Synnytyskertomus

Keskiviikko 11. 11.15

Mun 13:sta päivä sairaalassa, välissä ehdin kerran olla alle 36h kotona. Edessä oli 13 päivää sovittuun sektioon rv 25+1.

Viimeinen mahakuva

Yöllä mulla oli ollut jo 2 vuotoa ja suppareita eikä unta ollut kertynyt montaakaan tuntia. Vaikka aikaisemmin synnärin lääkärit oli uhannut seuraavan vuodon johtavan sektiosaliin, oli eri osastolla ja eri lääkärillä eri mielipide ja sain jäädä osastolle.  Koko päivän oli ollut heikko ja huono-olo, vaikka kaikki arvot oli ok.  Olon takia en uskaltanut edes mennä alakertaan kahvilaan tapaamaan siskoa ja taaperoa. Alunperin oli ollut tarkoitus jopa karata pariksi tunniksi kotiin. Outo olo meni kuitenkin ohi ja klo 16.30 tapasin yhden kaverin kahvilassa. Klo 18 jälkeen oli päivän kolmas vuoto.  Taas täysin puskista.  Vauvat voi käyrillä taas mitä mainioimmin. Lääkäri kutsuttiin paikalle. Lääkäri totesi, että hän ei mua vielä saliin siirrä ja jos lähtö tulee yöllä, niin seuraava leikkuri on oikein taitava.

Kun siirtoa ei vieläkään tullut, niin Mies tuli vielä illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen käymään ja lähti vähän ennen klo 22 kotiin. Samoihin aikoihin hoitaja tuli sanomaan, että en saa syödä ennen kun aamulla, jos ei ilmene mitään uutta. Olinkin viimeksi syönyt päivällisen klo 17, tietysti alkoi siinä kohtaa nälkä iskeä.

Ennen nukkumaan menoa pakkasin tavarani suurin piirtein kasaan, kuten joka ilta, koska niin monta kertaa oli jo tullut “muutto” keskellä yötä. Kävin nukkumaan ja tunsin kun hulahti. Soitin hoitajan paikalle.

Sanottiin, että nyt tulee siirto synnärille. Pakattiin kuitenkin melko rauhassa kahden hoitajan kanssa mun kengät, takki ja muut jäljellä olleet tavarat ja hoitaja kysyi soitetaanko miehelle.  Soitin siskolle, kun olivat kuitenkin samassa osoitteessa ja sisko kuitenkin tulisi leikkaukseen. Pohdittiin, että tulisiko hän heti vai vasta kun lääkäri oli käynyt. Mut laitettiin käyrille. Vauvat voivat hyvin, mutta tunsin kuinka kokoajan hulisi. Tällä kertaa vuoto ei selvästikään ollut lakkaamassa. WhatsAppilla vietittelin tilannetietoja siskolle ja miehelle. Nyt olisi hyvä tulla.

Siskon miesystävä oli just myös käymässä ja lähtisi seuraavana aamuna pois. Sisko sai häneltä kyydin sairaalaan. Hyvä niin, koska taksin tilaaminen ja odottaminen, auton parkkihalliin ajaminen tai Miehen kyydillä tuleminen (eli lapset myös mukaan) olisi vienyt liikaa aikaa. Klo 0.11 vielä viesti Miehelle “2min ja lähdetään saliin. Sisko on jossain täällä (sairaalassa), lähellä kuitenkin”. Kyllä jännitti odottaessa. Ja huojennus oli iso kun kuulin Siskon äänen.

Kanyylinro X

Sektio

Leikkurissa mulle alettiin laittaa toista kanyyliä. Täällä kanyyli pitää vaihtaa 72h välein ja koska olin ollut vuotojen takia kokoajan sektiovalmiudessa,  minulla oli ollut kanyyli heti ekasta päivästä alkaen. Mulla oli ainakin yksi mennyt umpeen alle 24h, yksi poistettiin, kun kävin kotona, eka oli liian pieni jne. No, salissa sitten todettiin, että osastolla vielä aikaisemmin illalla huuhdeltu ja toimivaksi todettu sekä alle 72h vanha kanyyli ei toimi tyydyttävällä tavalla. Molemmat kädet sai sitten uudet kanyylit ja yhdet harjoituspistot päälle. Yhteensä mulla ehti 13 päivän aikana olla 10 kanyyliä ja päälle muutamat "harjoituspistot".  Onneksi epiduraali sentään meni paikalleen kerrasta.

Mulla ei oikein ole käsitystä mihin aikaan leikkaus alkoi. Kuitenkin myöhässä, koska kanyylejä ei meinattu saada paikalleen ja leikkaava lääkäri oli aika kiukkuinen anestesialääkärille. Piti hakea toinen lääkäri laittamaan kanyyliä, että se toinen pääsi laittamaan epiduraalia. Ei onneksi sentään yhtäaikaa.

Leikkaava lääkäri sattui olemaan se mukava ja hyvä lääkäri, joka oli ultrannut istukan paikan ja olisi leikannut mut 24.11. Helpotti oloa, kun tunsin olevani hyvissä käsissä. Anestesialääkärikin oli tuttu jo edellisen viikonlopun synnärikierrokselta. Hän oli jo silloin käynyt kertomassa asioita leikkaukseen liittyen. Onneksi silloin ei kuitenkaan sinne asti jouduttu, koska meillä ei ollut ketään apuna kotona ja olisin joutunut yksin leikkaukseen.

Mulle tuli siinä leikkauspöydälle makuulle joutuessa huono olo ja oksensin pari kertaa. Onneksi en ollut syönyt, niin ei tarvinnut kauheasti yökkiä. Huonovointisuus johtui kuulemma verenpaineen laskusta. Leikkaus ei tuntunut mitenkään pahalta. Oudolta vaan. Tuntui kestävän kauan.

Kuuntelin toisella korvalla jotain meditaatiomusiikkia Siskon puhelimesta, ihan vaan pitääkseni ajatukset irti siitä mitä puhuttiin ympärillä. Sisko piti mua kädestä kiinni ja kertoili mitä tapahtui. Laskettiin, että salissa oli 16 ihmistä mun lisäksi. Intiimi tilaisuus siis. Sisko näki myös kun vauvat nostettiin ulos 12.11.2015: A-poika klo 00.59 (1970g) ja B-poika klo 1.00 (2065g). Ilmeisesti kiireellisen sektion takia aikaa ei ollut esim. sille, että olisi saanut nähdä itse heti. Lopussa annettiin vielä 2 piikkiä. Ohi mennen kuulimme siskon kanssa, että verta olisin menettänyt päivän aikana arviolta 1,2 litraa. Sitten nosto sänkyyn, josta näin ekaa kertaa vilaukselta mun pienten nenänpäät keskoskaappien uumenissa. Heidät vietiin NICUn hoitoon ( the neonatal intensive care unit). 

Heräämössä

Olin ajatellut, että Sisko menisi kaksosten mukaan, mutta siinä paikassa tuntui, että vauvoista kyllä huolehditaan ja mä tarvitsen Siskon tukea heräämössä. Hyvä, että otin hänet mukaan, koska puudutusaineen vaikutuksen poistuessa mulla alkoi tuntua oikean puolen puutumista ihan henkitorvea ja poskea myöden. Oli vaikea hengittää ja niellä. Rinnan päällä tuntui olevan joku paino.  Ehkä joku stressireaktio tai lievää paniikkihäiriötä. Lopulta oksensin taas pari kertaa ja siitä lähti olo paranemaan. Sisko pääsi käymään katsomassa vauvoja ja toi nähtäväksi ekat kuvat. Kello oli varmaan neljä, kun hän lähti kotiin, että isommat pojat saisi taas normaalin arkiaamun. Aamupalapöydässä Mies esitteli pikkuveljien kuvia, mutta siinä kohtaa kumpikaan ei oikein kuulemma tajunnut mitä oli tapahtunut eikä aamukiireessä olisi ollut aikaa selitelläkään.

Taapero vietiin tarhaan ja esikoinen kouluun. Siskon poikaystävä lähti kohti kotia ja sisko kömpi ansaitusti nukkumaan. Mies pääsi sairaalaan vähän ennen klo 10, oli vähän ruuhkaa liikenteessä. Olin yhä heräämössä. Mua oli kehotettu nukkumaan, mutta siinä usean ihmisen huoneessa, jossa verhon takana kuorsasi ilmiselvästi karhu ja muutenkin oli hälyä, kahden kanyylin ja verenpainemittari hauiksen ympärillä, ei tämmöinen välinenukkuja kykennyt unta saamaan. Mies kävi pikkuisia katsomassa, kun mua ei vieläkään päästetty sängystä, vaikka jalat jo liikkui.  

Edessä A -poika Turpo, takana B -poika Urpo

Lady Mary Ward

Klo 11 mut siirrettiin viimein Lady Mary Wardiin, synnyttäneiden osastolle. Yksi hoitaja sanoi, että katetri otetaan vasta 24h jälkeen pois. Olin vähän järkyttynyt. Lupasi kuitenkin järjestetää matkan sängyllä keskolaan lounaan jälkeen. Tässä kohtaa mulla olikin ekan kerran nälkä. Edellisen kerran olin siis syönyt päivällisen edellisenä päivänä.  Täällä lupaus on usein yhtä kuin ei mitään eikä lounaan jälkeen tapahtunut mitään. Kysyttiin toiselta hoitajalta ja hänpä poisti katetrin ja haki pyörätuolin menopeliksi. Pääsin katsomaan meidän muruja ekaa kertaa. Pojat oli NICU:ssa eri huoneissa, koska pienempi A-poika tarvitsi alkuun vielä kaapin suojaa. Köpöttelin omin jaloin pois NICUsta. Myöhemmin illalla saatiin vielä uutinen, että molemmat pojat oli samassa sängyssä eli pienempikin selvisi ilman lisähappea. Molemmilla oli nenämahaletku, koska täällä lähdetään siitä, ettei energiaa kuluteta syömiseen vaan keskitytään kasvamiseen. Lisäksi antibiootit varmuuden vuoksi (maassa maan tavalla), kanyylillä suoraan suoneen. Sykkeen ja happisaturaation seurantalaite. Mini-ihmiset täynnä piuhoja, mutta kuitenkin terveinä. 

Nimesimme pojat perheemme suosikkisatuhahmojen Urpon ja Turpon mukaan. Pienempi A -poika oli Turpo ja isompi B -poika Urpo. Hoitajien kanssa puhuimme kuitenkin vain Twin One:sta ja Twin Two:sta, koska nimet tuottivat heille liikaa päänvaivaa. Tiedämme heistä vain syntymäpainot, sillä täällä ei ole tapana mitata pituutta eikä pään ympärystä. Todettakoon, että koon 44 vaatteet olivat kuitenkin vielä reiluja.

Yö synnyttäneiden osastolla oli levoton ja meluisa. Vaikka itse olisin saanut nukkua rauhassa, toki muiden vauvat itkivät, hoitajat kävivät mittaamassa verenpaineita sekä jakamassa lääkkeitä. Aamulla naapurin sängyn potilas sai joukon venäläisiä vieraita, vaikka sääntöjen mukaan vain Partner oli sallittu vierailuaikojen ulkopuolella. Aamu-unista ei siten tullut mitään. Oma olo oli kohtuullinen. Sängyssä kääntyminen ja nouseminen oli vaikeita, mutta pahempia kipuja ei ollut ja pääsin liikkumaan itse. Hitaasti ja varovasti, mutta kuitenkin itse.

*muoks koko matka: To Twinland, Odotusta Englannissa, Odottavan aika on pitkä,

Jälkipuinti