Paluumuuttajan päiväkirja - paluumuuton ensiaskeleita

Rakas päiväkirja,

Ensiaskeleet kohti paluumuuttoa on otettu. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin (Working Holiday -postauksessani), kävin esikoisen kanssa elokuussa Turussa Kansainvälisen koulun pääsykokeessa. Esikoisen koulupaikka on nyt tiedossa. Tiedämme siis mihin päin kaupunkia elämämme asettuu. Olemme myös postittaneet kolmen muun päivähoitohakemukset. Hakemukset piti postittaa, sillä Suomi - osoitteettomina meillä ei ollut mahdollista tehdä sähköistä hakemusta. Toivoimme lapsille ensisijaisesti kolmiperhepäivähoitoa ja perhepäivähoitoa. Kolmiperhepäivähoidossa perheitä on mukana maksimissaan kolme ja hoito kiertää kodista kotiin. Kun lapsia voi olla maksimissaan 4, tämä tarkoittaa, että hoito olisi lähestulkoon aina meillä. Sen sijaan, että aamulla kiirehtii tarhan kautta töihin ja illalla tarhan kautta kotiin, niin aamulla joku tulee teille ja illalla kiirehdit suoraan kotiin. Ajatella. Olisipa kyllä luksusta. Kun esikoinen aikanaan meni hoitoon, emme kokeneet tätä hoitomuotoa mielekkäänä, mutta olosuhteiden muuttuessa mieli muuttuu.

Olen myös lähettänyt tarjouspyyntöjä muuttofirmoihin. Kolmeen firmaan, jotka tiedän toimiviksi suositusten ja oman kokemuksen kanssa sekä lisäksi löysin Muuttopaikka.fi - sivuston, jonka kautta pystyi lähettämään kymmeniin ulkomaan muuttoja hoitaviin firmoihin tarjouspyynnön (näytti toimivan myös Suomen muutoissa). Olemme nyt saaneet tarjouksen noista kolmesta tunnetusta firmasta sekä “peräti” kahdesta Muuttopaikka.fi -kautta löytyneeseen firmaan. Mitä ilmeisemmin tuo sivusto ei ole kovinkaan toimiva. Voinpa todeta, että hinnat on nousseet kolmessa vuodessa ja että hinnoissa on eroja, jopa tuhat euroa. Kilpailuttaminen todellakin kannattaa. Loppusuoralla on kaksi firmaa ja nyt odottelen vielä lopullisia tarjouksia päivämäärineen.

Tässä olikin sitten ne helpoimmat. Vaikeimmaksi on osoittautunut asunto.  Kun muutimme Englantiin myimme asuntomme (muutosta kerron täällä), joten meillä ei ole paikkaa minne palata. Englannissa lasten kuuluu (turvallisuussyistä) kulkea aina lähellä -näköetäisyydellä, vaikka asiaa käsittelevä laki on kirjoitettu siten, ettei mitään suositusikiä anneta, niin käytännössä kotiin ei saisi jättää yksin alle 16 -vuotiasta, kouluun saa meidän koulussa kulkea yksin vasta 11 -vuotiaana, puistoon ei saa mennä yksin. Miten esikoinen, joka ei ole tottunut / oppinut vähäisimpäänkään itsenäisyyteen, voisi yhtäkkiä olla valmis kävelemään vaikkapa kolmisen kilometriä kouluun tai kulkemaan bussilla. Vaikka olemme täälläkin opetelleet liikennekäyttäytymistä, niin kokonaisuudessaan liikennekäyttäytyminen täällä on hyvin erilaista kuin Suomessa. Se mikä pätee täällä, ei välttättä päde Suomessa. Eihän täällä juurikaan ole suojateitä tai jalankulkijoiden liikennevaloja. Katuja ylitetään vähän mistä sattuu. Eikä meidän esikoinen ole koskaan ollut yksin kotona, joka sekin on mahdollista Suomessa. Huomaan tottuneeni asian tilaan täällä. Äidin sydäntä ahdistaa. On todella vaikeaa jättää asuntohakemuksia, kun kaikki asunnot tuntuvat olevan liian kaukana :D. Kauheasti aikaa ei kuitenkaan ole äidin asiaa kypsytellä. Jotenkin tämä on ratkaistava.

Jos lukijoissa on muita paluumuuttajavanhempia, jotka olette muuttaneet tällaisista lasta "holhoavista" maista, olisi kiva kuulla miten teidän lapset ovat oppineet ja sopeutuneet liikkumaan itsenäisesti kouluun ja olemaan yksin kotona koulun jälkeen.
 
Paluuttajan päiväkirjan ensimmäinen kirjoitus Takaportti