Paluumuuttajan päiväkirja - ensimmäiset viikot

Oikotietä kotiin

Muuttolaatikoiden vuori olohuoneessamme on pikku hiljaa huvennut, vaikkakin vielä vähän yli viikon täällä asumisen jälkeen monta laatikkoa on purkamatta. Neljän lapsen arjen pyörittämisessä ilman autoa pelkästään lähikaupassa piipahtamiseen hurahtaa helposti tunti, kaupungin toisella puolella sijaitsevaan Ikeaan tehtyyn reissuun (ilman lapsia) nelisen tuntia. Tavaroiden purkua ja huonekalujen kasausta saa tehokkasti tehtyä vain lasten nukkuessa, muuten aika menee arkisiin asioihin Mutta joku kaunis päivä tämä muuttoprojekti saadaan päätökseen.

Olemme olleet Suomessa kolmisen viikkoa. Jo heti ensimmäisien päivien aikana ulkosuomalainen ystävä Cambridgestä kyseli joko Suomi -shokki on iskenyt? Vannoutunut ulkosuomalainen ei ehkä pysty uskomaan, että joku vakavissaan asettuisi Suomeen asumaan :D. Olen tuota sen jälkeen tunnustellut ja todennut monen monta kertaa, että ei ole. Ei ainakaan vielä. Menossa ei ole honeymoon, mutta ei vielä myöskään shokkivaihe. Ei vaikka on ollut koleaa, märkää, pimeää, pakkasta ja nyt lopulta myös lunta. Isoin shokin aihe on tähän mennessä ollut vartioiden kielenkäyttö eräässä pienessä kauppakeskuksessa. Tajusin, että en ole vuosiin kuullut sanaa neekeri. Myös kirosanat sorahtivat korvaan, mutta eniten hätkähdytti tuo neekeri. Puheesta kävi kyllä ilmi, että kyseinen henkilö on aineissa riehuja ja aiheuttanut aikaisemmin tuhoa kyseisessä paikassa, joten ehkäpä vartioiden kielenkäyttö siksi oli niin karkeaa ja rasistista

Suomessa oli tänne saapuessa  ihan yhtä pimeää, märkää ja kylmää kuin Cambridgessä. Itseasiassa Suomessa ei tunnu yhtään niin pimeältä, koska täällä on ainakin Cambridgeen verrattuna hurjasti paremmat katuvalot. Cambridgessä matalia, keltavaloisia valotolppia on aseteltu harvakseen. Me asuimme ihan keskustassa ja silti meidän kadulla oli tasan yksi valopylväs. Sekin ihan tien päässä. Jos oma etuoven valo oli unohtunut laittaa päälle, oli tie pilkkosen pimeä. Lämpötilojen puolesta pärjäsimme koko loppuvuoden samalla ulkovaatetuksella kuin Englannissa. Vuoden vaihteen jälkeen myös Turkussa saatiin parina päivänä kokea - 20 asteen pakkasia. Nämäkään pakkaset eivät tuntuneet niin pahoilta, kun meidän lämpömittari sujuvasti valehteli kymmenisen astetta vähemmän asteita :D. Kunnon toppavaatteet meillä toki oli silti päällä hyytävän tuulenkin takia.

Suomessa olen ihastuneena pannut merkille, kuinka isommat pojat viihtyvät näin talvellakin pihalla. Taapero suorastaan hinkuu ulos. Cambridgessä ulkoilu tarkoitti sitä, että lähdimme aina johonkin kolmesta läheisestä leikkipuistosta. Märkää, kuraa ja yleensä ei muita puistoilijoita. Paljon ei tullut ulkoiltua, vaan vietimme aikaa leikkitreffeillä kavereiden luona. Suomessa voi usein leikkipuiston sijasta poiketa metsään tai touhuta omassa pihassa jotakin. Meidän Cambridgen talon postimerkin kokeissa pihassa ei ollut mitään innostavaa. Ei tämä nykyinenkään oma piha sen suurempi ole, mutta takana on metsää ja rivitaloaluella lukuisia leikkipuistoja sekä kalliota, mäen nyppylää jne. Emme tosin asu aivan keskustassa, kuten Cambridgessä, mutta keskustan tuntumassa kuitenkin. Esikoisen voi jo päästää yksin pihalle. Taaperokin varmasti pian oppii tavoille ja hänkin voi hetken odotella ulkona, että muut ovat pukeissa.

Parin päivän pakkaset ja nyt lauantaina saimme myös oikein kunnolla lunta. Saimme sitä mitä olimme odottaneet. Vaikka perheen luistimista vain yhden luistimet oli löydyksissä suuntasimme heti läheiselle luistelukentälle, sillä esikoisemme on ollut intohimoinen luistelija jo 2 -vuotiaasta alkaen. Alle 3 -vuotiaana hän jo pelasi jääkiekkoa isompien poikien kanssa. Toki isommat vielä huomioivat hänen ikänsä, mutta kuitenkin hän hallitsi sekä luistelukiemurat että mailan ja kiekon. Lähes kolmen vuoden tauon jälkeen esikoisen meno oli vielä kovin haparoivaa, mutta riemu oli suuri :). Taapero pääsi laskemaan mäkeä Stigalla ja kaksoset nautiskelivat muiden katselemisesta ja keinumisesta. Minä ja mies saimme oikein kunnon treenit puskiessamme rattaita umpihangessa. Mies alamäkeen, ja minä ylämäkeen, kun isot pojat jäivät vielä luistelemaan ja laskemaan mäkeä.

Onni on eka lumienkeli <3

Itse olen iloinnut siitä, että olen saanut viettää aikaa sukulaisten kanssa sekä ehtinyt jo nähdä muutamia kavereita. Myös lasten riemusta on ollut helppo iloita, erityisesti taaperon kohdalla, sillä hän ei juurikaan muista Suomesta mitään. Taapero teki elämänsä ensimmäiset lumienkelit,  pääsi laskemaan ensimmäistä kertaa itsenäisesti liukurilla ja Stigalla. Uskalsi viimein saunan lauteille. Esikoiselle kaikki on oikeastaan tuttua kauraa, mutta hän on iloinnut sukulaisten seurasta ja huomiosta. Taaperokin on oppinut tuntemaan sukulaisiaan ihan erilailla kuin ennen.

Kaksosien sopeutuminen ollut kivikkoisempi tie. Jo muuttopäivänä alkanut ripuli jatkui vielä 10 päivää. Urpo lakkasi taas syömästä kiinteitä. Hän teki saman jo syntymäpäivää edeltäneen vatsataudin jälkeen ja hänen painokäyränsä onkin huolestuttavasti laskusuuntainen. Kaksosten painoero ennen oksennustautia taisia olla vain 25g, mutta nyt jo puolisen kiloa. Lisäksi suomalainen maito tai ruuat aiheuttivat molemmille vatsanpuruja. Ensimmäisen viikon verran yöllä huudettiin, mikä on meillä ollut todella poikkeuksellista. Nyt mahanpurut on onneksi ohi. Muuten kaksoset ovat ottaneet asiat yhtä lunkisti kuin aina ennekin. Vierastamista ei ole ollut. Päivä- ja yöunet onnistuvat missä vaan.

Maanantaina alkaa arki. Minulla työt ja esikoisella koulu. Hieman yllättäen mies sai tiedon, että myös hänellä työt olisi alkaneet jo ensi viikolla, mutta (tämän kerran) kiitos byrokratian rattaiden, ONNEKSI töiden alku sittenkin vielä lykkääntyi (tämä tieto saatiin vasta keskiviikkona illalla), sillä kolmelle pienimmälle ei vieläkään ole luvattu hoitopaikkaa, vaikka olen asiasta ollut kaupungille yhteydessä lokakuusta alkaen ja hakemukset on jätetty ajallaan.  Keskiviikko aamulla lupasivat kaupungilta, että torstaina palaavat asiaan, mutta eivät palanneet. Maanantaina on taas luuri kuumana täältä päin. Tästä se arki alkaa...

Hyvää Uutta Vuotta 2017 kaikille lukujoille ja kiitos siitä, että 10 000:n lukijan rajapyykki on ylitetty, itseasiassa jo joulukuun alussa, mutta en ole tätä ehtinyt mitenkään huomioida. Kiitos ja kumarrus!