Sivut

torstai 24. maaliskuuta 2016

Elämää ilman neuvolaa

Kävin kaksosten kanssa punnituksessa. Pojat on pian 5 kuukautta vanhoja (korjattua ikää 7 viikkoa vähemmän) ja painavat vähän alle 6 kiloa. Molemmat ovat kasvaneet hienosti omaa käyräänsä ja painoero on pysynyt kokoajan lähes samana. Kotona mittasimme itse pituuden ja päänympäryksen.

Suomessa olemme tottuneet, että vauvojen kasvua valvotaan millimetrin ja gramman tarkkuudella heti ensi hetkistä lähtien. Vauvat punnitaan ja heiltä mitataan pituus sekä pään ympärys. Samat mittaukset tehdään jokaisella neuvolakäynnillä. Jokainen mitta tallennetaan tietokoneelle, josta voidaan seurata lapsen kasvukäyriä. Tätä tehdään, jotta nähdään, että vauva saa riittävästi ravintoa ja ravinto imeytyy. Mikäli kasvukäyriin tulee suuria muutoksia suuntaan tai toiseen, voidaan ohjata jatkotutkimuksiin. Samoilla neuvolakäynneillä seurataan myös vauvojen fyysistä ja psyykkistä kehitystä. Osaa keskoslapsista seurataan lisäksi myös sairaalassa tehtävillä kontrollikäynneillä.

Saattaa olla, että olen vielä asunut liian vähän aikaa poissa Suomesta. Tai ehkä vain olen kovin pinttynyt tavoiltani ja rakastan tuttuja rutiineja, sillä kahden ensimmäisen lapsen kanssa olen ravannut neuvolassa, kuten suurin osa muistakin suomalaisista äideistä. Saattaa olla, että olen ehkä ainoa ulkosuomalainen, joka kaipaa suomalaista neuvolasysteemiä. Mielestäni siinä, että vauvojen kehitystä seurataan on enemmän hyvää kuin huonoa. On kiva tietää miten paljon vauva/lapsi on edellisen kerran jälkeen kasvanut ja se, että oma vauvani ylittää “hyväksytysti” tietyt virstanpylväät on jotain turvallista. Kaipaan sitäkin, että joku seuraisi näiden keskospoikien kehitystä, sillä keskosina syntyneillä on keskimääräistä enemmän kehitysviivästymiä ja muita terveydellisiä ongelmia. Suomessa keskosten kehitystä pitäisi seurata nk. korjatun iän mukaisesti aina 2 -vuoteen asti. Tämä tarkoittaa lasketun ajan mukaista ikää, ei syntymäpäivän mukaista ikää.

Englanti on mittaamisessa Suomen ääripää. Täällä mittaamiseen ei uskota. Pyynnöstä huolimatta meidän poikien syntymäpituuksia ei mitattu. Tai Urpo mitattiin, mutta mitat on jotain kryptisiä mittoja, sillä senteissä tai tuumissa, päänympärys ei voi olla ollut 16,3. Että se siitä. Kun kyselin asiasta meidän Health Visitorilta (eräänlainen neuvolatäti), hän sanoi, että mittauksista on luovuttu, sillä pituuden ja pään ympäryksen mittaaminen ovat liian epätarkkaa. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin myös totesi, että Englanti taitaa olla ainoa maa EU:ssa, joka ei pituutta mittaa. Kun asiasta virisi taannoin keskustelua ulkosuomalaisten äitien foorumilla, jäi sellainen kuva, että ympäri maailmaa suoritetaan mittauksia. Ja länsimaista vain Englannilla on ongelmia tämän epäeksaktin tieteenalan soveltamisessa. Vieläkin kummallisempaan valoon Englannin kannan asettaa tammikuussa 2016 julkaistu tutkimus, josta uutisoitiin Hesarissa “Lasten kasvua seurataan Suomessa niin usein ja järjestelmällisesti, että monet piilevät sairaudet löydetään täällä noin viisi vuotta aiemmin kuin Englannissa. -- Englannissa esimerkiksi tytöillä esiintyvä Turnerin oireyhtymä löytyy keskimäärin vasta lapsen ollessa 11-vuotias.” Tuo viisi vuotta tai Turnerin kohdalla 11 -vuotta on pitkä aika odottaa diagnoosia. Esikoisen luokkakaverin veli on autistinen. Heidän perheensä oli onnekas ja poika sai diagnoosin ennen koulun alkua ja oli heti oikeutettu kouluavustajaan, sillä Englannissa autistiset käyvät samaa koulua kuin muutkin lapset. Heidän ystäväperheessään ei oltu näin onnekkaita, vaan perheen tyttö oli jo 10 -vuotias eli viidennellä luokalla koulussa, kun hän sain diagnoosin. Tähän asti hänen oli pitänyt pärjätä normaalissa koululuokassa ilman avustajaa.

Mitä Englannissa sitten on?

Kun pääsimme sairaalasta, pojat olivat 3 viikkoa vanhoja (korjattua ikää -4 viikkoa). Koska asumme sairaalan kotiuttamistiimin toiminta-alueella, pojat saivat kotiutua nenä-mahaletkujen kanssa. Kotitiimi kävi kaksi kertaa viikossa meillä kotona punnitsemassa pojat ja välissäkin, jos nenä-mahaletku pääsi irtoamaan paikaltaan. Olen nähnyt kuvissa, että Suomessa nenä-mahaletkut teipataan kiinni kunnon laastarilla. Meidän sairaalassa käytössä oli joku hellävaraisempi systeemi, joka tarkoitti sitä, että letkut löystyivät ja irtosivat tämän tästä. Se siitä hellävaraisuudesta sitten, kun letkuja piti pujottaa takaisin muutaman päivän välein :(. Kun pojat saavuttivat tietyn painon, juuri ennen joulua, heidät vapautettiin kotitiimin seurannasta ja seuranta siirtyi Health Visitorille (HV), joka hänkin kävi kotona mittaamassa poikien painon kahden viikon välein. HV on kuin neuvolatäti. Periaatteessa hänen tehtävänsä näyttäisivät olevan sanoja kuin mitä neuvolassa Suomessa, mutta sen jälkeen kun HV lakkasi käymästä meillä kotona, ovat neuvolamaiset keskustelut jääneet. Nyt voimme halutessamme käydä joukkopunnituksissa, joita järjestetään säännöllisesti esimerkiksi Children´s Centereissä ja kirkkojen tiloissa.

Minulla on kokemusta vain tästä yhdestä kaupungista ja yhdestä paikasta, joten muualla saattaa olla toisin. Kun menen paikalle isoon kirkon saliin, laitan poikien neuvolakortit (the red book) koriin. Jos minulla on jotain kysyttävää HV:ltä, laitan kirjan päälle Post it -lapulla asiani. Haen kupin teetä ja istun odottamaan vuoroani. Yleensä olen liikkeellä au pairin kanssa, sillä yksin on vaikea operoida kahta vauvaa yhtä aikaa. Jos on hyvä tuuri, paikalla saattaa olla joku tuttu tai syntyy muuten vaan keskustelua vierustoverin kanssa. Kun vuoromme tulee, menemme vauvojen riisuntapisteeseen. Pöydälle mahtuu kerralla kolme vauvaa riisuttavaksi ja puettavaksi. Alastoman vauvan kanssa siirryn puntarille, josta HV -tiimistä yksi hallinnoi puntaria ja toinen kirjaa painon punaiseen kirjaan. Au pair riisuu tällä välin toista vauvaa. Punnituksen jälkeen luovutan punnitun au pairille ja toistan saman toisen vauvan kanssa. Sitten jäämme odottamaan takaisin punaisia kirjoja. Mikäli jätin Post it -lapun, jään vielä odottamaan, että keskusteluja vetävä HV palaa asiaan kunhan muilta keskusteluiltaan ehtii. Muussa tapauksessa voimme lähteä. Ja entäpä miten tiedot siirtyvät tuolta kirkolta Health Visitorien arkistoihin. Paperillapa tietysti. HV:llä on vihko, johon hän kirjaa lasten painot. Mihin nuo tiedot sitten päätyvät. Ei mitään tietoa. Lisäksi Punainen kirja on täynnä itsejäljentäviä sivuja, joilla on ilmeisesti joskus ollut joku tehtävä, mutta itse olen nähnyt vain yhden kerran, kun joku on tuollaisen sivun ottanut mukaansa.

Esikoinen ei ole HV:tä nähnyt lainkaan näiden kahden vuoden aikana mitä olemme täällä asuneet. Taapero on tavannut HV:n kahdesti. Ensimmäisen kerran 7,5kk iässä, jolloin hänelle tehtiin samalla myös 1 -vuotistarkastus. “Tästä on niin vähän aikaa siihen (1 -vuotispäivään), että turhaan te tänne silloin tulette”. Aha, okei. Eihän taapero osannut vielä edes kävellä tai puhua, mutta mikäpä siinä sitten. Seuraavan kerran kävimme 2,5 -vuotistarkastuksessa, jossa otettiin pituus ja paino sekä pyydettiin pujottamaan suuria helmiä nauhaan. Lisäksi keskustelimme kielen kehityksestä. Siinä se.

Suomessa neuvolassa pidetään huolta myös rokotuksista, mutta jottei asia olisi liian yksioikoinen rokotuksilla ei ole mitään tekemistä Health Visitorien kanssa. Rokotukset hoidetaan GP:llä hoitajan vastaanotolla. NHS:n rokoterekisteristä lähetettään muistutuskirje, joka muistuttaa varaamaan ajan rokotuksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti