkivät keskenään lähes vain englanniksi, nyt leikkikieli on muuttunut suomeksi. Sinne tänne saattaa väliin pujahtaa englantia tai finglishiä. Tämä on harmillista, sillä haluaisimme toki, että myös taapero säilyttäisi englannin kielen. Olinkin oikein ilahtunut, kun englanninkielinen ystäväperhe kutsui meidät heille viettämään laskiaissunnuntaita muutaman muun  englanninkielisen perheen kanssa. Kaikki muut perheet olivat aidosti kaksikielisiä eli perheen toinen vanhempi puhuu kotikielenään englantia. Lapset pääsisivät puhumaan englantia. Mutta ei. Lapset leikkivät keskenään suomeksi. Tämä havainto ei itseasiassa edes yllättänyt, sillä lapsen kielen kehitys näyttää kulkevan leikin kautta. Vaikka esikoinen ei osannut vielä englantia, mutta oli nurseryssä, jossa leikittiin englanniksi, hän leikki kotona yksinkin englanniksi (lue siansaksaksi). Leikkikieli näyttää mukailevan sitä kieltä, jolla pääosin arjessa leikitään. Englannissa asuessa jopa täysin suomalaisten perheiden kokoontumisajoissa suomen kielen taitoiset vesamme leikkivät keskenään englanniksi. Me aikuiset sitten juttelimme suomeksi. Nyt oli juuri toisinpäin. Aikuisten juttu kulki enimmäkseen englanniksi ja lapset leikkivät sillä kielellä, jolla he ovat tottuneet tarhassa ja koulussa leikkimään eli suomeksi.

Onneksi olen löytänyt ihanan ´moldovalaisen englannin kielen opettajan, joka asuu tässä meidän lähellä. Hän kävi meillä hiihtoloman aikana, kun hoitopaikka oli kiinni, mutta meidän piti kuitenkin käydä töissä, vahtimassa kaksosia. Vielä täysin puhumattomat kaksoset ovat päässeet kielikylpyyn. Meidän pitää vaan useammin ottaa käyttöön lapsenvahti. Onpahan ainakin hyvä tekosyy lähteä ihan kaksin vaikka kahville tai kauppaan. Jälleen kerran löytyy syy käyttää sanaa arjen luksusta. Pitäisköhän mun laittaa toi sana pannaan, ainakin hetkellisesti :D.