Unohdus ja erehdys

Tässä eräänä iltana olin pesemässä Urpoa niskakakkavahingon jäljiltä, kun mieheni tuli kysymään, että “Oliko tänään se..”. Enempää hänen ei tarvinnut sanoa, kun jo tiesin mistä oli kyse. “Joo, kyllä se oli tänään. Itseasiassa se on just NYT”. Vielä edellisenä iltana olimme muistaneet taaperon uuden tarhan uusien vanhempainillan, mutta nyt olimme sen totaalisesti unohtaa. Onneksi tarha sijaitsee lähellä. Ei kun kengät jalkaan, laukku olalle ja juoksuksi.

Saavuin paikalle kevyesti hengästyneenä. Olin ehkä viimeinen paikalle tulija, mutta vanhempainilta ei ollut vielä alkanut, sillä toisin kuin Suomessa, jossa ilmoitettu alkamisaika tarkoittaa ohjelman alkamisaikaa ja kutsuttujen oletetaan saapuvan sopivasti etuajassa, täällä alkamisaika on enemminkin oletettu kutsuttujen saapumisaika. Portilla minulta kysyttiin kenen lapsen takia oli tullut ja ilmoitin reippaasti nimen Esikoinen. E-S-I-K-O-I-N-E-N. Tavutin nimen vielä varmuuden vuoksi, sillä esikoisen nimi tuottaa vaikeuksia englantilaisille. Tarhantäti etsi nimeä hetken ja katsoi minua sitten vähän kummissaan. Tajusin, että olin ilmoittanut väärän nimen :D. Hups! Selittelin, että meillä on 4 lasta. Sain lapseni nimilapun rintaani ja minut ohjattiin tarjoilupöytään, jossa oli tarjolla oli virvokkeita (myös viiniä) sekä pientä purtavaa. Vanhemmat keskustelivat vielä keskenään ja liityin tuttujen seuraan.

Näitä sattuu varmasti jatkossakin :D.