Aikadilemma

Jokaisessa lapsiperheessä on varmasti tämä sama ongelma. Miten ihmeessä yhdistetään työajat ja lasten hoitoajat. Meillä ongelman ydin on lasten hoitopaikan aukioloajat. Meidän sopimuksessa lukee, että hoitopaikka on avaa ovensa kello 7.30 ja sulkee 16.30. Silloin tällöin tuosta sulkemisajasta voidaan kuulemma joustaa, mutta ei jatkuvasti.  Viime viikolla kun puhuin meidän työaikojen ja hoitoaikojen (ja kesäloman) yhteen sovittamisongelmasta sain aika kipakkasävyisen vastauksen, että kyllä he avaavat jo kello 7. Hmm.. eipä meille ole aikaisemmin mainittu. Toisaalta aamu ei ratkaise ongelmaa, koska minä en saa aloittaa työpäivääni miten aikaisin tahansa. Suurempi ongelma on iltapäivä, jolloin joudun lähtemään töistä jo reilusti ennen työpäivän päättymistä. Ja kaikkein suurimman ongelman aiheuttaa kesä, jolloin hoitopaikka on kiinni kuukauden putkeen.

Jokiranta ja aamun piristys

Minä teen virka-aikaa ja työmatkoineen hoitopäivästä tulee ihan väkisinkin vähintään 9 -tuntinen. Hoitotätien mielestä tästä tulee "kyllä todella pitkä päivä lapsille." Tottahan toki hoitajat ajattelevat (vain) lasten parasta, mutta realiteettit on realiteetit. Ja minähän teen VAAN virka-aikaa ja hoitopaikkakin on samassa kaupungissa kuin missä olen töissä. Miten ihmeessä kaikkien muiden lasten vanhemmat voi tehdä lyhyempää päivää kuin minä :O. Vai tekeekö kaikki muut etänä sitten ne puuttuvat tunnit. Sitä mahdollisuutta minulla ei ole.

Hoitopaikan ja työpaikan välinen matka nielaisee bussilla 30 - 40 minuuttia eli saman verran kuin monella joka kulkee autolla jostain Turun ympäristökaupungista/kylästä. Työaika on 8 - 16.21 (Kyllä. 16.21 :D. Kiitos Kikyn) eikä liukumia periaatteessa ei ole. Koska asiakaspalvelussa ollaan, niin ovien aukioloaikaan tulisi työt tehdä eli kovin paljon aikaisemmin ei töitä sovi aloittaa ja eikä vastaavasti pistää pillejä pussiin. Vaikka minun työni tapahtuu pääsääntöisesti puhelimen ja sähköpostin välityksellä, niin aina silloin tällöin minäkin kuitenkin olen ihan siinä asiakasrajapinnassa eli tiskillä. Työkavereiden joustavuudella voin ja olen jo liukunut jonkun verran. Vaikka työkaverit ovat kyllä oikein mukavia ja joustavaisia, niin ei silti ole mukavaa olla se, joka aina soveltaa siellä ja täällä. Tulee myöhässä ja lähtee ajoissa.  Ja toisaalta jokainen liukuma tarkoittaa miinusta ja miinuksetkin pitäisi tehdä joskus pois. 

Miksi sitten puhun kokoajan kuin lasten hoitoon viemiset ja hakemiset olisivat vain minun ongelmani. Onhan minulla mies. On toki, mutta mies, jonka työ on Norjassa ja vaikka etätöitä saakin tehdä, niin reissuja Norjaan ja Helsinkiin pomoa tapaamaan on pakko tehdä. Lisäksi Englannin reissu silloin tällöin. Kotona ollessa mies kyllä tekee osansa. Miehellä ei tutkijana työaikaa ole, mutta toki hänkin mielellään tekisi suurimman osan töistään virastoaikaan eikä iltaisin (lasten mentyä nukkumaan) tai viikonloppuisin, jolloin tuo aika on poissa perheen yhteisestä ajasta. Tänäkin viikonloppuna työtunteja taisi kertyä 10.

Halirutistus ei ehtinyt kuvaan

Tähän asti meillä on ollut pehmeä lasku arkeen, kun sisko on asunut meillä ja hänen kurssinsa on ollut klo 9 -15. Hän on vienyt tai hakenut pienempiä hoitoon. Tai joskus jopa molempia, kun mies on ollut reissussa. Näin pienet ovat saaneet kevyemmän startin hoitouraan ja minä olen saanut pidettyä saldoni nimpin napin plussalla. Mitä nyt viime viikkoinen neuvolalääkärikäynti nielaisi nekin vähät mitä olen ehtinyt kerätä ja tänäänkin kerrytin miinusta käymällä hammaslääkärissä :D.  Nyt siskon kurssi on ohi ja alkaa oikea arki. Miinukset vaan vilisee silmissä.
  

Hyppäsin siskottomaan arkeen pää edellä, sillä heti maanantaina aamulla sain hoitaa neljän lapsen aamushow’n ihan omin nokkineni. Heräsin varmuuden vuoksi 5.30 laittamaan itseni kuntoon, koska Urpo ja Turpo tapaavat herätä 5.30 - 5.50. Tottahan toki juuri tuona aamuna uni maistui ja sain herättää koko köörin 6.15. Kvartetin haastavin lenkki on tuo 3 -vuotias tappurapää. Hän voi olla yhtä loistavaa aurinkoa ja suurta hymyä, mutta maanantaiaamulla ei aurinko paistanut. Ei voinut mennä vessaan, vaikka oli vessahätä. Ei voinut pestä käsiä. Ei voinut pukea. Ei voit syödä. Kun pääsimme "viimein" ulos klo 7.10, niin raikas ulkoilma pyyhkäisi Känkkäränkän mennessään ja taaperonkin päivä alkoi luistaa. Esikoinen kipitti luokkakaverin luokse, josta he lähtivät vähän myöhemmin yhtä matkaa kouluun. Me muut jatkoimme bussiin ja olimme hoitopaikalla 7.20. Kymmenen minuutin reippaan riisumis- ja lähtöhalitusoperaation jälkeen olin jo taas ulkona. Bussi ajoi juuri ohi, mutta onneksi aamutuimaan busseja kulkee tiheään. Aamupöppörön pois pyyhkäisemiseksi otin vielä vapauden kerätä muutaman minuutin lisää miinusta ja kipaisin itselleni piristykseksi kupin chai lattea. Muutama minuutti lisää miinusta ei tunnu tässä katastrofissa enää missään :D. Ihanan intialaisen ystäväni tekemänä mausteinen tee on todella paljon parempaa, mutta kyllä tuollakin kuppisella päivän sai käyntiin. Iltapäivällä hain lapset hoidosta ja voi pikkuveljen onnea, kun kohtasimme esikoisen kotimatkalla <3.

Miten ihmeessä te muut, joiden työaika ei jousta ja työ on tehtävä työpaikailla, tämän hoidatte?Tekemällä osittaista työaikaa?

Ps. Otin taas vaihteeksi yhteyttä kaupunkiin hoitopaikka-asian ratkaisemiseksi. Kaupungilta ei ole meille tarjota vieläkään muuta kuin ei-oota, mutta listallamme kolmantena vaihtoehtona olevasta palvelusetelitarhasta olisi kuulemma aukeamassa paikkoja kesäkuuksi. Menemme torstaina tutustumaan uuteen tarhaan, joka on pidempään auki ja kesänkin kokonaan (lisää miinuksia työaikasaldoon, jei!). Lapset ovat sopeutuneet ryhmäperhepäiväkotiin loistavasti, joten tavallaan harmittaa heitä heti siirtää muualle, mutta vaikka miinuksien kanssa voi tiettyyn pisteeseen asti elää, niin kesälomattomuutta ei voi oikein muuksi muuttaa.