Tiesittekö, että jouluun on 9 viikkoa. Siis ENÄÄ 9 VIIKKOA!
Koska en ole erityisen jouluihminen, minä en tätä tietäisi elleivät jouluihmiset olisi näin Facebookissa tiedottaneet. Ja miksi ei-jouluihminen panikoi siitä, että joulu lähestyy. En siksi, että yhtään lahjaa ei ole ostettuna. Tai edes ajatuksen tasolla harkittuna. Minun perheen kesken on yleensä ollut tapana, että aikuiset eivät saa lahjoja tai ostamme yhdessä jonkun lahjan kullekin. Lapsille lahjat on sallittu, mutta kohtuullisissa määrin. Pari lahjaa riittää. Panikoin joulun lähestymistä siksi, että olemme menossa jouluksi kotiin. 9 viikkoa on konkreettinen luku ja se saa ajan tuntumaan hirveän lyhyeltä.
Meidän perhe on viimeiset pari viikko ollut tuskaisessa välivaiheessa. Täysin yllättäen mies sai kutsun työhaastatteluun. Tehtävään, johon haku päättyi jo elokuussa, joten emme toki enää edes olettaneet, että tehtävästä kuuluisi mitään. Haastattelu oli meidän kaikkiin muihin määräaikoihin nähden ihan viime tingassa, joten miehen oli varmistettava, että päätös asiasta saadaan tehtyä pian. Pomo lupasi (töissä samassa instituutissa ja miehelle yhteisprojektien kautta tuttu), että vastaus saadaan jo samalla viikolla. No, ei kyllä saatu, mutta onneksi jo heti maanantaina aamulla.
Sen jälkeen kun kutsu tuli on tunteet menneet taas laidasta laitaan. Innostusta siitä, että voitaisiin ehkä jäädä. Haikeutta siitä, että ehkä lähdetään ja kuitenkin myös odotusta, että pääsisi jo Suomeen. Välitilassa on raskasta elää, koska jokainen pidemmälle tähtäävä ajatus johtaa aina kuvioon “Jos ollaan vielä ensi vuonna täällä, niin..”, “Jos ollaan Suomessa, niin...”. Kun viimein tuli tieto, ettei mieheni saanut tuota paikkaa, vaan tehtävään valittiin, joku joka oli tehnyt juurikin sitä osa-aluetta mitä pomo haluaa tehtävässä kehittää, oli olo enemmänkin huojentunut kuin pettynyt. Jopa miehellä. Tie on nyt selkeä. Me mennään Suomeen ja ei tarvitse miettiä vaihtoehtoista tulevaisuutta.
Heti tiedon jälkeen olenkin irtisanonut vuokrasopimuksen sekä taaperon tarhapaikan ja ilmoittanut esikoisen kouluun, että hän ei jatka enää ensi lukukaudella. Ilmoitin töihin, että olen palaamassa tammikuussa. Meillä on nyt asunto (kiitos vaan ystävälle, joka kävi asuntoja meidän puolesta katsomassa). Tehtävälista on pitkä eikä listalla ole vielä yhtään Suomen sosiaaliturvaan palautumiseen liittyvää asiaa. Pitää hankkia lomake X paikasta Y ja toimittaa Kelaan määräajassa Ö. Hakea lapsilisät. Tehdä muuttoilmoitus maistraattiin. Neuvola-aikoja pitäisi alkaa kysellä. Tehdä sähkösopimus, hankkia netti. Mitähän vielä...
Arkisen aherruksen ja muuttovalmisteluiden lomassa yritän vielä järjestää yhdet 1 -vuotissynttärit / yhdistetyt läksiäiset sekä yhdet 7 -vuotissynttärit. Suomessa “pitää” vielä juhlia synttärit uudelleen ja ehkä yhdet menetetyt 3 -vuotissynttäritkin. Tässä taitaa olla tämän kotiäidin viimeiset isommat projektit. Tammikuussa musta tulee työssäkäyvä äiti :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti