Viimeisen au pairin jälkeen

Kirjoittelin aikaisemmin kuinka olin ahdistunut Ap4:n hiljaisuudesta. Siitä, että kaikki keskustelun yritykset kuivuivat kokoon ja hän tuntui välttelevän kontaktia meidän perheeseen. Kirjoitus löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Kuvituskuva

Sen jälkeen kun olimme sopineet, että Ap4 ei enää palaakaan meille jo etukäteen sovitulta Suomen lomaltaan tuntui, että Ap4 jotenkin helpottui ja huojentui. Emme ihan päässeet keskustelun asteelle, mutta hän sai aikaiseksi jopa kunnon lauseita. Äänessä saattoi kuulla hymyn häivähdystä. Palaute siitä, ettei hän ota kontaktia lapsiin meni perille ja hän alkoi keskustella isompien lasten kanssa. Viimeiset viikot hänen seurassaan eivät enää olleet yhtään niin ahdistavia. Ehkä me molemmat lakkasimme jännittämästä toistemme seuraan joutumista. Itse ainakin jaksoin taas yrittää keskustella, vaikka välillä olikin täydellinen taisteluväsymys.

Elämä ilman au pairia on ollut tavallaan helpompaa, kun ei ole tarvinnut tuntea oloaan vaivaantuneeksi, mutta samaan aikaan myös tavallista haasteellisempaa, sillä Herrat Oksupoksu, Ripuli ja Kuume ovat laittaneet kapuloita rattaisiin. Jo ennen Ap4:n kotiin lähtöä meille iski oksennustauti, jonka vuoksi kaksosten syntymäpäivät piti peruuttaa. Tämän jälkeen pienimmät kärsivät vielä ripulista ja 2/4 pojista sai kuumeen. Vaikka osan aikaa olen saanut apua ystävältä esikoisen kouluun viemisten ja hakujen kanssa, olen joutunut viemään myös taaperoa tarhaan. Osan aikaa olen joutunut raahaamaan mukanani kipeitä ja kuumeisia poikia myös koululle, sillä myös ystävän lapset sairastuivat. Aamut sujuvat ihan hyvin, kun mitään yllättävää ei satu. Mutta pienikin poikkeama, kuten oksennustaudin jälkeinen löysän vatsan aiheuttama vaippakatastrofi, jonka seurauksena sekä Turpon että minun vaatteet menivät vaihtoon, kun samaan aikaa esikoinen hävitti kenkänsä matkalla etuovelta takaovelle, josta meidän pitää rattaiden kanssa liikkua, saa pakan kaatumaan. (Lopulta kenkä löytyi hänen repustaan. Älkää kysykö miten se sinne joutui :D.)  Iltapäivien ristiriita päiväunien ja kouluhakujen suhteen ratkesi sillä, että kipeät pikkuiset ovat nukkuneet epätavallisiin aikoihin. Jotain hyvääkin siis näissä taudeissa. Olemme tässä viime viikkoina kököttäneet paljon kotona sairastupaa pitämässä ja asioita, joita olin suunnitellut hoitavani on jäänyt hoitamatta. Au pairin avulla olisin pysynyt ns. aikataulussa. Vielä pari päivää ja sitten siskoni saapuu oman muuttokuormansa kera. Apukäsiä tarvitaankin, sillä muuttoon on alle kuukausi aikaa :O.

Jälkipuintia

En tunne Ap4:ä lainkaan, mutta olen ajatellut niin, että suurperhe, jossa vanhimmat lapset ovat vauhdikkaita ja jokseenkin meluisia poikia ei ehkä ollut sopiva paikka hänelle. Hänen luonteellaan hän olisi ehkä sopinut paremmin perheeseen, jossa on vähemmän lapsia ja vähemmän menoa sekä meininkiä. Mene ja tiedä. Ehkäpä au pairiksi lähteminen ei vaan ollut hänen juttunsa. Toivon kuitenkin, ettei hänelle jäänyt ajasta huono maku tai traumoja. Ja että hän sai jotain uutta elämäänsä ja eväitä toiveammattinsa toteutumiseen.

Meillä on ollut tässä vuoden aikana epätavallisen monta au pairia siitä syystä, että ensimmäinen au pair teki meille oharit (tarina täällä). Olimme jo sopineet (suullisesti), että hän saapuisi tammikuun puolessa välissä, kun kyselin joulun pyhinä oliko hän katsellut lentoja, hänestä ei kuulunut mitään ja tästä jo arvasin, ettei kaikki ollut hyvin. Tarvitsimme nopeasti jonkun avuksi eikä Ap1 voinut olla kuin toukokuuhun asti. Kesän piti hoitua kaverin lapsen avustuksella, mutta hänelle ulkomaille lähteminen oli sittenkin väärä valinta eikä pikapelastukseksi tullut tyttö pystynyt olemaan vain kesän loppuun. Pienissä pätkissä on puolensa ja puolensa. Olisimme kuitenkin alun perin toivoneet ainakin tammikuusta heinäkuulle kestänyttä rupeamaa ja siitä sitten mahdollisesti vuoden loppuun, mutta nyt mentiin näin.

 

Vaikka meille tähän vuoteen onkin mahtunut jo 4 au pairia ja heistä kahden kanssa on ollut vähän huonoa tuuria, ei silti ole jäänyt sellaista oloa, että au pair -kortti olisi kannattanut jättää kääntämättä. Au pairista on ollut iso apu arjen avustajana. Voisin yhä, hieman varauksella tosin, suositella au pairia niille, joille arjen pakolliset aikataulut eivät jousta tippaakaan ja joilla ei ole tukiverkkoa avustamassa mikäli arkirutiiniin tulee poikkeamia, kuten sairastumisia. Voisin kuvitella, että mikäli elämä Suomessa alkaa käydä liian hektiseksi, jos/kun mieheni todennäköisesti joutuu reissaamaan Helsinkiin töihin, voisimme ottaa taas au pairin.